maanantai 28. syyskuuta 2015

Ilman käsiä, ilman jalkoja, ilman päätä...eiku

Viikon ratsastelut on taas aloitettu. Hommaan lähdettin estetunnilla ja menopelinä Sissi. Olin tyrkännyt itseni tälle "pienten" tunnille mukaan, koska siellä hypättiin yksinkertaisia perustehtäviä ja matalia esteitä. Kyllä niissäkin haastetta riitti.

Sissillä oli ihan mukavasti meno päällä ja harvoin ponia laiskaksi voikaan sanoa, mutta laukan pyöriminen ja nostot tuottivat taas päänvaivaa. Piti oikein pysähtyä lämmittelyssä jo miettimään, että mitenkä sen nyt Sissin kanssa saikaan parhaiten onnistumaan. Kovin helposti tarjosi taas juoksuravia, ja siitä sitten nelitahtista laukkaa. Käsi paikallaan, se on ehdoton ja jostain syystä Sissillä ei niin helppoa. Nostiko se pelkällä sisäpohkeella... ei, kyllä se ulkopohje tarvittiin vähän taakse siirrettynä. Taisi nostaa helpommin ulkopohkeella. Eikun ulkopohkeella tukea ja samaan aikaan sisäpoje. Niinkä se meni.... Tällaista se on ratsastuskoluratsastajan elämä. Kaikki pollet kun ei toimi samalla tavalla. Jokaisella on omat kommervenkkinsä. Mutta uskon että se juuri kehittää minua ratsastajana. Jos esimerkiksi olisin "juuttunut" ratsastamaan vain Mortilla ja vaikka Vaavilla, niin kuvittelisin tasoni olevan jossain paljon ylempänä, luulisin osaavanai. Olisinkin pulassa jonkin haastavamman hevosen selässä. Oikeastaan minkä tahansa muun hevosen selässä. Enkä nyt voi kehua että se sujuisi kuin tanssi näillä "helpoillakaan", mutta moni asia on sujuu näillä vain helpommin kuin muilla.

No johan meni sivuraiteille koko juttu. Eli siis hyppäsin Sissillä ja alkukankeuksien jälkeen homma alkoi jo menemään parempaan suuntaan. Laukka ei kyllä ollut hyvää ja pyörivää koko tunnin aikana, mutta hypyt paranivat loppua kohden.
Jotenkin tajusin yhtäkkiä keskittyä välien ratsastamiseen, enkä esteiden hyppäämiseen. Huomasin, että kiirehdin esteeltä toisella, keskittymättä kunnolla väleihin ja siinähän menee mutakat suoriksi, vai mitä? Hyppään esteen ja kiiruhdan seuraavalle esteelle. Siinäpä sitten unohdan RATSASTAA näiden välin. Loppupuolella aloin siis keskittyä esteiden välien ratsastukseen, varsinaisten esteiden sijaan, ja täytyy sanoa että tänään se ainakin toimi!
Kaiken lisäksi tämän tunnin tehtävät olivat yksinkertaisia ja meille juuri sopivia, että suorastaan nautin sissillä hyppäämisestä! Ei tarvinnut panikoida vaikka tietysti vähän jännitti joka esteellä. Mahtavaa!

Pyysin muuten Satulta seuraavalle sopivalle koulutunnille, että harjoiteltaisiin laukkaa. Laukan nostoja, sitä että saataisiin pyörivää laukkaa aikaiseksi, laukkatehtäviä jne. Mukaan menisin ehdottomasti Sissillä. Lupasi sellaisen tunnin pitää. Odotan muuten innolla.

