perjantai 27. helmikuuta 2015

Persvahdin ja ratamestarin valvovan silmän alla

Keskiviikkona en päässyt tunneille, mutta menin töiden jälkeen pyörimään itsenäisesti maneesiin. Sadulta heltisi lupa pienien esteiden harjoitteluun itsekseen, koska mukaan oli tulossa Jenni ja Janina "lapsenvahdeiksi". Jenni toimi persvahtina ja Janina ratamestarina. Tarkoitus oli siis treenata ahterin pitämistä penkissä, estettä lähestyttäessä, sekä hypyn jälkeen. Eli ahteri tuli saada penkkiin myös mahdollisimman nopeasti takaisin. Esteet olivat pikkuisia ristikoita ja max 60 cm pystyjä.
 "Irti etukenosta" -projekti on siis alkanut!

Harjoittelin ensin vain linjaa, jossa oli kolme ristikkoa. Askel ei passannut ja syöksähtely tulikin sitten sen myötä esiin joka hypyssä. Istunnalla olisi askeleita saanut säädettyä, muttat eeeei, täti kenottaa sujuvasti eteenpäin... Jään vielä tuijottomaan alaspäin estettä, ja silloinhan se hyppy ei suju. Mutta kun katse on eteen tai seuraavalle esteelle, paikkakin löytyy paljon vaivattomammin. Tuo käsien vispaaminen näkyy edelleen, ehkä ne kuitenkin ovat ihan aavistuksen rauhoittuneent, mutta tekemistä piisaa vielä niidenkin saralla.

Sitten muutettiin tehtävää niin, että keskimmäiseltä ristikolta piti lähteä voltille ja voltin jälkeen jatkaa linjaa taas. Pari hutia tuli, kun ahteri ei taaskaan löytänyt takaisin satulaan ja katsekkin jäi johonkin, ties minne ja kaarteessa tuli uskonpuute. Katse oli kuulemma mukana ensimmäisen puoli kierrosta ja sitten unohtui... Loppua kohden tämä alkoi kuitenkin pikkuhiljaa sujumaan jo paremmin.

Lopussa oli sitten radan vuoro. Radan oli suunnitellut Janina, ihan tätiä varten ja tyttö myös rakensi sen äitinsä avustuksella. Minä vain keventelin sujuvasti sillä aikaa! Ei hullummin suunniteltu 11 v. heppatytöltä! Ratamestari onkin muuten itse menossa kisaamaan sunnuntaina 50-60  cm luokkaa melkkilään. Täti menee luonnollisesti jännäämään katsomoon.
Ohjetta pukkasikin sitten molemmista suunnista koko "tunnin" ajan! Muistutettiin siitä persauksesta, katseesta, käsistä, kantapäistä... Oli kuulkaa äärettömän tehokasta ja hauskaa hommaa!

Niin ja jos yksinhuoltajan arki kiinnostaa heppajutuilla höystettynä, Jennin blogiin pääsee tästä .

Jätetäänpä tämä tekstiosuus kerrankin vähän lyhyemmäksi, katsokaa itse videolta. On siellä mielestäni muutama ihan hyväkin pätkä aikasempaan menoon verrattuna. Mutta kyllä tekemistä vaan piisaa vielä, paljon.

Vääntäkää mutterista laatua ja älkää ihmetelkö alun fanfaareja :D




torstai 26. helmikuuta 2015

okei, koulutaitureita meistä ei tule...




Tiistaina olikin ohjelmassa tunti kouluvääntöä Sissillä ja toinen mokoma vielä ilman satulaa, samalla menopelillä. Koulua ei tämä parivaljakko olekaan paljoa mennyt, joten olikin ihan paikallaan. Tunnista sainkin todella paljon irti, koska opettajana toimi tällä kertaa tallin oma tyttö Nita. Sissihän on Nitan entinen kisaponi joten hän jos kuka tuntee pollen läpikotaisin. Täsmäohjetta pukkaskin sitten oikein urakalla! Yksikään asia ei oikeastaan mennyt niinkuin piti. Huomautuksia ja neuvoja tuli roppakaupalla ja nehän otettiin mieluusti vastaan. Olen aina sanonut että Sissi on vähän tönkkö ja onhan se, jos asialle ei tee (lue: osaa tehdä) mitään! Luulin mm. taivuttelevani Sissiä, mutta olenkin ollut koko hommassa aivan liian lepsu! Sain kuulla, että ponihan vain asettuu, eikä taivu yhtään! Töihin siitä! Käytä kunnolla pohjetta ja ohjaa, mutta muista höllätä myös välillä.
Tässä kohtaa päästiin myös nousevaan käteen. Aikaisemminhan on selvinyt, että laukka ei varsinkaan alussa noussut kunnolla, ilman juoksuravia, koska käsi nousi aina valtavan ylös. Sama juttu nyt taivutuksessa. Sisäkäsi nousee ja poni jännittyy alakaulasta. Käsi alemmas niin johan eron huomasi! Seuraavaksi todettiin että alan nojailemaan eteen voltilla. Tämän huomasin jo alkuaikoina vaikuttavan hurjasti Sissin kulkemiseen. Se oli taas vain jotenkin unohtunut. Eli älä nojaa eteen, Sissi lähtee vaan juoksemaan karkuun! Menin välillä pätkiä ilman jalustimia ja sehän auttaa aina asentoon hurjasti, mutta pitäisi kait oppia niitä jalustimiakin käyttämään!

