torstai 26. marraskuuta 2015

Loikat sujuu edelleen!

Noniin. Pitihän se viimein rohkaistua Ladyllakin koittamaan sitten esteitä. Tämähän ei ollut ensimmäinen kerta, mutta aikaisempi yritys ei oikein ollut menestyksekäs. Siitä yritelmästä voitte lukea tästä.

Maanantaina oli siis pienten tunti, jossa mentiin puomeja ja lopussa pieniä hyppyjä. Satu soitti minulle tuntia ennen, että oliko puhe että haluaisin mennä Ladylla. Saattoihan se olla, en yhtään muistanut. Oli päättänyt kuitenkin varmistaa. Arveli varmaan, että jätän koko tunnin väliin, jos noin vain tyrkkää minulle Ladyn, kun pitäisi pikku hyppyjäkin ottaa. Hyvin on tädin jo oppinut tuntemaan... Eli Leiskaa alle vaan, kävi miten kävi. Olen kyllä muutamaan otteeseen puhunut, että tekisi mieli  koittaa tällä tammalla taas ihan pieniä ja helppoja.

Alkutunnista mentiin paljon ravipuomeja ja lopputunnista sitten tehtäviä joissa oli laukassa yksi hyppy ja jatkotehtävät tehtiin ravissa. Lähestyminen esteelle meni aina ihan ok. Tamma ei kuumunut, ja kuunteli apujani kuuliaisesti. Hyppypaikka minulla oli taas sitten aivan hukassa. En yhtään osannut hahmottaa mistä se lähtisi. Ja vaikka esteet olivat pikkiriikkisen minejä, niin silti se ponnistusvoima tällä tammalla on valtava. Kyllä se vaan taas yllätti! Leiska kun hyppää mielistään sieltä vähän kauempaa pääsääntöisesti, niin pääsin hyppyyn joka kerta ihan mukavasti mukaan. Kuitenkin olin joka hypyllä ihan super jännittynyt. Kivahan tuota oli testata ja miksei uudestaankin tässä joku kerta taas, mutta ei Leiskasta minulle hyppyhevosta tule. Se on selvä.

Tiistai ja keskiviikko olikin sitten jättimenestys tädin osalta. Edelleen olen nyt hypännyt Sissillä ja meillä on kyllä mennyt hyvin! Vaikka suoristamisen kanssa on vieläkin opeteltavaa (poni lienee vähän vino ja minä vielä enemmin) niin meno on melko varmaa ja fiilis joka kerran jälkeen aivan mahtava. Esteen keskelle osuminen tuottaa myös vaikeuksia ja henkensä kaupalla satu meni seisomaan esteen eteen ja sanoi, että anna tulla ja älä jyrää yli. Hän seisoo tässä ja hypyn on tultava hänen oikealta puolelta. Tähän mennessä oltiin hivottu kyseisen esteen vasenta tolppaa joka kerta... Rohkea pimu, täytyy sanoa. Ja eihan me yli jyrätty, herranenaika. Mistä mä sitten löydän luotto-open. Hyvä motivaattori ;)

Ehkä tämä tästä alkaa taas luistaa? Edelleen ollaan menty maks. 60 cm ratoja ja Satu ei ole lähtenyt edes tarjoamaan korkeampaa. Sitä hyppyvarmuutta ja tekniikkaa vaan nyt hiotaan näillä esteillä ja katsotaan sitten, kun tuntuu siltä, josko vähän nostettaisiin. Tosin jotain yksittäistä haluaisin koittaa ihan mielen virkistämiseksi 70-80 cm, maksimissaan.

Paljon olen saanut nyt kuulla jalastani. Satu tarkkailee kokoajan pysyykö jalustin oikeassa kohdassa ja jalka kunnolla jalustimessa. Jotenkin metkasti siinä laukan nostossa jalka liikahtaa aina liian syvälle, siis nimenomaan sissin kanssa. Sissillä se laukan nosto ei ole kovinkaan "jouheva" ja pehmeä, mutta olen oppinut jo saamaan sen vähän paremmaksi. Kaarteen ratsastamisessa käy sama juttu ja väleissä jossa yritetään tulla pienemmällä askelmäärällä. Eli eteen ratsastettaessa siis aina. Mikähän siinä mahtaa olla? Hyvä että huomauttaa koko ajan.