Toisen tunnin menin Mortilla ilman satulaa. Meillä oli taas hauska tunti. Mentiin hippaa, tasapainoharjoituksia ja sen sellaisia. Tuo tunti oli taas sellainen "leikkitunti", kun oli nuorempaa väkeä mukana. Pelattiin myös väriä. Homma meni näin. Satu huusi: "se jolla on vaatteissaan jotain punaista, ottaa ohjat toiseen käteen. Se jolla on sinistä ratsastaa kahdeksikon...."  jne jne... ja mahdollisuuksien mukaan oli tarkoitus pitää nuo "käskyt" voimassa mahdollisimman pitkään. Voitteko kuvitella vajaa nelikymppistä, "aavistuksen" kankeaa tätiä yrittämässä pohkeenväistöä, ilman satulaa, pitäen ohjia vain toisella kädellä ja samalla koskettaen toisella kädellä VARPAITAAN! Hehheh, en minäkään, yritin kuitenkin... Ei ollut kaunista katseltavaa. Saattoi vähän ärräpäitäkin kuiskia...
Hauskoja nuo "humputtelu" tunnit välillä. Kehittää huomaamatta tasapainoa. Siinäpä mentiin hippaa, kaksi hevosta peräkanaa, tiukalla pienellä ympyrällä ravaten esteen ympäri. Normaalisti olisin jo miettinyt, että heppa kaatuu. Tuossa sellaset unohtuu. Painellaan kuin inkkarit menemään villisti. Siinä vain ratsastetaan ja koitetaan pysyä kyydissä. Ei mietitä ulko-ohjaa tai sisäpohjetta tai mitään muutakaan oikeaoppista säätöä.
Joskus hypätään esteitä, ilman satulaa, kädet sivulla, silmätkin voi laittaa kiinni, jos tohtii. Joskus napataan hypyssä estetolpan päältä harja matkaan ja seuraavalla esteellä yritetään palauttaa se tolpan päälle. On kuulkaa jännää ja kaikkea tätikin aina yrittää ja kummasti ne onnistuukin. Toki jokainen menee omien taitojensa ja rohkeutensa mukaan. Ja esteet ovat aina ihan pikkuisia.

Semmoisia tänään. Huomenna en tiedä vielä Rikseilystä, mutta Sissillä loikitaan taas pientä, ihan satulan, käsien ja jalkojen kanssa.
Heips

Ilman korvaa?

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Laukkaa maastossa

Tällä viikolla on ollut alkuviikko vapaata, joten ratsasteluun on jäänyt paremmin aikaa. Maanantaina kävin liikuttamassa taas Rikseä ja lähdettiin maastolenkille. Tällä kertaa uskaltauduin jo vähän pidemmälle. Rikse kulki korvat hörössä ja rohkeasti, vaikka puimurit, kuivurit ja traktorit hurisivat. Tämä on sitä jotain! Ei tarvitse jännittää yhtään selässä, vaan nauttia vaan maisemista. Alkumatka oli taas vähän jäykkää, kun viikonlopulla oli ollut taukoa, mutta siitä se meno taas sitten vertyi. 
Tällä reissulla sitten vihdoin rohkaisin mieleni ja sopivassa kohdassa tohdin koittaa pätkät laukkaa. Tähän astihan ollaan maastossa edetty lähinnä käynnissä ja ravissa. Sehän meni kuulkaa oikein mainiosti! Rikse laukkasi letkeää laukkaa ja minä nautin kyydistä. Otettiin vielä toinenkin pätkä lähellä tallia ja taas onnisti. Nätisti tamma antoi isunnalla kiinni. Mentiin kuitenkin meidän laukkapätkät sellaisissa paikoissa, joissa ryhmämaastossa ei normaalisti laukkailla. Satuhan vetää usein maastot juurikin Riksellä ja heppanen on niin malttamaton niillä vakkaripaikoilla, että jo siinä vaiheessa kun Satu kääntää päätään ja katsoo ennen laukan nostoa, onko ryhmä koossa, niin Rikse jo laukkaa malttamattona, joko paikallaan tai sivuttain. No minä olen vältellyt nämä vakiolaukkapaikat kokonaan toistaiseksi ja koitin nyt sitten sellaisessa paikassa, missä sitä laukkaa ei yleensä mennä.
Maaston jälkeen menin vielä hetkeksi maneesin ottamaan muutamat laukannostot ja loppuravit. Siellä tamma jo kuumuikin. Ei mikään loistava lopetus meidän maastoreissulle mutta eihän se nyt aina voi onnistua.

Päivän päätteeksi menin vielä estetunnin Mortilla. Ei se meidän meno niin sujuvaa ollut vieläkään, mutta ihan kohtalainen rata saatiin lopussa aikaiseksi.
Verkkahyppyjen jälkeen hypättiin kahdeksikkoa ja jo siinä meni pasmat ihan sekaisin. Piti siis aina saada laukka vaihtumaan ja kun se askelkaan ei passannut, niin ei siitä mitään tullut. Kahdeksikkoa siis jatkettiin niin kauan, kun pyydettiin radalta pois ja kaiken lisäksi meitä hyppäsi kaksi yhtäikaa. No sen voi vaan arvata että tällaisella tunarilla siitä hommasta ei tullut sitten yhikäs mittään! Oikein kiukutti! 
Verkkahypyissä keskityttiin hyvin, takapuoli pysyi penkissä, käsi paikallaan jne... Mutta heti kun minun piti alkaa miettimään hypyssä jo seuraavaa estettä, hääräilin taas ties mitä ja homma meni pipariksi. On se kumma! En muistanut muuten edes laulaa ;)


