perjantai 21. elokuuta 2015

ADHD prinsessa: Panda

Tiistaina oli testissa sitten nuori Panda. Sakken täyssisar, vain vuoden nuorempi tapaus. Panda on aivan eri rakenteinen kun Sakke. Sakke on sirojalkainen tynnyri, hevosen mitassa, pullea mutta rungoltaan lyhyt. Pandakin on siro, mutta jotenkin paljon sopusuhtaisempi. Ravista löytyy yhtäläisyyksiä, sellaista tikuttavaa poniravia.

Panda on tullut kyllä äitiinsä Cleoon. Nuoren pää viuhtoo ja häärää minkä kerkiää... Ylös, alas, sivulle ties vaikka mihin.  Pandan äiti Cleo onkin super adhd. Samanlainen häärääjä ja matka taittuu kiiruulla. Millään ei malttaisi. Cleolla ratsastin kerran. Alkukäynneissä jo taisi ravistaa suitset irti päästä. Miten se on edes mahdollista?? En tiedä, mutta niin teki. Meille ratsastus jäi viimeiseksi. Ponihan on minulle oikeastaan liian pienikin.

Panda on selkeästi äitiänsä isompi (veikkaisin hevoskokoiseksi) mutta varsoista taitaa olla kaikkein pienin. Ihan passelin kokoinen tädillekkin. Jaksaa kantaa hyvin aikuisen, joka ei ole ihan luuta ja nahkaa eikä vajaa 170 cm pikän ratsastajan jalatkaan roiku siellä mahan alla.

Tallille tullessa jo karsinaan meno jänskätti vähäsen. Ei ollut mitään käryä, miten neitonen siellä käyttäytyy. Satukin oli vetämässä maastoa. Onneksi oli tukihenkilöitä tallissa. Prinsessahan oli ihan viilipytty. Riimunnaru oli kiinnostava, sitä solmua piti kokoajan yrittää avata. Tämä uteliaisuus on luontaista sekä sakkelle että pandalle. Sakkehan oli kerran napannut mönkkäristä avaimet, kun Satu oli vienyt heiniä tarhaan. Vikkelä kaveri ja näppärä!
Pandan etukaviotkin nousi mallikkaasti ja nätisti antoi putsata. Takajalkoihin en tohtinut mennä koittamaan. 
Tuo takakavioiden putsaaminen on vähän kaksipiippuinen juttu. En omaa hyviä hevosmiestaitoja ja olen (ylläri ylläri) melko arka varsinkin vieraiden hevosten kanssa. Niiden tutumpienkin, jotka ovat vähänkin hankalia. Toisaalta näiden nuorten kanssa pitäisi mahdollisimman paljon touhuta, että tottuisivat. Ja onhan niitten kanssa touhuttu ja ovathan ne tottuneetkin. Mutta sitten taas tiedän itsestäni sen, että kerran kun sen takakavion riuhtaisee minulta, niin luovutan ja näin ollen ruokin sitä pahaa tapaa. Hevonen oppii: Jos vähän venkuloin, niin kavioon ei kajota. Eli suosiolla olen jättänyt nuorten takakaviot Sadun putsattaviksi. Kuulostaa ehkä vähän hölmöltä enkä tiedä toiminko edes järkevästi. Itseni kannalta en, mutta hevosen kannalta ehkä? On muuten harvoja hevosia ja poneja, joiden takajalkoja en pelkää. Sissi kuuluu näihin harvoihin valittuihin. En oikein tiedä millä pääsisin tästä(kin) pelostani. Jotenkin kuvittelin aikanaan, että arkuus on vain kokemattomuutta, ja ehkä se onkin, mutta jotenkin luulisi, että kolme vuotta, kolme kertaa viikossa olisi jo vähän luonut rohkeutta ja rutiinia lisää. 
Ponitallilla ei onneksi mitään kamalan hankalia tapauksia ole. Lady nyt on sellainen tuuliviiri, että aina ei oikein tiedä mitä se meinaa. Käyttääkin tädin arkuutta ihan häikäilemättömästi hyväkseen.

Mutta nyt lähti juttu ihan väärille raiteille, palataanpa tuntiin.
Panda oli yllättävän taipuisa ja kuuntelikin, minkä hääräämiseltään malttoi. Mentiin maneesissa, piilossa ötököiltä ja vähän siellä oli mörkökulmia, mutta melko ennakkoluulottomasti panda siellä kulki. Tehtiin asetuksia, taivutuksia, temmonvaihteluita. Itse keskityin enimmäkseen vaan saamaan ponin rennoksi. Koitin kuin koitinkin myös laukkaa molempiin suuntiin, vaikka ensin ajattelin että jätän kokonaan väliin. Vähän sellaista rynnistystä se liikkelle lähtö oli ja kerran taisin ulkopohjetta siirtää liikaa taakse, poni aavistuksen säikähti ja hyökkäsi eteen. mutta yksi tai kaksi nostoa  oli omassa kategoriassani kelvollisia. Sain niissä jollain tapaa istuttua satulassa ja nosto oli kohtalaisen rento.

Niin kuin olen aikaisemminkin sanonut, näillä taidoilla nuorella ratsastaminen on vähän niin kuin sokea taluttaisi sokeaa. Itselläni reagointikyky ei ole riittävän nopea palkitsemaan hevosta, mikä lienee tärkeä asia nuoria ratsastettaessa. No tarkoitushan olikin vain koittaa. Pandasta tulee varmasti hieno poni kun kokemusta karttuu. Katsotaan vaikka vuoden päästä uudestaan!

Vanha kuva Pandasta. Kenenköhän riimun on ryöstänyt?

Tunnin jälkeen karsinassa oli tarkoitus vähän pestä hikeä pois sienellä. Annoin Pandan nuuskaista sientä ensin ja neitonenpa totesi että "en halua"! Kääntyi sellaisella marttyyri-ilmeellä peränurkkaan ja kuikuili sieltä välillä, nenu maassa, että vieläkö se siellä päivystää. Oikeen teini murjotus. Ihan älyttömän hellyyttävä. Alkoi naurattaa. Vasta kun naapurikarsinasta Eve tuli ovelle maanittelemaan, poni päätti että jos nyt kuitenkin sitten. Loppujen lopuksi sieni ei ollutkaan yhtään pelottava. Taisi olla ihan mukava.

Keskiviikkona jätin estetunnin väliin. Mortti oli varattu ja jotenkin ei vaan kiinnostanut hypätä muilla. Vaihtoehtona olisi ollut sakke tai moppe. Osa hevosistahan on tosiaan laidunlomalla koko viikon, mm Sissi. Mortti taas lomaileekin sitten ainakin ensiviikon. 

Päätin sensijaan mennä itsenäisesti ratsastamaan Riksellä. Siitä sitten oma postaus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi rohkeasti