Laukkaa maastossa

Tällä viikolla on ollut alkuviikko vapaata, joten ratsasteluun on jäänyt paremmin aikaa. Maanantaina kävin liikuttamassa taas Rikseä ja lähdettiin maastolenkille. Tällä kertaa uskaltauduin jo vähän pidemmälle. Rikse kulki korvat hörössä ja rohkeasti, vaikka puimurit, kuivurit ja traktorit hurisivat. Tämä on sitä jotain! Ei tarvitse jännittää yhtään selässä, vaan nauttia vaan maisemista. Alkumatka oli taas vähän jäykkää, kun viikonlopulla oli ollut taukoa, mutta siitä se meno taas sitten vertyi. 

Tällä reissulla sitten vihdoin rohkaisin mieleni ja sopivassa kohdassa tohdin koittaa pätkät laukkaa. Tähän astihan ollaan maastossa edetty lähinnä käynnissä ja ravissa. Sehän meni kuulkaa oikein mainiosti! Rikse laukkasi letkeää laukkaa ja minä nautin kyydistä. Otettiin vielä toinenkin pätkä lähellä tallia ja taas onnisti. Nätisti tamma antoi isunnalla kiinni. Mentiin kuitenkin meidän laukkapätkät sellaisissa paikoissa, joissa ryhmämaastossa ei normaalisti laukkailla. Satuhan vetää usein maastot juurikin Riksellä ja heppanen on niin malttamaton niillä vakkaripaikoilla, että jo siinä vaiheessa kun Satu kääntää päätään ja katsoo ennen laukan nostoa, onko ryhmä koossa, niin Rikse jo laukkaa malttamattona, joko paikallaan tai sivuttain. No minä olen vältellyt nämä vakiolaukkapaikat kokonaan toistaiseksi ja koitin nyt sitten sellaisessa paikassa, missä sitä laukkaa ei yleensä mennä.

Maaston jälkeen menin vielä hetkeksi maneesin ottamaan muutamat laukannostot ja loppuravit. Siellä tamma jo kuumuikin. Ei mikään loistava lopetus meidän maastoreissulle mutta eihän se nyt aina voi onnistua.

Päivän päätteeksi menin vielä estetunnin Mortilla. Ei se meidän meno niin sujuvaa ollut vieläkään, mutta ihan kohtalainen rata saatiin lopussa aikaiseksi.

Verkkahyppyjen jälkeen hypättiin kahdeksikkoa ja jo siinä meni pasmat ihan sekaisin. Piti siis aina saada laukka vaihtumaan ja kun se askelkaan ei passannut, niin ei siitä mitään tullut. Kahdeksikkoa siis jatkettiin niin kauan, kun pyydettiin radalta pois ja kaiken lisäksi meitä hyppäsi kaksi yhtäikaa. No sen voi vaan arvata että tällaisella tunarilla siitä hommasta ei tullut sitten yhikäs mittään! Oikein kiukutti! 

Verkkahypyissä keskityttiin hyvin, takapuoli pysyi penkissä, käsi paikallaan jne... Mutta heti kun minun piti alkaa miettimään hypyssä jo seuraavaa estettä, hääräilin taas ties mitä ja homma meni pipariksi. On se kumma! En muistanut muuten edes laulaa ;)

Sitten hypättiin vielä pieni rata. Sain luonnollisesti lähteä viimeisenä neljästä ratsukosta, koska pääni on vaan niin laho ja sen tietää kaikki. Kuin ihmeen kaupalla ratsastin kertalaakista koko radan läpi ilman volttia tai muutakaan säätämistä. Jotenkin jopa askeleet osuivat yllättävän hyvin. Tosin "usutin" Mortin hyppäämään vähän kauempaakin, että ei ottaisi sitä pientä miniaskelta siihen esteen eteen, jota niin mielellään tarjoaa. Ja morttihan hyppäsi. Viimeinen este tuossa piirroksessa on vesieste. Tähän rataan olin kyllä tyytyväinen, vaikka ei se selästä käsin tuntunut mitenkään "sujuvalta". 

Mortti tuntui nyt jotenkin laiskalta. Sivusta kuulemma näyttää kuitenkin ihan yhtä reippalta kuin ennen. Luulen, että rikseily vaikuttaa nyt arviointikykyyni. Riksellä on niin voimakas ja herkkä oma moottori, että koen nyt vaan Mortilla menon vähän nahkeaksi. Luultavasti. 