Sitten hypättiin vielä pieni rata. Sain luonnollisesti lähteä viimeisenä neljästä ratsukosta, koska pääni on vaan niin laho ja sen tietää kaikki. Kuin ihmeen kaupalla ratsastin kertalaakista koko radan läpi ilman volttia tai muutakaan säätämistä. Jotenkin jopa askeleet osuivat yllättävän hyvin. Tosin "usutin" Mortin hyppäämään vähän kauempaakin, että ei ottaisi sitä pientä miniaskelta siihen esteen eteen, jota niin mielellään tarjoaa. Ja morttihan hyppäsi. Viimeinen este tuossa piirroksessa on vesieste. Tähän rataan olin kyllä tyytyväinen, vaikka ei se selästä käsin tuntunut mitenkään "sujuvalta". 


Mortti tuntui nyt jotenkin laiskalta. Sivusta kuulemma näyttää kuitenkin ihan yhtä reippalta kuin ennen. Luulen, että rikseily vaikuttaa nyt arviointikykyyni. Riksellä on niin voimakas ja herkkä oma moottori, että koen nyt vaan Mortilla menon vähän nahkeaksi. Luultavasti. 

Tiistaina menin vain itsenäisesti Riksellä. Illan tunnille en ehtinyt, kun Dooris Katti piti kiikuttaa eläinlääkärille tikkien poistoon. Jouduimme tässä taannoin lähtemään Turkuun viikonloppu päivystykseen tikattavaksi. Ilmeisesti joku isompi eläin oli yrittänyt kissan viedä. Nyt sitten oli aika poistaa tikit ja kotona se ei onnistunut. Ei sitten millään. Kiikutin kissan eläinlääkäriin ja pohjustelin vielä sen olevan vähän "äkäsempää sorttia". Jouduttaisiin varmasti rauhoittamaan. 
Vielä mitä! Kissa ei ollut moksiskaan moisesta toimenpiteestä. Hoitaja rapsutteli vaan ja lääkäri poisti tikit, nips naps! Olin ihan äimän käkenä! Itse kun yritin, tuntui että tikitkin oli niin kovin kiinni, että iho vaan venyi ja katti huusi. Okei, ei minusta mitään eläinhoitajaa tulisi, ei todellakaan. 

Illan tunti jäi siis väliin, joten läksin taas maastoilemaan Riksen kanssa. Mentiin pientä "mökkitietä" ja jostain kumman syystä aloin yhtäkkiä miettimään susia ja kaikenmaailman petoja. Tässä kohtaa päätin käyttää sitä laulua! Laulelin isoon ääneen, sävelenä taisi olla eldakajärven jää, sanoitus oli omaa keksintöä. "Ei ole susiaa, ei ole petoja...." jne... Jos sillä kailotuksella ei pedot kaikkoa, niin ei sitten millään! Toivoin mielessäni että yhtään koirankusettajaa ei tulisi vastaan.... Ei tullut, onneksi.

Tallin lähellä on jyrkkä ylämäki, joka on Rikselle tuttu laukkapätkä. Hetken mielijohteesta päätin koittaa takaisin tullessa siinä laukkaa. Aloitin jo tasaisella osuudella ja lähtö olikin taas mukavan letkeä. Kun mäki vähän jyrkkeni, alkoi ruutia löytymään ja vauhti kiihtymään. Päätin suosiolla himmata, ennen kuin meno tuntuisi ihan holtittomalta ja käännyin takaisin. Kivaa se kyllä oli. Taidan testata samassa mäessä seuraavallakin kerralla. Jos uskaltaisi vähän vaikka jo "irroitella". 
Menin vielä maneesiin hetkeksi ja päätin nyt testata sen, mitä olin jo jonkin aikaa miettinyt. Riksellähän on olympia kuolain ja halusin koittaa ihan tavallisella nivelellä, joten siirsin ohjat kuolainrenkaaseen. Ero oli kyllä huomattava. Heppa tukeutui paljon rohkeammin kuolaimelle, jopa painoi vähän. Useinhan Rikse jännittyy jo siinä kohtaa, kun alan keräilemään ohjia käsiini ja tämä on jotenkin vaivannut minua. Lisäksi mm harjoitusravissa käteni ei oleriittävän vakaa ja sehän ei ole hyvä asia, varsinkaan jos suussa on kuolain jossa on vipuvarsi vaikutus.
Vahvemmaksi tamma kyllä vähän muuttui mutta kuitenkin rennommaksi mielestäni. Minusta tämä oli hyvä juttu. Tätä systeemiä aion koittaa jatkossakin. Katsotaan miksikä se meno sitten muuttuu. Tuota harjoitusravia olisi nyt treenattava. Riksen ravi ei kyllä ole minulle siitä helpoimmasta päästä. Välillä pystyn istumaan vähän pidempiä pätkiä ja välillä siitä ei taas tule mitään. Hevosen rentous vaikuttaa varmaan myös asiaan, luulisin. Tästä hevosesta saisi kyllä paljon irti, jos saisi oman istunnan vaan kuntoon. 