Katse on nyt ollut aika hyvä. Kun paikat tulee melko luontavasti, katsekkin pysyy mukana, eli kääntyy menosuuntaan ja seuraavalle esteelle. Mutta auta armias jos paikasta on vähän epävarmuutta, nenä jää heti tuijottamaan alas puomia. Muutaman kerran sieltä kentältä huudeltiinkin, että mihinkäs se sinun nenä siellä osoittaa??

Tällä viikolla kun oli kaverini kanssa kaksin estetunnilla, minä sissillä ja hän mortilla, saimme oikein tehotreeniä. Molemmilla sujui hyvin ja Satu hyppyytti meitä oikein kunnolla. Mentiin rataa, rataa, rataa ja väleissä jouduttiin säätämään askelmääriä. Uskomatonta että itsekkin pystyin siihen. Radathan eivät ole sujuneet koko syksynä ja olisi ollut turha kuvitella, että siinä olisi muuta pystynyt tekemään kuin räpiköimään läpi...
Oli hauskaa huomata, miten Satukin innostui. Teetti vaikka mitä tehtäviä ja kun sanottiin jo että mitähän kello on niin tuumas että olkoon mitä on, nyt hypätään. Kait se on opettajallekin palkitsevaa, kun koko syksyn olen siellä taas räpeltänyt estetunneilla eikä mistään ole tullut mitään. Koko homma on ollut ihan hukassa ja sitten yhtäkkiä se alkaa sujumaan. Ihan yks kaks! Hyvin pitkällehän se johtuu ponista. Sissillä on hyvä vire, ja laukka pyörii. Ja kun se laukka pyörii niin yli mennään varmasti. Mikäs siellä on tädin matkustellessa!

Nyt täytyy sanoa että harmittaa,kun ei ole taaskaan kuvia saatika videonpätkää. Luottokuvaajani on kyllästynyt koko hommaan (kauan vaan jaksoikin, kiitosta vaan tosi paljon Janskulle!!) Toisaalta, jos olisi, en välttämättä hehkuttelisi tässä, sillä vaikka hyppääminen nyt tuntuu hyvältä, se ei välttämättä aina kyllä näytä siltä. Mutta siitä viis, olen tyytyväinen että se on edes omasta mielestäni nyt sujunut hurjasti paremmin!

Täti ja vauhtiponi alkuvuodesta. Kuva lienee Janinan ottama.

maanantai 23. marraskuuta 2015

Positiivisuus kunniaan

Tässä viimeaikoina olen jo ehtinyt miettimään jopa blogin sulkemista, kun kirjoitusinto on selkeästi vähän laantunut. OIkeastaan suurin ongelma on se, että postaukset tuppaa olemaan vähän samaa jankkausta ja jaksaako kukaan loputtomiin lukea samoja asioita? Ei suju, ei pysy ahteri penkissä, ei mitään ahaa-elämyksiä ja plaa plaa plaa...
No siitä huolimatta päätin nyt kuitenkin vielä jatkaa ja toivottavasti joku jaksaa vielä lukeakin. Ja kerrankin minulla on jopa positiivista kerrottavaa!

Viimeviikolla innostuin koittamaan esteitä Sissillä. Olenkohan ponilla hypännyt koko sysksynä? En ainakaan muista... Tiistaina kävin vähän totuttelemassa pienten tunnilla ja kas kummaa, hyppääminen tuntui yllättävän luontevalta! Jos ei ihan ensimmäistä ja toista loikkaa lasketa, niin en tuntenut edes epäröintiä, saatika pelkoa ennen estettä. Keväällähän homma tyssäsi siihen, kun mietin vain että hyppääkö poni vai tekeekö äkkistopin... Eihän siitä hommasta sillä tavalla mitään tullut. Nyt on haettu sitten hyppyvarmuutta pomminvarmoilla ylittäjillä. Mortti hyppää aina, vaikka paikaltaan. Kingin kanssa vasta totutellaan, ja esteet on "maahan kaivettuja", mutta Kingi on myös varma hyppääjä. Tämä on selkeästi tuottanut tulosta tädin hyppyvarmuuteen, vaikka estetunnit eivät varsinaisesti olekaan sujuneet kovin hyvin viimeaikoina.

