sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Hyppytunti Vaavilla

Keskiviikkona pääsin sitten hyppäämään Vaavilla. Ihan mahtavaa! Tunnin pitikin Nita ja pakko tunnustaa, että olin vähän ennakkoluuloinen, jopa aavistuksen pettynyt, mutta loppujen lopuksi aivan turhaan! Tunti oli erittäin hyvä ja opettavainen. Nita ohjasi ratsastusta joka hetki. Ohjetta tuli joka kaarteessa, lähestymisessä, hypyssä jne. Juuri niin kuin pitääkin!
Nita huomasi tietysti heti laukassa "ylävartalo pumppauksen" ja puuttui asiaan. Hyvä oppi oli myös: ratsasta kaarre hyvin, ja lähesty sitten rauhassa estettä. Älä ala vasta loppumetreillä ratsastamaan eteen. Jatkuvasti tuli huomautusta ja ohjetta myös ulkoapujen käytöstä, kaikille ratsukoille. Sinänsä selviä juttuja, mutta hyvä että siitä muistutetaan juuri siinä ja sillä hetkellä. Nyt meitä oli tunnilla vain kolme, joten harjoittelevan opettajan oli helpompi hallita tunnin kulkua.

Mainittakoon tässä kohtaa, että Nita on ehtinyt nuoresta iastään huolimatta (17 v.) paljon.
Tyttö on suurin piirtein "syntynyt hevosen selässä" ja on tätiratsastajan mittapuulla erittäin osaava. HIHSsissä on Nitaa nähty useana vuonna. ensimmäistä kertaa jo 6-vuotiaana, näytösratsastajana, silloin koko shown nuorinpana ratsastajana. Ratsuna oli shettis Vallu, Pollen emä. Aikanaan myös ollut HIHSsin nuorin poniluokan osallistuja 11- vuotiaana, ja silloin muuten Sissillä! Voittokaan ei käsittääkseni ollut kaukana.  9-vuotiaana on tullut sm-kultaa shettisten estemestaruuskisoissa ja vielä itse kasvattamallaan ja kouluttamallaan Pollella!  Että ihan hyvää oppia on tätiratsastajalle tiedossa jatkossakin tältä tytöltä.

Tunnin tehtävät oli sopivia. ei liian haastavia, Vaavin kanssa loikattiin lopputunnista 90 cm okseri. Se on tätiratsastajan kategoriassa suuri ylitys, koska poni ei ole kovinkaan korkea ja näin ollen este näytti jättimäiseltä! Minulle 80 cm ja siitä korkeammat ovat isoja esteitä, olkoon alla poni tai hevonen. Sissillä taas kaikki 80+ esteet tuntuvat hypyssä vielä puoli metriä korkeammmilta kuin muilla :D.

Ensi yrittämä okserille ei oikein ottanut onnistuakseen. Pakko oli kääntää voltille ja huutaa: "herranen aika, se on ainakin metri, en mää tohi!!" Lopulta kuitenkin hyppäsin esteen ja olihan se loikka, mutta ei tuo ihan mahdottoman pahalta tuntunut, näin yksittäisenä. Sorruin jälleen pumppaamaan lähestyessä. Tuli paniikki, että jospa poni ei kuljetakkaan tätiä sujuvasti yli, vaikka olisihan se pitänyt tietää, - kyllä Vaavi kuljettaa. Hassua, että hyppy ei tuntunutkaan niin mahdottomalta kuin kuvittelin. Vaavin ja Sissin hyppy on kyllä ihan erilaisia. Täytyy toki muistaa, että Sissi on kilpaillut 130 cm tasolla, joten hyppytekniikka on toki erilainen. Vaavi on kyllä edelleen se tädin "luotto poni", omalla tavallaan. Sissi on silti aika mussukka ja todennäköisesti en malta kauaa pysyä ponista "erossa" estetunneillakaan ;).

Perran Dancing Devil, Vaavi. Kuva: J.Julin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi rohkeasti