Joskus minun oli tarkoitus testata kankia, tai lähinnä että ne kanget on ainakin suussa, mutta kyllä se nyt vaan on niin, että pitää tässä ensin opetella ratsastamaan, ennen kuin siirrytään mihinkään ihmeellisempiin kuolaimiin, jos nyt edes siirrytään. Oikeastaan enemmin kiinnostaisi koittaa vielä pehmeämpää kuolainta. Käsittääkseni tavallinen nivel ei ole sieltä pehmeämmästä päästä sekään?   Tavoite on siis hallita polle lähes kokonaan istunnalla ja parempaan suuntaan ollaan koko ajan menossa vaikka edelleen meno on aika surkeaa, kun heppa vähän kuumuu. 
Taas vaan sitä treeniä treeniä!


Täti ja möhömahainen kirahvi! 

Lähdettiin kohti sateenkaaren päätä

Iltamaisemaa tallilta lähtiessä.






maanantai 21. syyskuuta 2015

sekametelisoppa


Viimeviikot ovat olleet koulupainotteisia. Muutama estetuntikin on toki ollut ja ilman satulaa ollaan paineltu myös menemään. Tällä viikolla tuli todettua, että kolmena päivänä peräsin ilman satulaa, ei ole kovin "berberi ystävällistä". Hiertymiä, tiedätte kyllä... ;). 

Riksellä olen päässyt ratsastamaan lähinnä itsenäisesti. "Vakiotunnillani" heppa on yleensä ollut varattu. Muutaman kerran olen kuitenkin ollut mukana tammalla myös pienten tunnilla, mikä on sinänsä ihan hyvä tunti meille. Päästään tekemään ihan perusjuttuja, ilman mitään sen kummempia kiemuroita.
Laidunloma oli jo pistänyt heppaselle ruutia ahteriin ja ekana maanantaina. loman jälkeen, meno oli vähän "kireää". Laukatkaan eivät olleet ihan niin letkeitä, mistä ehdin jo pitkään riemuita. Sen jälkeen homma on kuitenkin luistanut taas melko hyvin. Selkeästi kuitenkin huomaa, että vapaapäivän jälkeen Rikse on aina haastavampi ratsastaa. Parhaita tuloksia on kuitenkin tullut itsenäisen ratsastelun yhteydessä. Luulen, että tämä johtuu riittävän pitkistä alkuverryttelyistä, jotka olemme muutaman kerran tehneet maastossa. Lisäksi heppa kuumuu helposti, jos maneesissa tai kentällä on muita hevosia laukkaamassa.
Koulusatula on kyllä ihan ehdoton. Riksen omalla yleissatulalla en pääse läheskään niin hyvään asentoon hevosen selässä. Kaikenkaikkiaan rikseily on nyt kuitenkin ihan toista luokkaa, kuin esim. vuosi sitten. Laukasta siirtyminen raviin onnistuu jo mukavasti hyvin pitkälti istunnalla, ja ohjista "epätoivoinen kiskominen" on jäänyt pois (tämänhän vuoksi lakkasin kokonaan ratsastamasta Riksellä. Tuntui, että se oli epäreilua hevosta kohtaan). Haastetta piisaa kuitenkin laukan jälkeisissä raveissa ja loppuraveissa. Heppa on silloin tosi vahva ja tykkäisi vaan höökiä menemään. Paras konsti himmata vauhtia tuntuu olevan vain alas istuminen. Sillä tahti hidastuu pääsääntöisesti hetkessä, mutta sitten kun jatkaa keventämistä, heponen juoksee taas helposti alta. Keventämällä ei tahdo saada pidätteitä millään läpi, vaikka mitä tekisi. 