Keskiviikkona sitten rohkaisuin hypäämään kokonaisen tunnin ponilla. Ja kerrankin minäkin sain hehkuttaa estetunnin jälkeen, että me onnistuttiin! Täti hyppäsi melko sujuvasti. Mentiin n. 60 cm rataa, ja erilaisia harjoituksia.

Poni oli molempina päivinä kuin raketti! Laukan nosto meillä on aina vähän niin ja näin, mutta kun vauhtiin päästiin niin laukka pyöri melko mukavasti ja vauhtia piisasi! Sissillähän (ja miksei tietysti kaikilla muillakin) se laukka on hypätessä ihan mahdottoman tärkeä. Jos poni etenee, se myös hyppää. Saatiin paikatkin osumaan aivan käsittämättömän hyvin. Yhdellä ainoalla esteellä lähdin hyökkimään ennen ponia, mutta myöhemmin sain maltettua. Parissa hypyssä olin vähän epävarma hyppypaikasta mutta maltoin kuin maltoinkin odottaa ja ylitykset sujuivatkin hyvin. Varsinkin juuri nuo hypyt olivat kyllä ihan riemuvoittoja!

Ettei nyt ihan vallan menisi hehkutukseksi, pitää keksiä jotain valittamistakin... se nyt on selvä. Poni nimittäin oli kuin banaani. Sissihän on vähän sellainen "punkija" ja en saanut ponia kunnolla suoristettua, en sitten millään ennen estettä. En silti luovuttanut, vaan jatkoin matkaa ja radankin sain hypättyä ilman minkäänlaisia ylimääräisiä voltteja tai sähellyksiä. Mielestäni olin hypyissä sopivasti mukana, sain peffan penkkiin esteen jälkeenkin ja mikä parata, katseeni oli jo seuraavalla esteellä hypyssä! Täytyy kyllä sanoa että olo oli "kotoinen" ponin selässä.

Satukin hehkutti, että olipa varman oloista menoa. Taisi odottaa jotain ihan muuta, niin kieltämättä minäkin... Tarkoitus olisi tällä viikolla ottaa uusinta. Toivottavasti sama positiivinen vire jatkuu!

Valitettavasti innoikkaita kamerankäyttäjiä ei ole ollut tarjolla, joten tämäkin postaus on kuvaton/videoton. Toivotaan että lähiviikkoina tilanne korjaantuu.

perjantai 13. marraskuuta 2015

Miten sen ahterin saisi pysymään penkissä?

Viikko alkoi Kinkkuilulla. Maanantaina tunti puomeja ja miniesteitä, ja miniesteillä tarkoitan tosiaan MINEJÄ, 20-30 cm luokkaa. Sitten toinen tunti vielä koulua perään. Voin kertoa, että soijaa pukkasi.

Puomi/"este"-tunti oli taas ihan loistavaa treeniä minulle ja Kingille... tai no siis minulle. Tavoitteena oli siis pitää se ahteri jakkarassa, jälleen kerran... Miten ihmeessä se voi olla näin vaikeaa!?
Se on kuin refleksi, se peffan nouseminen penkistä. Jos vähänkin olen epävarma, mistä hyppy lähtee, nousen jo askelta ennen. Ja tämä sama puomeilla. Ja ennen hevosta. Se vain tulee, väkisin, vaikka kuinka ajattelisin että nyt kyllä istun, kuin liimattuna. En vain yksinkertaisesti osaa laukata puomin yli!

