Nyt tulee postaukset vähän väärässä järjestyksessä, kun viikonlopun kisapostaus on vielä kesken. Laitetaan tähän nyt kuitenkin tarinaa tämän päivän koulutunneista.
Vietin vapaapäivää, joten minulla oli mahdollisuus osallistua sekä klo 17, että 18 tunnille. Ensimmäiselle tunnille olin toivonut pitkästä aikaa nuorta Sakkea. Sakkella olen viimeksi ratsastanut joskus syystalvella. Tykkäsin tuosta ponihevosesta, mutta laukassa en oikein pärjännyt. Sakke on aavistuksen vielä sählä, mutta taipuisa poni. (Siis Sakkehan on hevonen, mutta jotenkin pidän sitä vaan ponina jostain kumman syystä...).
Täytyy sanoa, että olin oikein tyytyväinen tuntiin. Ulospäin taivutukset ravivolteilla eivät ensin onnistuneet, ihan siitä syystä että annoin avut jotenkin väärin. Ulkopohjetta vähän eteenpäin ja kun Sakke hoksasi mitä häneltä toivotaan, ponihevonen toteutti pyynnöt, miten parhaiten taisi. Tehtiin myös väistöjä niin, että perää piti väistättää uran sisäpuolelle. No, tämä ei ole vahvin lajini, varsinkin kun alan roikkua aina jotenkin miten sattuu siellä selässä, ja Sakkekin on vielä raakile, mutta lopulta saatiin tulemaan ihan jokunen haparoiva askel sinne suuntaan....
Sitten tuli laukan vuoro. Olin hyvin skeptinen. Odotin ryntäystä laukalle ja itselleni epätoivoista etukenoa. Eka laukka ei noussutkaan heti kunnolla. Apuni eivät olleet riittävän täsmälliset ja valmistelukin taisi jäädä vähän puolitiehen. Toka sujui jo paremmin ja kas, saatiin melkoisen rentoa laukkaa aikaiseksi ja minäkin istuin kuulkaa siellä melkoisen hyvin. Ulko-ohjan kanssa kun vaan oli tarkkana, poni pysyi jokseenkin tasapainossa. Heti kun ulko-ohjan tuki unohtui, tasapaino hävisi.
Hehkuttelin Satulle, että ponihevosen laukka on kehittynyt tässä välissä valtavasti. Satupa esitti kysymyksen, että mitäs jos sinunkin taitosi ovatkin kehittyneet? Tosiaan, suoraan sanottuna ei edes tullut mieleeni. Ja nyt kun tarkemmin alan miettimään, niin laukat ovat olleet nykyään vähän helpompia jo. Olenko oppinut huomaamattani jotain?? Herranenaika! Mieltä lämmitti erityisesti se, että sain tosiaan kehua istunnastani laukassa. Sakken laukka on kuulemma sen tyyppinen vielä, että useat ratsastajat kellahtavat siinä etukenoon. Ja tätipä ei kellahtanut, vaikka on se kuuluisa "etukenoilija". Jiiihaaa!
Seuraavalla tunnilla allani oli Ponita. Ponita tuntui taas kovin pieneltä allani ja fiilis oli, että jalkani roikkuivat jossain mahan alla. Tunti ei varsinaisesti ollut mikään menestys, mutta muutama ihan kiva pätkä saatiin kuitenkin aikaiseksi. Tultiin keskihalkaisijaa, tavallaan vasempaan kierrokseen, missä piti nostaa oikea laukka. Saatiin jokaikinen kerta tulemaankin se oikea laukka sieltä. Käynnissäkin poni kulki halkaisijaa aika nätisti suorassa, vaikka yleensä on melkoinen kiemurtelija. Jonkunlaista protestointia oli kuitenkin jatkuvasti ilmassa kuolaimen suhteen. Ihan rennoksi ei menoa tälläkertaa saatu.
Tehtiin myös peruutuksia ja niitä ei saatu tulemaan aivan suoraan. Kolme askelta meni hyvin, mutta neljännellä alkoi aina kaartamaan. Tunnistan tämän johtuvan istunnastani, koska tämä ongelma esintyy minulla aina, lähes hevosella kuin hevosella.
Tehtiin pätkiä pohkeenväistöä ja ylläripylläri, oikealle saatiin tulemaan käynnissä oikein hieno väistö, mutta vasemmalle ei. Ravissa homma meni ihan väkisin vääntämiseksi.
Jotenkin Ponitalle jäi tuo peruutusmoodi päälle, kun aloimme vielä harjoittelemaan etuosakäännöksiä. Aina kun aloin käännöstä tekemään, Ponita tarjosi mielellään peruutusta, vaikka käytännössä heitin jo ohjatkin melkeinpä pois.
Ei mennyt tämä tunti putkeen, mutta ei haittaa. En turhautunut. Olin vaan niin tyytyväinen että päästiin vääntämään koulua. Voi kun tätä olisi tarjolla enemmin!
Huomenna taidan mennä kentälle hetkeksi pyörimään omiani ja klo 18 on tiedossa maasto. 19 tuntikin olisi, mutta sekin on maasto joten sen taidan jättää väliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi rohkeasti