tiistai 18. marraskuuta 2014

Blogihaaste: harrastusanalyysi



Löysinpä tuolta uudesta blogitallista viikon blogihaasteen: harrastusanalyysi. Riikka ehti jo minut haastamaankin hommaan blogissaan elämää eri askellajeissa.  Blogitallin haasteeseen pääset tästä.

No jokainenhan tietysti kirjoittaa hevosharrastuksestaan, se on selvä, Kuka sitä nyt taitoluistelusta alkaisi kynäilemään. Todellisuudessa tämän postauksen kirjoittamisesta ei tahtonut tulla yhtään mitään. Ensin teksti oli loputtoman tylsä, sitten homma karkasi käsistä. Eksyin aiheesta ja huomasin jaarittelevani ajatuksistani ja historiastani sitä sun tätä. Ehkä kirjoittelen niistä joskus omia postauksia. Mutta koitetaanpa nyt sitten kuitenkin ihan tämän haasteen puitteissa...

Mitä minä oikein teen?

Olen tätiratsastaja, joka ei omista omaa hevosta, siis sellainen tuntitäti. Tai ehkä monen tunnin täti... Ryhdyin ratsastamaan pari vuotta sitten, enkä juurikaan omaa heppatyttö historiaa, lapsena käytyä muutamaa alkeiskurssia ja vähäistä itsenäistä ratsastelua lukuunottamatta . Olen nyt siis 37-vuotias. Yritän päästä ratsastuksen saloihin vasta näin aikuisena ja kehitynkin pikkuhiljaa, vaikka polku on ollut toisinaan kivikkoinen ja välillä tuntuu että homma ei etene ja vanhana ei opi.
Talli jossa käyn, on estepainotteinen joten kumpaakin mennään, sekä koulua että esteitä. Lapsena käydyn alkeiskurssin myötä tiesin suurin piirtein perusasiat. Siis lähinnä miten hevosen saa liikkeelle, pysähtymään, miten kevennetään ja tunnistin askellajit. Mistään muusta minulla ei sitten ollut hajuakaan. Mikä ihmeen peräänanto? Voiko hevosta ohjata muullakin kuin ohjilla? Tässä oli siis lähtökohdat....
Jo heti ensimmäisen kokeilutunnin jälkeen homma vei mennessään. Jäin kertakaikkiaan koukkuun. En pystynyt pitämään itseäni pois tallilta ja turha kuvitella että yksi tunti kerran viikkossa olisi riittänyt! Eheeei... jos tallillani järjestettäisiin tunteja 5 kertaa viikossa, olisin luultavasti mukana kaikilla. Kuinka minusta tuli tätiratsastaja vol 1 ja vol 2 löytyy linkkien takaa.

Miksi minä ratsastan?

Sitä olenkin tässä parin vuoden aikana kysynyt itseltäni muutaman kerran. Miten ihmeessä tämä harrastus vei sohvaperunan mennessään?? Varsinkin silloin, kun tallilta on tultu kotiin, lähes parku kurkussa. Ollaan pudottu, tai vähintään lennetty kaulalle. Alla on ollut liian "pirtsakka" hevonen näin tätiratsastajan makuun, on menty pukkilaukkaa ja pelottanut niin vietävästi, tai sitten on muuten vaan on mennyt kaikki mönkään.
Toisaalta yhtä usein, vähintään, olen tullut kotiin hymyssä suin ja innosta puhkuen. Mieheni, herra Tee on saanut kuulla yksityiskohtaisia selostuksia mitenkä me hypättiin tai kuinka korkeaa mentiin ja että nyt hoksasin ulko-ohjan merkityksen ja on se Mortti vaan niiin lutunen ja ihana ja ja ja ja...... Herra Tee on ollut aina "toooosi innoissaan". Kostoksi aina alkaa kertomaan pilkeistään, uistimistaan, jigeistään ja ties mistä värikoukuista ja hilavitkuttimista, mitkä ei kiinnosta minua vähääkään, enkä niistä ymmärrä ja vaikka olen halkeamaisillaan innosta kertoa omia juttujani. Välillä olen saanut kuulla kuittailua: koiran kanssa lenkillä on tullut kuulemma vastaan poniratsukko. Kulki kuulemma hienosti muodossa, luultavasti sillä oli olympiakuolain ja ei, sillä ei ollut lännensatulaa... Selvästikin herra Tee on joutunut liikaa kuulemaan heppahömpötysjuttuja ;)
Mutta ymmärrän pointin, kiviäkin kiinnostaa....