No, loppujen lopuksi puomeista muutama onnistui kuitenkin ja lopulta sitten pari miniestettäkin! Olin kerrassaan tyytyväinen. Hihkaisin ilosta, kun pääsin kaksi linjalla olevaa estettä yli niin, että en hyökkinyt ennen hevosta. Ajattelin vain laukkaavani esteen yli. Koska esteet ovat tosiaan tällaisia puomista seuraavia, näistähän tosiaan pitäisi vaan periaatteessa laukkailla yli. Siihen kyllä tarvittiin kaikki tahdonvoima!
Että tällaisen perusasian kanssa painin edelleen. Voi kun olisin tämän oppinut alunperin oikein, niin ei tarvitsisi nyt tuskailla. No ei voi mitään. Päätin, että "hyppään" näitä minejä vaikka vuoden, kunhan opin vain tekemään sen oikein.

Koulutunti perään ja siinä meillä olikin paljon ravityöskentelyä. Huhhuh. Kingillä on sen verran liikettä, sekä ravissa että laukassa, joten ratsastajallakin on siinä samalla sitä liikettä. Olin aivan puhki tunnin lopussa ja huomasinkin että koko homma alkoi levitä käsiin. Voimat ehtyivät ja tasapaino vähän katosi. Kingikin kuumui, hermostui, tanssi ja oli malttamaton. Pientä protestointia oli siis ilmassa. Harjoiteltiin vastalaukkoja. Helkkarin kivaa kyllä oli.

Tiistaina oli koulutunti ja päätin mennä sen Ladylla. Siitä tunnista ei ole paljoa kerrottavaa. homma kaatui liikaan yrittämiseen ja meni ihan penkin alle. Sellaista se on...

Keskiviikkona oli hyppytunti ja hommaan lähdin Mortilla. Satu piti tunnin pitkästä aikaa. Pohjustelin, että en ole varmaan kuukauteen tai pariin hypännyt 60 cm korkeampaa ja sitäkin harvoin ja vain Mortilla. Nita osallistui tuntiin myös nuorella Miralla. Siinäpä sitten huuteli että hyppäsithän sinä Mortilla viimeviikolla radan jossa oli ainakin yksi 80 cm este mukana! Sanoin, että minähän pyysin laskemaan sitä (jonka luulin olevan muuten 70 cm). Radassa oli kuitenkin ollut toinen mokoma mukana, jonka muut oli hypänneet metrinä ja minulle se oli laskettu kasikymppiin.
Kappas kehveliä. Enpä hoksannut yhtään. Mortin selästä katsoen esteet näyttivät paljon pienmmiltä. No, toisaalta, ilmankos alastulot tuntuivatkin vähän hankalilta viimeviikkoisella tunnilla. Näin tottumatta taas tuo 80 cm on tätiratsastajalle jättiläinen.

Oikeastaan meidän tämän viikkoinen hyppytunti Mortin kanssa meni kohtalaisen hyvin. Sain hillittyä itseäni ennen esteitä jo vähän paremmin. Ei mitään riemuvoittoa, mutta parempaan suuntaan selkeästi. Toivottavasti ei tulisi enää takapakkia.

Ensiviikolla olisi heti alkajaisiksi tiedossa sekä hyppyä että koulua. Tällä viikolla ei kuvia ja videoita sitten tullutkaan, mutta ehkä maanantaina. Jääpi nähtäväksi. Heippa!

torstai 5. marraskuuta 2015

Asennevammainen hömpsöttelijä

Lueskelin tuossa postausta Katja Ståhlin blogista, jossa oli puhetta ilman satulaa ratsastamisesta. Käykääpä lukasemassa.
Yhtäkkiä en tuntenutkaan itseäni aivan mahdottoman araksi ja huonon tasapainon omaavaksi tätiratsastajaksi. Hyvänen aika, meidän tallillahan painellaan menemään ilman satulaa harva se päivä! ...tai no, ainakin harva se viikko. Tällä viikolla loikin Mortilla jopa muutamia esteitä ilman satulaa. Hypättiin ihan yksittäistä pientä, mutta harjoitukseen sisällytettiin "tiukka tie". Eli muutaman harjoitushypyn jälkeen lähestyttiin estettä pienellä tiellä ja myös toisinpäin, kaarrettiin esteen jälkeen pienellä tiellä. Voinpa melkein väittää, että varsinkin esteen jälkeinen pieni tie sujui minulta paremmin ilman satulaa, kuin satulalla. Tähänhän selitys on tietysti se, että kun ahteri on "penkissä", kääntäminenkin sujuu. Ja kieltämättä Mortilla tuo satulatta loikkiminen on kohtuullisen helppoa, jopa tätiratsastajalle. Ei me mitään ratoja loikita mutta sellasia pieniä yksinkertaisia juttuja. On muuten aika hauskaa!
Kerran olen yhden kokonaisen estetunnin hypännyt Vaavilla, se oli kyllä jännää! Oli vaikka minkälaista jumppatehtävää. Siitä voipi lukea tästä.