Toivotaan, että talvea kohden meno ei muuttuisi taas ihan mahdottomaksi. Yritän nyt mahdollisimman paljon ehtiä tamman selkään. Riksellä ei ihan kauhean montaa ratsastajaa ole, niin olisi hyvä että heppa liikkuisi tasaisesti. Itse kyllä tällä hetkellä ainakin kiipeän tamman selkään enemmin kuin mielelläni, vaikka edelleen hevonen tuntuu todella haasteelliselta. Joka kerta sanon ratsastuksen jälkeen joko ääneen, tai mielessäni, että rakastan tätä hevosta. Näin se on ollut aina. Nyt olen iloinnut siitä, että taitoni ovat riittäneet edes siihen jonkinlaiseen perusmenoon, enkä oikeastaan enempää ole osannut odottaakkaan. Edelleen se on kieltämättä välillä vähän niin ja näin, mutta nyt tuntuisi kuitenkin jo toivoa olevan. 

Pitkästä aikaa ratsastin myös Vaavilla koulutunnin. Poni tuntui auttamattoman pieneltä allani. Kultturishokki Riksen jälkeen. Tuntui, että jalkani roikkuu siellä jossain mahan alla ja istuntaa ei kovin hääppöiseksi oikein saanut.
Mutta se laukka! On se vaan niin mukavaa! Meillä oli tehtäväna mm. laukata pitkää sivua, ja sen jälkeen pääty isolla ympyrän kaarella. Uralta poistuttiin ja uralle palattiin täsmälleen kirjaimen kohdalla. Tai niin olisi pitänyt... Minulta meni tehtävän toteuttaminen vähän ohi, kun vaan laukkailin suu messingillä nauttien menosta. Vaavin selässä tulee tunne että ratsastaja periaatteessa istuu ihan paikallaan. Hevonen vaan "kiikkuu" alla tasaisesti edestä ja takaa saman verran. Jos alla olisi juoksumatto, käytännössä ratsastaja olisi ihan paikallaan, hevonen vain kiikkuisi alla. Tuntui hassulta ja samalla hauskalta. Satuakin alkoi naurattaa, kun huomasi että täti ei ollut ihan tehtävien tasalla. Päästeli vaan menemään suu pepsodentilla, viisveisaten kirjaimista. Satu huuteli että mistä sinä oikeen jatkuvasti käännät?? Siitä KIRJAIMESTA piti....! 
aijuu, mikä se tehtävä olikaan.....? öö...

Sakkella olen mennyt myös pari kertaa. Meillä ei kyllä nyt kulje yhtään ja jotenkin Sakkesta on tullut minulle nyt yhtäkkiä "inhokki". Jostain syystä en innostu ponihevosesta nyt ollenkaan vaikka yksi koulutunti menikin olosuhteisiin nähden kyllä ihan kivasti, ja sakke oli selkeästi enemmin kuulolla kuin yleensä. Sakke ei oikeastaan kyttäile mutta jotenkin vaan on niin utelias ja kiinnostunut ympärillä tapahtuvista asioista että yleensä unohtaa keskittyä varsinaiseen tekemiseen ja hääräilee siinä sivussa kaikkea omaansa. Se on omalla tavallaan aika herttaista, mutta jotenkin nyt vaan ei ole tädillä ehkä riittänyt huumorintaju. Meidän laukoista ei esimerkiksi tule kertakaikkiaan yhtään mitään. Kaiken lisäksi satula tuntuu aina valuvan eteen ja minulla on olo että "keventelen" sakken etujalkojen päällä. Ehkä keposemmilla ratsastajilla ei ole tätä ongelmaa, tiedä sitten... 
Sakkellehan on ollut tosi vaikea löytää sopivaa satulaa. Todella montaa mallia on koitettu. Tämä nykyinen on ollut ilmeisesti parhain, mutta minulle tulee ainakin tunne, että hevosen lisäksi satulakin on takakorkea, joka kippaa ratsastajan eteen. Jääköön Sakkella ratsastelut nyt vaan vähemmälle...