Tiistaina menin vain itsenäisesti Riksellä. Illan tunnille en ehtinyt, kun Dooris Katti piti kiikuttaa eläinlääkärille tikkien poistoon. Jouduimme tässä taannoin lähtemään Turkuun viikonloppu päivystykseen tikattavaksi. Ilmeisesti joku isompi eläin oli yrittänyt kissan viedä. Nyt sitten oli aika poistaa tikit ja kotona se ei onnistunut. Ei sitten millään. Kiikutin kissan eläinlääkäriin ja pohjustelin vielä sen olevan vähän "äkäsempää sorttia". Jouduttaisiin varmasti rauhoittamaan. 

Vielä mitä! Kissa ei ollut moksiskaan moisesta toimenpiteestä. Hoitaja rapsutteli vaan ja lääkäri poisti tikit, nips naps! Olin ihan äimän käkenä! Itse kun yritin, tuntui että tikitkin oli niin kovin kiinni, että iho vaan venyi ja katti huusi. Okei, ei minusta mitään eläinhoitajaa tulisi, ei todellakaan. 

Illan tunti jäi siis väliin, joten läksin taas maastoilemaan Riksen kanssa. Mentiin pientä "mökkitietä" ja jostain kumman syystä aloin yhtäkkiä miettimään susia ja kaikenmaailman petoja. Tässä kohtaa päätin käyttää sitä laulua! Laulelin isoon ääneen, sävelenä taisi olla eldakajärven jää, sanoitus oli omaa keksintöä. "Ei ole susiaa, ei ole petoja...." jne... Jos sillä kailotuksella ei pedot kaikkoa, niin ei sitten millään! Toivoin mielessäni että yhtään koirankusettajaa ei tulisi vastaan.... Ei tullut, onneksi.

Tallin lähellä on jyrkkä ylämäki, joka on Rikselle tuttu laukkapätkä. Hetken mielijohteesta päätin koittaa takaisin tullessa siinä laukkaa. Aloitin jo tasaisella osuudella ja lähtö olikin taas mukavan letkeä. Kun mäki vähän jyrkkeni, alkoi ruutia löytymään ja vauhti kiihtymään. Päätin suosiolla himmata, ennen kuin meno tuntuisi ihan holtittomalta ja käännyin takaisin. Kivaa se kyllä oli. Taidan testata samassa mäessä seuraavallakin kerralla. Jos uskaltaisi vähän vaikka jo "irroitella". 

Menin vielä maneesiin hetkeksi ja päätin nyt testata sen, mitä olin jo jonkin aikaa miettinyt. Riksellähän on olympia kuolain ja halusin koittaa ihan tavallisella nivelellä, joten siirsin ohjat kuolainrenkaaseen. Ero oli kyllä huomattava. Heppa tukeutui paljon rohkeammin kuolaimelle, jopa painoi vähän. Useinhan Rikse jännittyy jo siinä kohtaa, kun alan keräilemään ohjia käsiini ja tämä on jotenkin vaivannut minua. Lisäksi mm harjoitusravissa käteni ei oleriittävän vakaa ja sehän ei ole hyvä asia, varsinkaan jos suussa on kuolain jossa on vipuvarsi vaikutus.

Vahvemmaksi tamma kyllä vähän muuttui mutta kuitenkin rennommaksi mielestäni. Minusta tämä oli hyvä juttu. Tätä systeemiä aion koittaa jatkossakin. Katsotaan miksikä se meno sitten muuttuu. Tuota harjoitusravia olisi nyt treenattava. Riksen ravi ei kyllä ole minulle siitä helpoimmasta päästä. Välillä pystyn istumaan vähän pidempiä pätkiä ja välillä siitä ei taas tule mitään. Hevosen rentous vaikuttaa varmaan myös asiaan, luulisin. Tästä hevosesta saisi kyllä paljon irti, jos saisi oman istunnan vaan kuntoon. 

Joskus minun oli tarkoitus testata kankia, tai lähinnä että ne kanget on ainakin suussa, mutta kyllä se nyt vaan on niin, että pitää tässä ensin opetella ratsastamaan, ennen kuin siirrytään mihinkään ihmeellisempiin kuolaimiin, jos nyt edes siirrytään. Oikeastaan enemmin kiinnostaisi koittaa vielä pehmeämpää kuolainta. Käsittääkseni tavallinen nivel ei ole sieltä pehmeämmästä päästä sekään?   Tavoite on siis hallita polle lähes kokonaan istunnalla ja parempaan suuntaan ollaan koko ajan menossa vaikka edelleen meno on aika surkeaa, kun heppa vähän kuumuu. 

Taas vaan sitä treeniä treeniä!

Täti ja möhömahainen kirahvi! 

Lähdettiin kohti sateenkaaren päätä

Iltamaisemaa tallilta lähtiessä.