Tunnilla oli mukana tallin kaikki kolme shettistä ja täti tallin isoimmalla hevosella! Se vaan passasi. Vaikeuksia tuotti shettiskorkeudetkin.. Oikeastaan maapuomitkin :D
Lady oli jo yhden tunnin mennyt ja heti huomasin, että pollella oli kiinnostus viisisataa koko hommaa kohtaan. Aavistuksen nihkeää oli meno. Mitähän tästäkin tulee, ajattelin... Estekorkeus oli meillä koko tunnin sarjassa maahankaivetut. Olisiko ollut 40 cm :D. Hurjaaa. Mutta yhtään enempää en kaivannut. Ei nimittäin kulkenut silläkään.
Ekat harjoitushypyt ei osuneet yhtään. Ei mulla ollut minkäänlaista käryä mistä loikataan, joten otin varman päälle ja hyökin n. seitsemää meriä ennen surinpiirtein Leiskan kaulalle, että josko se jo vaikka päättää loikata... Hahhah. Oishan sitä tietysti voinut vaikka ratsastaa, vai mitä meinaatte? Käsi vispasi, jalat viuhtoi, persaus ei pysynyt penkissä...ja mitähän vielä. Pelottikin niin vietävästi, että kädet tärräs.
Kauhukseni alettiin hyppäämään 8 esteen rataa. Hyvän tähden. Jos yhdelle ei osu, niin mitä tästä tulee! No ei mitään. se on selvä se. Oli kyllä niin pyllystä koko touhu allekirjoittaneella, että oikeen hävetti! Välillä raville ja hyvä että osuttiin edes esteeseen. Viimesellä oli liki ettei menty päin tolppaa. Täti oli kuin lännenratsastaja selässä ja kirosikin kiukuspäissään kuin arabi! Sekin hävetti.
Viimesenä hypättiin kaksi estettä kaarevalla tiellä ja ne oli tunnin ainoat onnistuneet hypyt. Hammasta purren yritin rentoutua ja vain odottaa, odottaa, odottaa, ahteri penkissä. No se onnistuikin sitten, kun näin selkeästi hyppypaikan. Mukavan sujuvat loikat.
Jos jotain muuta positiivista tunnista nyt väkisin yrittää keksiä, ettei vallan mollaamiseksi mene, niin ratsastin radan kerralla läpi. Räpiköiden, mutta kuitenkin. Ei voltteja, ei ohi ajamista, ei luovutusta.
Päätin, että jos keskiviikon hyppelöt eivät suju tutulla ponilla, Sissillä, hankin keppihevosen
...tai ryhdyn puskaratsastajaksi.
Siitäpä sitten seuraavassa postauksessa.
Moro.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi rohkeasti