Sitten tehtiin väistöjä ja niistäkään ei luonnollisestikaan tahtonut tulla yhtään mitään. Poni vain kuulemma liukuu sivulle eikä ristiaskelia kunnolla synny. Lopulta kun sain muutaman jotenkin onnistuneen väistöpätkän aikaiseksi, kuulin kommentin: tulihan niitä väistöaskelia mutta mihin katosi vauhti?
Kommenttia ja neuvoa sateli siihen tahtiin että tädin oli kuulkaa vaikea sisäistää kaikkea yhtaikaa. Mutta kertakaikkisen tehokas tunti.
Laukassa muistuteltiin ulko-ohjan tärkeydestä. Jaaha, nyt mennään sitten taas sitä vaihetta, että lepsuilen sen ulko-ohjan kanssa. Jokin aika sitten se oli jo mielestäni liiankin tiukasti hyppysisä. Kultainen keskitie siis hakusessa edelleen. Sitten kun se ulko-ohja oli jotensakin oikein niin nousi kantapäät. Voi herranenaika, tuleeko tästä nyt yhtään mitään!? Loppujen lopuksi laukka alkoi pyöriä ihan eritavalla kuin ennen. Eli kun opin lämittelemään ponin oikein, niin estetunnillakin olisi luultavasti tiedossa laadukkaampaa laukkaa.

Vaikka voi vaikuttaa siltä, että podin jo epätoivoa, näin ei todellakaan ollut! Sain melkoisen tehokuurin Sissin oikeaoppisesta ratsastuksesta ja nyt kun koin taas muutaman ahaa-elämyksen, niin tästä on hyvä jatkaa, sekä itsenäisesti, että tunneilla. Pitääpä koittaa saada poni useamminkin alle koulutunneille.

Mutta eihän se vielä siihen loppunut. Vielä toinen tunti perään ilman satulaa. Olen ainoastaan yhden kerran ratsastanut Sissillä ilman satulaa ja en ihan kauheasti innostunut. Suoraan sanottuna oli vähän tasapaino-ongelmia, tädillä siis. Tämä kerta menikin sitten jo paljon paremmin! Vieläkin hetkittäin horjahtelin mutta ei mitään suuria ongelmia kuitenkaan. Tohdinpa hypätä muutaman pienen esteenkin! Tuntien jälkeen olin kyllä aivan loppu. Jalat huusi hoosiannaa!

Nyt pitää kyllä tuota sileää päästä harjoittelemaan enemminkin. Ensiviikko on taas estepainotteinen, mutta jos ehtisi vaikka itsenäisesti.

Keskiviikosta on vielä tulossa postaus erikseen videon kera!




Vieras hyppyheppa testattu!

No niin, nyt on takana hyppytunti vieraammalla hyppyhevosella, ja täytyy kyllä sanoa että "ei huono"! Mittarina tässä kohtaa on siis se, miltä hevonen tuntui alla, miten se liikkui eteenpäin ja ennenkaikkea, tuntuiko hyppääminen luontevalta ja turvalliselta.

Kävin siis kylämme toisessa ratsastuskoulussa ottamassa estetunnin ja allani oli puoliverinen Mimmi, jota olin toivonutkin. Mimmi on toki minulle tuttu entuudestaan, sileällä, mutta hypännyt en ole tällä hevosella aikaisemmin. Mimmi on ollut aina ihan ehdoton suosikkini ratsastaa, vaikka joskus laukka tuntuikin vähän isolta. Se taisikin olla vain tottumiskysymys, nimittäin enää en kiinnittänyt asiaan edes huomiota.

Ystäväni Jenni oli tallilla tyttärensä (hovikuvaaja Janina ;) ) kanssa jo aikaisemmalla tunnilla ja tiesi kertoa minulle jo etukäteen, että listaan oli merkitty toivomani hevonen, mutta joutuisin laittamaan itse kuntoon, koska ei jatkaisi suoraan edelliseltä tunnilta. Heti alkoi kuulkaa puntti tutisemaan ja suoraan sanottuna harkitsin jo tunnin perumista. Mimmi on nimittäin ratsastaessa todella kiva, ja kiltti myös taluttaessa, mutta karsinassa oikukas. Kaviota täytyy vähän varoa ja kaiken lisäksi, kun olen tällainen arkajalka niin hevonenhan käyttää sitä näppärästi vielä hyväksi. Vaikka olen hevosen laittanut aikaisemminkin (vähän niinkuin pakon edessä) itse kuntoon niin en millään halunnut nyt hommaa tehdä, ainakaan yksin. Tiesin että jännittyisin ihan mahdottomasti ja sen jälkeen ratsastuksesta ei tulisi yhtään mitään, koska olisin ihan hermostunut.
Jenni onneksi sopi puolestani opettajan kanssa, että hevonen laitettaisiin valmiiksi! Näppärää! Jälkeen tulikin open kanssa jutuiksi, että Mimmiä ollaan nyt oppilaille laitettu muutenkin valmiiksi, kun on ollut viimeaikoina tosiaan hankala.