No mutta palataanpa tähän päivään.... Viimeviikon ratsastukset eivät oikeen tahtoneet onnistua sitten millään. Yksi tunti peruuntui, kun jokainen vuorollaan oli peruuttanut tulonsa. Flunssa-aalto on siis valloillaan... Sitten itselläni alkoi kroppa kertakaikkiaan pettämään. Selkävaivojahan tässä on podettu jo iänkaiken. Ennen ratsastelin kolmekin tuntia putkeen. Sitten ei pystynyt menemään kuin kaksi ja sitten se väheni yhteen. Lopulta sekin tuotti jo vaikeuksia. Polvet nimittäin meinasivat sanoa sopimuksensa irti, ja molemmat!
Kaiken lisäksi Kingi alkoi yhden tunnin alussa ontumaan ja sekin tunti jäi sitten ratsastamatta. Johtuikin kengästä, tai sen puuttesta. Nythän tuo on jo ihan pelikunnossa.

No, lääkäriin näyttämään omaa kroppaa ja tohtorin mielestä se ei kaivannut muuta kuin lihasharjoituksia ja jumppaa. Ratsastaminen on sallittua, jopa hyvästä. Pyöräilläkin pitäisi, mutta siihen en luvannut ryhtyä, vaikka lääkäri minua asennevammaiseksi "kehuikin". Pah, keksin kyllä jotain muuta, joka ajaa saman asian! Mainittakoon, että tämä samainen tohtori oli aikanaan sitä mieltä, että ratsastus ei ole liikuntaa, koska siinä hevonen tekee kaiken työn ja minä vain matkustan kyydissä ;) ;). Pyysin tohtoria joskus koittamaan... Ei ole näkynyt, ainakaan meidän tallilla. Ehkä hänkin on asennevammainen...?

Eli ei muuta kuin ratsaille, hampaat irvessä. Nyt on jumpattu, käytetty äpkingproota (tv-shop vekotin, jonka ostin joskus kirpparilta, nyt kaivoin äidin liiteristä pölyttymästä) veivattu selättimellä jne jne.... tuloksena kunnon napsaus selässä ja ah, niin helpottunut olo. Polvetkin voi paremmin. Kyllä siitä jumpasta on oikeasti apua!

Tällä viikolla olen hypännyt taas yksinkertaista ja minikokoista Kingillä. Ahteri ei pysy penkissä edelleenkään, ei sitten millään! Mortilla estetunnilla oli taas ongelmana enempi se välien ratsastaminen. Ihan sähellystä koko homma ja radasta ei tullut yhtään mitään. Saatiin sentään muutama ihan mukava hyppy aikaiseksi. Nauratti, kun jouduin pyytämään että lasketaan n.70 cm estettä vähän alemmas. Se tuntui kuulkaa jättiläiseltä! No ei ihme kun viimeaikoina maksimi korkeus on ollut luultavasti hurjat 40 cm!! No mitäpä sillä väliä. Olisin tyytyväinen, kun oppisin hyppäämään sujuvasti vaikka 20 cm radan.

Ilman satulaa tosiaan tuli hömpsöteltyä myös. Koulutunninkin menin Kingillä ja tehtiin melkoisen pikkuisia laukkavoltteja. Harjoiteltiin myös pieniä pätkiä sulkutaivutusta. Ei ne ihan penkin alle menneet, täytyy kyllä sanoa. Siinä tuli sitä onnistumisen elämystä.


Tässä kuva keväältä. Morttiloikkaa. 



Ensiviikko alkaa todennäköisesti Kingiloikalla ja jatkuu koulutunnilla. Katsotaan saanko videonpätkää. Heip.