tiistai 20. syyskuuta 2016

Vauhtiponi ja ruutitynnyri

Nonni. Koitetaanpa rustata taas pari riviä, vaikka mitään ihmeellistä kerrottavaa ei olekaan...

Maanataina paineltiin menemään tunti ilman satulaa ja toinen tunti olikin sitten sellainen puolikas maasto ja puolikas koulutunti. Sekalaista settiä...

Ekalla tunnilla pääsin verestämään vanhoja muistoja: alla oli nimittäin vanha luottoponi Vaavi. Ihana vaavi. Mamman mussukka ja tädin opetusmestari. Voi että sentään, on siinä kyllä kertakaikkisen hieno poni.
Tehtiin kaikenlaisia hassutteluharjoituksia. Pelkällä istunnalla ratsastusta ja sen sellaista. On tuo ruuna herra sen verran "urautunut", että viis veisasi tädin painoavuista... Ääniapuja kuunteli kyllä mukavasti ja ravilta käynnille puotteli istunnalla ja äänellä, vaikka ohjat olivat vapaana kaulalla.
Vaavillahan ei enään varsinaisesti hypätä, mutta sain luvan ylittää paristi pikku esteen. Pitihän siinä vähän pelleillä ja nakata kädet sivulle ja loikkasta ilman ohjia. Taisin kiljaista, kuin teini siinä mennessä. Olipa ihanaa päästä Vaavilla loikkaamaan edes paristi. Ponihan innostui vallan vietävästi ja lopputunnin olikin melkonen menojalka päällä. Harjoiteltiin pitkillä sivuilla lisättyä ravia ja avot että vaavi pinkoi menemään, kun vaan luvan antoi. Kyllä siinä kyydissä pysyi, jotenkin..

Lopputunnista leikittiin hippaa ja siinä sitten jo tuotti haasteita nuo kaarteet, kun paineltiin kunnon poniravia menemään. Vaavilla melkeen takajalat sauhusivat, kun pinkoi melkoista kyytiä! Hah, melkonen poni! Tädilläkin oli hauskaa :) ...ihan lapsetti.

Toisella tunnilla sitten kipusin, lähes vuoden tauon jälkeen, Riksen selkään. Mentiin puolisen tuntia maastossa, ja Riksula olikin ihmeissään, kun ei päässytkään vetohevosen paikalle, vaan joutui tyytymään kakkoseksi. Oli ruutia ahterissa ja laukkaakin haki. Suoritettiinkin siinä pariin otteeseen lähes paikallaan laukkaamista ja muutamia erinnäisiä sivuaskelia ja steppailuja. Olipa tamma täpinöissään.
Rikse oli todella vahva maastossa, ja hetkittäin meni kyllä ihan kilvan vedoksi. Koska meillä oli ensikertalainen mukana (meidän tallilla on uusi tätiratsastaja, ja on minun uusi naapuri :) ) emme laukanneet ollenkaan, tai siis ei ainakaan pitänyt. Hyvä niin. Passasi minulle vallan mainiosti.
Täytyy kyllä sanoa että Rikse on tädille oiva maastomopo, jos ollaan ihan vaan kaksin liikenteessä. Porukkamaastoon en taida tammalla enään lähteä...

Kentällä tehtiin sitten väistöjä käynnissä ja ravissa. Käynnissä ne menivätkin ihan kivasti mutta ravissa homma oli ihan hakusessa. Rikse oli kuin ruutitynnyri. Laukat olivat taas sitä perus Rikseä. Höökitään menemään vahvasti, mieluiten kuuntelematta ratsastajan apuja.
Mutta nyt tässä kohdassa on vuodessa tapahtunut edistystä, jonka Satukin huomasi. Minä annoin laukata. Sain ehkä aavistuksen koottua välillä muutamalla askeleella mutta en sen kummempaa. Silti me laukattiin ilman, että paniikissa olisin alkanut kiskomaan hevosta raville ja käynnille. Koitin ihan työskennellä laukassa (huonolla menestyksellä tosin) enkä pelännyt, panikoinut tai luovuttanut. Selkeä edistysakel. Laukka ei ole enään se suurin kompastuskivi! Jeee.

Ehkä vuoden päästä me osataan laukata jo nätisti... tai viiden?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi rohkeasti