perjantai 1. toukokuuta 2015

Viikko tallikisoihin, jänskättää...

Kivasti on tullut blogiin kommentteja Vapun aikana. Kiitosta vaan, sekä uusille, että vanhoille lukijoille! Laitetaanpa tähän vielä koostetta loppuviikon heppailuista.

Tiistaina meillä oli vihdoin koulutunti ja olinkin toivonut tähän Ponitaa! Ponita on kyllä super kapea tapaus ja muutenkin aika pieni. Selässä tulee tunne, että jos oikein venyttäisin jalkojani, saisin ne mahan alla yhteen!

Poni on luonnostaan melko eteenpäin pyrkivä ja yllätyksekseni lähti jo alkumetreillä myötäämään niskasta. Ponitahan kulkisi mieluusti monesti sieraimet kohti taivasta, joten olin melko hämmästynyt. Tässäpä olikin sitten mahdollisuus päästä harjoittelemaan sitä muodon pitämistä. Yritin olla salaman nopea. Pientä kuolaimen liikuttelua ja heti sormet rauhassa kun poni myötäsi niskasta. Pohje kiinni ja yritin ratsastaa harkitusti ja johdonmukaisesti. Pitkin tuntia saatiin ihan mukavia tuloksia ja pääsin ehkä vähän jyvälle asiasta, vaikka muoto ei jatkuvasti pysynytkään. Välillä vaan unohdin pohkella ratsastuksen, mutta ehkä ensikerralla olen jo vähän viisaampi. Positiivista oli myös se, että saatiin myötäystä myös laukassa.

Keskiviikkona oli sitten vihdoin hyppytunti Mortilla. En oikein tiennyt mitä odottaa tunnilta. Tässä on kuitenkin vierähtänyt tovi siitä, kun olen tamman kanssa viimeksi esteitä ylittänyt.
Vähän mietitytti hyppypaikat. Mortti kun niin mielistään ottaa sen pikkuaskeleen ennen estettä, kun minä taas olisin jo hyppäämässä. Itse asiassa alkuhaparoinnin jälkeen meillä meni ihan mukavasti. Paikat löytyi kohtalaisen hyvin ja vähän avittamalla, sain mortin hyppäämään vähän kauempaakin, kunnes....

Hypättiin lopussa 70 cm rataa. Tarkoitushan minulla olisi osallistua tallin kisoihin mortilla 70 cm luokkaan ja Sissillä 50 cm luokkaan (sikäl imikäli Sissin kanssa homma luonaa ensiviikolla...). Radalla oli yksi este johon oli melko pitkä, suora lähestyminen. Luulisi että olisi helppoa, mutta jotenkin nuo pitkät lähestymiset on minusta kamalan hankalia, ehkä jopa pelottavia. En oikeastaan muista miten siinä hypyssä kävi, mutta jotenkin oltiin ponnistuspaikan kanssa taas hevosen kanssa ihan eri linjoilla ja kaulallehan siinä lennettiin! Mortti säikähti vähän ratsastajan tasapainon horjumista ja lähti kiihdyttämään vauhtia. No, ei siinä sen kummempaa. Tasapainottelin selässä ja sain pollen pyssäämään, mutta jotenkin taas sisäinen arkajalka heräsi. Mortin kanssa meno on kuitenkin ollut aina melko varmaa, vaikka paikat onkin olleet hakusissa. Tultiin hyppy vielä toistamiseen ja nyt se meni ihan hyvin. Sain kehuja tasapainoilusta selässä. Jalat olivat pysyneet hyvin jalustimissa, kantapäät alhaalla, vaikka yläkroppa kiikkuikin siellä edessä.

Luulen että häärään liikaa lähestymisessä ja hypyssä. Pitäisi ehkä vaan antaa Mortin hoitaa homma kotiin, hypätä rauhassa. Lähestyä letkeällä laukalla, eikä sortua liikaa säätelemään? Tai sanotaanko sortua "säätely-yrityksiin".
Muutaman kerran käytin muuten taas sitä laskutekniikkaa. Lasken ihan yksi-kaksi-yksi-kaksi, laukan tahtiin. Sepä toimisi muuten, mutta arvatkaapa mitä? Minä yritän ottaa ihan väkisin siihen sen kakkosen! Eli jos hyppy olisi luonteva lähteä ykkösen kohdalla, saatan tunkea väliin vielä kakkosen! Hehheh, eli eipä sekään nyt sitten toiminut. Ehkä pitäisi vaan laskea numero lotraa eteenpäin. Eihän siinä edes ole kyse laskemisesta vaan rytmistä. Sama kait se on, mitä siinä hokee...vaikka "klip-klop-klip-klop" tai "pam-pam-pam..." ?
Käytättekö itse jotain laskutekniikkaa??

Jostain kumman syystä nyt yksikin pieni epäonnistuminen herättää minussa liioitellun suuria epävarmuuden tunteita. Mielessäni jo ajattelin, että jätän kisoissa koko luokan väliin.. Harmi etten ehdi toista kertaa harjoittelemaan Mortilla ennen kisoja.

Toivotaan, että Sissin kanssa saataisiin varmoja hyppyjä ensiviikolla. Vielä muutama kuukausi sitten olisin varmasti osallistunut sissillä tuohon 70 cm luokkaan. Nyt jännittää se pienempikin. Keskittymiseni ei oikein riitä radan hyppäämiseen. Pieni epäonnistuminen matkalla sekoittaa pasmat täysin. En saa enään istuttua satulaan, vaan valmistaudun "seuraavaan epäonnistumiseen", vain matkustamalla kyydissä ja toivomalla parasta.

Sitten on vielä se radan opettelu. Pikkuhiljaa jo alan oppimaan niitä ulkoa melko nopeasti, mutta kun se tilanne on aivan toinen siellä selässä. Rahkeet ei riitä ratsastamiseen, sekä radan muistamiseen. Jompi kumpi jää taka-alalle.

Hehheh, kauheat paineet! Kyse on kuitenkin ihan pienistä leikkimielisistä tallikisoista. Minulle on ihan sama miten niissä pärjään! Se itsensä ylittäminen on se haaste. Ja se että pääsee "maistamaan" sitä kisajännitystä. Sillä jännitän ihan kamalasti, vaikka tilanne on periaatteessa ihan sama kuin tunnilla mentäisiin. Toki esteitä on nyt varmasti enemmän. Viimevuonna kisoissa ratsastin ekaa kertaa elämässäni 12 estettä putkeen. Ja muistin ne kuulkaa kaikki!
Eli tässä tavoite: pysyn selässä, paikat löytyy ja muistan radan! Kaikki muu on sitten suurta plussaa.

Olisipa mukavaa, jos Satu pitäisi joskus koulukisat. Siinä olisi se etu, että radan voi opetella etukäteen ulkoa. Helpompi sitten keskittyä itse ratsastukseen. No ehkäpä joskus vielä...


2 kommenttia:

  1. Kiva blogi sulla. Sait just uuden lukijan. Käyhän lukemassa minunkin uutta blogiani, http://olipakerranhevonen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa että liityit lukijaksi! Tosi kivan nimen olet keksinyt blogillesi. Itse tykkään suomenkielisistä nimistä. Minulle se tuotti ainakin harmaita hiuksia heti alussa, kun sopivaa nimeä ei meinannut millään löytyä.

      Poista

Kommentoi rohkeasti