Esteitä olen mennyt nyt paristi Mortilla. Pakko tunnustaa, että meidän hypyt eivät ole sujuneet yhtään. Surkeaa menoa, mutta ei ole kyllä yhtään pelottanut, jos jotain positiivista tästä hakee. No toisella hyppykerralla vähän paremmin, 
Paikat ei hypyille löydy, ei sitten millään. Ilmeisesti hääräilen vaan liikaa ennen estettä. Alan luultavasti pidätteillä hakemaan oikeaa paikkaa juuri ennen estettä ja meno sammuu ja loppujen lopuksi ja hyppypaikka jää hevosen ratkaistavaksi....
Näin olen ainakin itse tämän asian päätellyt. Morttihan hoitaa homman kotiin, tavalla tai toisella, paikasta kuin paikasta, pieniä kun mennään... Tädin esteloikka on ottanut ihan hirmusti takapakkia. Tai ehkä tieto lisää tuskaa. Enään ei riitä selviytyminen, vaan nyt pitäisi jo oikeasti osata!?

Ehkä tässä on kuitenkin ratkaisu..? 
Tallille tuli uusi aikuisratsastaja, joka oli minulle entuudestaan "puolituttu". Hän ei ollut aikaisemmin hypännyt mutta oli innostunut koittamaan! Siitäpä se ajatus sitten lähti... pyydetttiin Satulta alkeisestetuntia. Koko homma, ihan alusta asti! Tähän päätin tietysti ryhtyä Sissillä. Yksi tunti onkin jo pidetty ja täytyy sanoa, että vähän jopa kadehdin tätä ensikertalaista, niin hyvin homma lähti hänellä luistamaan. Hän hyppäsi siis mortilla, luonnollisesti. Pomminvarmalla tätikuljettimella. Ei jännittänyt yhtään ja vaikka paikat eivät tietenkään joka kerta ihan osuneetkaan, ei hätkähtänyt pätkän vertaa, vaan jatkoi etenemistä rauhallisesti , hyvässä tasapainossa.
Meillä Sissin kanssa meni myös hyvin. Saatiin keskittyä pelkkiin lähestymisiin, siihen että kädet pysyy paikallaan ja persaus penkissä. Mentiin puomia ja lopulta kahta pientä estettä linjalla. Sissin kanssa paikat ovatkin löytyneet aina paremmin kuin Mortilla. Ongelma vaan on se, että jos se paikka ei osu, Sissi ei välttämättä hyppää. Harjoittelua se vaan vaatii... Jotenkin nyt tuntuu hassulta, että Sissin kanssa ollaan kuitenkin uskallettu ylittämään joskus jopa metri. No sarjan viimeisenä esteenä mutta kuitenkin. Tällä hetkellä jopa 70 cm tuntuisi pelottavalta...  Silti olen jostain kumman syystä tohtinut Sissillä hypätä nyt muutaman esteen ilman satulaa. Pieniä, mutta kuitenkin. Silti olen onnistunut saamaan aikaiseksi sissille kiellon, jopa 30 cm esteelle, RAVISSA. Ja minusta ravissa on kamalaa hypätä! Ehkä sissistä myös ;).
Hassua. Mortillakin ilman satulaa paikat ovat olleet ihan ok?? Mistä ihmeestä tämä oikeen voi johtua? Oisko kyse siitä, että persaus pysyy taatusti "penkissä" lähestymisessä? Ehkä häärään vähemmin ilman satulaa? Tiedä sitten...

Yksi asia minkä muuten nyt tajusin, että grip paikat ei olenkaan hyvät esteillä. Siis persauspaikat. Esteeltä alas tullessa ei pääse "liukumaan" satulaan oikeaan paikkaan, vaan siihen jäät, mihin istahdat. Eli jos vaikka vahingossa osut liian taakse, niin ahteri ei luisukkaan satulan oikeaan kohtaan. Vaan joudut "istumaan uudestaan". Estetunneilla siis jalkaan vanhat byysat, johan luistaa! Koulupuolella nuo ovat kyllä hyvät. 

Tästä postauksesta tuli nyt sekametelisoppa. Johtuu pitkästä postaustauosta. Bloggaaminen on nyt jäänyt vähän taka-alalle. Kommenttejakaan ei ole boksissa näkynyt vaikka näinkin pienellä lukijakunnalla niitä tuli kuitenkin ennen tasaiseen tahtiin. Tosin postasinkin melko tieheään tahtiin. Huomaan, että monella muulla on ollut samantapaista hiljaiseloa, "isoissakin" blogeissa. Voiko yhden portaalin kaatuminen vaikuttaa näin paljon?
Osasyy omaan hiljaiseloon on ollut piirtäminen, johon jäin toistaiseksi vähän koukkuun. Kynät viuhuu kun vaan on vähänkin aikaa. Kehitystäkin on tapahtunut, ainakin omasta mielestä. Taustojen tekeminen ei vaan oikein tahdo luistaa. Laitetaanpa tähän nyt muutama näkösälle, kun ei ole valokuviakaan julkaistavaksi.