Olen ollut vuosia melkoinen sohvaperuna, olen sitä vieläkin, kunhan vaan ehdin. Koitin lenkkeilyä, jumppaa, zumbaa, punttisalia, uintia. Eivät olleet minun juttu. Punttisalista tulee "huumetta", moni väittää. Kun aloitat salilla käymisen, et kohta enää pysty olemaan poissa. Siitä tulee riippuvaiseksi.
No, minä en tullut. Eka kerta oli ihan jees, toinenkin kerta, kolmannella menin vain, koska kortissa oli maksettuja kertoja jäljellä ja ratsastuspiireistä tuttu ystävä kävi kanssani, saatiinpahan höpötellä siinä samalla hevosista. Salihommat jäi viiteen kertaan. Niin tylsää, aina sitä samaa. Ei yllätyksiä eikä onnistumisen elämyksiä. Boooring. Koittakaapa ratsastusta.

Ratsastus tuo sisältöä elämääni. Asia jolle voi omistautua. Haasteita, onnistumisia, epäonnistumisia. Jokainen tunti on erilainen. Välillä ylitän itseni ja sen jälkeen fiilis on mahtava. Jatkuvasti oivallan ja opin uutta, välillä otan takapakkia, mutta koskaan ei ole tylsää. Työasiat jää taka-alalle, orastava flunssa unohtuu hetkeksi, kunto kasvaa, ryhti paranee. Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin.... En vain kykene pysymään poissa tallilta. Teen asioita joita en koskaan kuvitellut tekeväni!

Miten minä ratsastan?

Käyn siis Ponitallilla. Tarkoituksena olisi käydä kolme kertaa viikossa, mutta työ haittaa harrastuksia, varsinkin ne työajat. Tällä hetkellä minulla on vuokrauskausi menossa eli mahdollisuus ratsastaa ma-pe niin paljon kuin haluan. Hintaan sisältyy niin opetustunnit kuin itsenäiset ratsastelut. Vuokra ei ole sidottu tiettyyn hevoseen, vaan lähes kaikki tallin hevoset ja itselleni sopivat ponit ovat käytettävissäni. Homma on tallilla joustavaa ja hyvin vapaamuotoista. Tallilla ei pipo kiristä. Kaiken lisäksi asun ihan tallin lähellä joten homma helpottuu huomattavasti. Kesällä saan ihailla laiduntavia karvakorvakavereitani suoraan olkkarin ikkunasta!