Mertsi. Pastelliliidut.

Friisi, Pastelliliidut.

Tuntematon ruskea heppa :) Puuvärikynät.

Kimo. Sekatekniikka. Pastelliliidu ja -kynät, sekä puuvärit.

Muoks: ps. sain fb:ssä vinkin Tintiltä, että laula estettä lähestyessä. Josko jäisi ylimääräinen häärääminen pois? Tänään aijon kailottaa sitten aikuista naista estettä lähestyessä. Mahtaakohan ne pitää mua siellä jo ihan hulluna?? Ja onko sitä seuraavalla tunnilla enää muita osallistujia? ;)

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Aina ei luista

Hengissä ollaan, vaikka hiljaiseloa blogin puolella on ollutkin.

Viimeviikkojen tunnit ovat olleet aikalailla koulupainoitteisia, mikä on ollut pelkkää plussaa. Muutamia kertoja ehdin ratsastelemaan Riksellä ja koko ajan suunta on ollut parempaan, varsinkin laukan osalta. Nyt Rikse on kuitenkin lomaillut laitumella.

Yhden tunnin menin nuorella Vertillä.  Vertillä olen mennyt kerran, noin vuosi sitten. Siitä postaus tässä. Vertti on siis Mortin varsa. Perinyt äidiltään jykevän kimon ulkomuotonsa ja on rakenteeltansa ja mitoiltaan luultavasti ohittanut jo Mortin. Askelluksessa on kuitenkin paljon isää, Kingiä. Ravi on korkeaa ja tätiratsastajalle melko haasteellista. Nuoruus paistaa vielä läpi mutta kehitystä on toki tapahtunut valtavasti vuodessa. 
Pidin Vertin laukasta. Se on jotenkin pehmeää ja kohtalaisen helppoa istua. Tasaisen rytmin saaminen on kuitenkin melko haasteellista. Vertti alkaa helposti "kauhoa" etujaloilla ja ratsastajan pitääkin olla selässä mahdollisimman "tasainen". 

Ravi oli kyllä tätiratsastajalle mahdottoman hankalaa. Toki sen vuoksi, että oli korkeaa mutta jotenkin en saanut vain istuntaani sopivaksi. Joko hevonen ei istu alleni, ehkä satula tai sitten vaan taidot eivät riitä. Jalkani eivät löytäneet oikeaa paikkaa sitten millään. Pohje heilui, jalka upposi syvälle jalustimeen. Aloinkin taas miettimään vanhaa ongelmaani. Joillakin hevosilla jalkani vaan ei tahdo pysyä jalustimessa, ei millään. Sen olen tiedostanut, että ongelma todennäköisesti johtuu jonkin sortin puristamisesta. En kuitenkaan mielestäni purista polvilla, mutta oikein kun asiaa aloin miettimään, niin tajusin puristavani reisillä! Ilmeisesti tätä ei tapahdu ihan kaikkien hevosten kanssa. 

Kävin Sakkella ratsastamassa "pienten puolituntisen" ja sen jälkeen vielä vähän itsenäisesti. Kiinnitin erityisesti huomiota tähän reisipuristukseen. Oikein kun aiatuksen kanssa rentoutin reisiä, homma luisti kieltämättä paremmin, jalka pysyi rennosti jalustimessa. Mutta kyllä tämä nyt paljon työtä vaatii. Olen kuitenkin tyytyväinen tästäkin "ahaa-elämyksestä". Pitkään olen tiedostanut, että jalustinongelma johtuu puristamisesta, mutta koska en mielestäni purista polvella niin olen vähän ollut ymmälläni. 
Sakken kanssa meillä meni muuten koko homma ihan plörinäksi. Laukasta ei tullut kertakaikkiaan yhtään mitään! En saanut pidettyä tasapainoani, vaan "lensin" aina etukenoon ja en tietenkään saanut pidettyä laukkaakaan yllä. Sakke kun hoksasi tämän, alkoi selkeästi testailemaan tätiä. Minun oli tarkoitus osallistua Sakkella hyppytunnille, mutta tämän puolituntisen jälkeen totesin, että annetaanpa olla. Jäin sitten vähän itsenäisesti vielä treenailemaan. Harvoin jätän opetustuntia väliin mutta tällä kertaa se tuntui järkevältä. Taitoni eivät vain yksinkertaisesti riitä. Täti tarvitsee "konkarin" alleen estetunneille, näin se vaan on. Jotenkin olin tosi harmissani ja pettynyt.

Keskiviikkona pääsinkin sitten hyppäämään Mortilla, mahtavaa! Vaikka Mortti on saanut nyt lomailla, niin silti kesävaihde on vielä päällä. Mortille tyypillinen esteimu puuttui alkutunnista kokonaan. Se hankaloitti menoa ihan mahdottomasti. Loppua kohden se kuitenkin alkoi löytymään. Suoraan sanottuna meidän tunti meni ihan penkin alle. Ihan niin kuin en olisi hypännyt vuoteen. En osannut istua taas ennen estettä, en ylittää niitä viheliäisiä puomeja laukkaamalla, vaan lähdin aina "hyppäämään". Katse unohtui täysin ja ratojen muistaminen vei kaiken energian ja keskittymisen. En antanut nostaa esteitä, koska homma ei muutenkaan luistanut. Meidän hypyt jäivät siis n. 50-60 cm korkeuteen. Nita on nyt jonkin verran pitänyt tunteja. Varsinkin estepuolella ne ovat yleensä melko haasteellisia, tädin mittapuun mukaan.
Mutta arvatkaapa mitä: Ei harmittanut yhtään! Hyppääminen tuntui silti kivalta ja vaikka tehtävät olivat minulle haasteellisia, niitä oli mukava toteuttaa, koska ei pelottanut pätkääkään. Olihan alla pommin varma tätikuljetin! Tunnelma oli ihan toinen tämän tunnin jälkeen, kuin edellisenä päivänä, vaikka molemmat olivat menneet penkin alle.

Pari kertaa olen nyt ratsastellut myös Sissillä. Yhden tunnin ilman satulaa. Tohdin hypätäkin pikkiriikkisen esteen. Muutamaan kertaan ravissa ja kerran jopa laukassa. Kävi siinä laukkalähestymisessä kieltämättä mielessä, että jos poni nyt tässä päättää kieltää, lentää täti kuin leppäkeihäs, kun ei ollut sitä satulaakaan. Ei kieltänyt. Sujuvasti loikattiin yli. 

Toinen tunti Sissillä oli koulua. Tunsin oloni hämmästyttävän kotoisaksi siellä selässä. Laukan nostossa oli taas totutelua, mutta pikkuhiljaa sekin alkoi sujumaan. Käsi hiljaa ja alhaalla, selkeät, napakat avut. Olin ihan innoissani. Niin innoissani, että ehdotin Satulle, josko kuitenkin koittaisin taas hyppäämistä Sissillä. Toivoin Sissiä tunnille, jossa ei hypättäisi välttämättä rataa vaan enemmin sellaisia tekniikkaharjoituksia. Matalia tietenkin. Oikeastaan odotan sitä tuntia jopa innolla, toivottavasti ei muutu kauhuksi ;)

Ensiviikolla saattaa ratsastukset jäädä vähemmälle työvuorojen vuoksi. Maanantaina kuitenkin vapaata ja tarkoitus olisi nyt sitten testata ekaa kertaa nuorta Mimosaa. Mortin toinen varsa. Melkoinen järkäle tämäkin :). Tulevaisuuden tätiratsu? Aika näyttää.

Olen nyt vuosien jäkeen innostunut vähän piirtämään. Kaivoin jopa opiskeluaikaiset pastelliliidut vintiltä ja koitin, josko niillä onnistuisin saamaan jotain aikaan. Näillä en ole ennen varsinaisesti piirtänyt. tai väreillä yleensäkään. Pastellit vaatisivat laadukasta paperia. Nuo halpiskartongit kuluvat pinnasta heti rikki. 
Tekniikka on vielä hakusessa ja huomaan että muodossa ja sommittelussakin on sanomista mutta ihan kivoja tuli "ensimmäisiksi töiksi". Treeniä vaatii tämäkin laji. Pitäisi hankkia sellaiset pastellikynät. Niillä saisi vähän tarkempaa jälkeä. Ja tietysti laadukkaampaa paperia.

Laitetaan nyt tähän kun ei ole uusia valokuviakaan julkaistavaksi.

Pallero. Eka yritys. Muoto varsinkin vähän hakusessa. Värit ja varjostuksetkin vähän sutuisia.

Rikse. Tämä onnistui jo vähän paremmin. Turpaan olen tyytyväinen mutta pään yläosassa olisi toivomisen varaa.