Ponitalli on vahvasti estepainotteinen ja tallilla on loistavia esteponeja- ja hevosia, joilla myös kilpaillaan.
Muistan aikanaan, vuosia sitten, kun yövyimme eräällä leirintäalueella, jonka vieressä sattui olemaan estekisat. Katselin hommaa ihaillen ja mietin, että niin se hevosharrastus jäi sitten alkuunsa lapsena ja tuotakaan en koskaan päässyt kokeilemaan. Nyt se olisi myöhästä. Kuvittelin tosiaan, että aikuisena ei voisi opetella hyppäämään esteitä! Olin käynyt ponitallilla vasta joitain kertoja, kun opettajani Satu laittoi maahan puomin ja pyysi laukkaamaan puomin yli, samalla neuvoen kevyttä istuntaa ja myötäämistä. Tämän jälkeen hän nosti puomin juuri ja juuri irti maasta ja pyysi tulemaan uudestaan. Ai että minua jännitti. Korkeus oli varmaan 20 cm! Olin ihmeissäni. Voiko olemattomalla ratsastustaidolla jo opetella esteloikkaa ja vielä näin vanhana??! Kyllä näköjään voi.
"Esteurani" on ollut todella kivikkoinen ja homma on ollut toisinaan melkoista räpiköimistä. Välillä on podettu niin pahaa estekammoa, että 40 cm ylityksetkin on pelottaneet. Vasta nyt olen alkanut pääsemään vähän hommaan sisään ja oikeasti voin jo vähän keskittyä hyppytekniikan säätämiseen eikä homma ole pelkkää "selviytymistä". Kuka olisi uskonut pari vuotta sitten, että nyt olen jo ylittänyt muutaman kerran metrisen okserin!

Kuva: Jenni Julin

Kuva: Janina Julin




Lisään tähän haasteeseen vielä oman kysymyksen:

Mutta miten minä haluaisin ratsastaa?

Haluaisin olla se. joka hoitaa hevosen tilanteessa kuin tilanteessa. Ei arkaile karsinaan menemistä, vaikka polle odottaa siellä korvat luimussa kääntäen peräpäätä ovelle päin. Haluaisin olla se joka saa hevosen rauhoittumaan pelkällä omalla rauhallisella olemuksellaan. Totuus on kuitenkin valitettavasti ihan toinen: olen arkajalka. Jos takakavio heilahtaa muutaman kerran harjatessa, tai tiedän hevosen vain muuten olevan hankala, alan jännittämään, siis hoitaessa. Apuja joutuu pyytämään jatkuvasti.
Selässä haluaisin olla se joka rauhoittaa sen jännittyneen hevosen, Saa pinkeämmänkin ratsun rentoutumaan, istuu kauniisti, omaa hyvän tasapainon vaikka hevonen hötkyilisi, ratsastaa pehmeällä kädellä ja ei koskaan jää roikkumaan ohjiin. Haluaisin, mutta totuus on toinen. Jos hevonen höökää mahdottomalla vauhdilla esteradalla tai muuten vaan, jään roikkumaan ruokottomasti ohjiin.

Haluaisin oppia hyviä hevosmiestaitoja, rohkeutta, ratsastuksen saloista puhumattakaan. pikkuhiljaa edetään, mutta välillä tuntuu että junnataan paikallaan pahasti.

Toiveena olisi tulevaisuudessa päästä osallistumaan pieniin este- ja/tai koulukisoihin. Esimakua on saatu Ponitallin omista sisäisistä ja leikkimielisistä estekisoista jo pari kertaa. Ehkä vielä joskus...

Kuva: Jenni Julin



4 kommenttia:

  1. Hei tää oli tosi hyvä! Ja ihania kuvia. Pitäis joka kerta saada joku kaveri mukaan tallille kuvaamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanoppa muuta. Videot on ihan ykkösiä. Niistä näkee valitettavan hyvin virheensä.

      Poista
  2. Mukavan hyväntuulinen postaus :) Eksyin tänne blogitallin kautta ja unohduin lueskelemaan pidemmällekin. Ihan mahtavaa että olet näin aikuisiällä innostunut ratsastuksesta ja rohjennut esteillekin ! En olisi sinua kyllä videoiden perusteella vain pari vuotta ratsastaneeksi uskonut - sen verran hyvältä näytti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtavaa että olet lueskellut muitakin postauksia. Parin vuoden aikana tuntimääräni on ollut melkoinen. Itse katson videoita todella kriittisesti ja tuntuu, että videolle ei ikinä tallennu se paras osaaminen. Olen kuitenkin ottanut linjan, että kaikki julkaistaan, koska tarkoitus ei ole esitellä "taitoja" vaan seurata itsekkin kehitystä.

      Poista

Kommentoi rohkeasti