Kävimme rakentamassa yksinkertaisen 5 esteen radan annetun piirroksen mukaisesti ja mietinkin, että hetikö tässä rataa pitää alkaa loikkimaan. Apua!! Varsinainen rata mentiin kuitenkin lopussa vain kerran.
Homma aloitettiin linjalla, jossa tuli 5 laukkaa esteiden väliin. Korkeudet olivat aluksi pikkuristikkoina ja sitten radalla n.50-60 cm pystyjä ja yksi okseri, jonka sai pystyksi jos halusi. Tunti oli ns. tätitunti ja tuntilaiset eivät olleet syksyn jälkeen hypänneet. Oikein sopiva tunti minulle, varsinkin kun alla oli "vieras" hevonen...
Härkää siis sarvista ja linjaa loikkaamaan. Arvatkaapa mitä!? Heti tuntui melko luontevalta! Mimmin laukka tuntui miellyttävän pyörivältä, hypyt myös pehmeiltä ja hyppypaikka löytyi aika helposti. Mimmihän hyppää melko kaukaa ja selkeästi nyt tuntuu, että sellainen hevonen sopiikin minulle paremmin, vaikka aina ennen luulin ihan toisin!
Alkujännitys meni heti ekojen hyppyjen jälkeen ja homma tuntui mukavalta. Olin ihan innoissani!! Mimmillä on hyvä oma moottori ja hevosta saa enemmin ottaa kiinni kuin potkia eteenpäin, juuri tällaista olin toivonutkin. Esteimua löytyi, mutta aika helposti antoi kiinni linjankin välissä. Jatkossa minulla oli taas kyllä vaikeuksia saada polle raville laukan vaihdossa, mutta se nyt ei ollut mitään uutta ja olihan meidän ensimmäinen hyppykerta. Mimmi tuli vahvemmaksi koko ajan ja radan päätteeksi tädiltä kesti hetken saada heppa raville ja käynnille, mutta silti meno ei missään kohtaa tuntunut silti ihan holtittomalta! Rata ei mennyt kovinkaan hyvin, koska kakkosesteelle askel ei ihan osunut ja minulla meni heti pasmat sekaisin. Kakkosen jälkeen oli aika tiukka käännös kolmoselle ja siinä homma sitten jo vähän levisi käsiin. Mutta ei haitannut yhtään! Mentiin kuitenkin rata läpi, tosin vähän kaahottaen, mutta läpi kuitenkin. Ja Lähes koko tunnin kaikkiin esteisiin sain kyllä askeleet passaamaan melko mukavasti!
Tietenkin tuntui että aika loppui ihan kesken! Pääsin niin mukavasti vauhtiin.
Ihan mahtavaa, että toiseltakin tallilta löytyi nyt sitten minulle sopiva hyppyhevonen. Toki tämä oli nyt ensimmäinen kerta, ja saattaahan seuraavan kerran jälkeen mielipide olla ihan toinen, mutta hyvältä vaikuttaa!

Ehdottomasti aion mennä lähitulevaisuudessa koittamaan uudestaan ja nyt kun ei tarvitse niin paljoa jännittää sitä alkua, niin josko jo pystyisi oikeanoikeasti keskittymään siihen ratsastukseenkin!

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Hyppäämään "vieraalla"

Blogitallin vieraskynäilijä on kirjoittanut erittäin hyvän tekstin, liittyen edistykseen, tai edistymättömyyteen (hyi mikä sanahirviö!). Tekstiin pääsee tästä. Käykääpä lukemassa.

Itsellänihän on se oma luotto-ope, etenkin esteillä. Kävin kuitenkin n.vuosi sitten myös paikkakuntamme toisella tallilla puolisen vuotta, pari kertaa viikossa, lähinnä koulutunneilla. Muutaman estetunninkin otin, mutta lähinnä siis harjoittelin perusratsastusta. Paristi hyppäsin pienellä suomenhevosella Leevillä ja kerran raamikkaalla Hemmolla. Hemmo ei oikein omannut esteimua, ja kaikki energia meni hevosen eteenpäin ratsastsamiseen. Leevillä taas ei entisenä ravurina (vaikka oikeasti selässä ollessa ravitaustaa ei kyllä arvaisi) ole kovinkaan hyvä tasapaino esteillä, ja kun ratsastajan taitokin on mitä on, niin hyppyhommissa me ei oltu välttämättä ihan se paras yhdistelmä. Tosin saattaa olla että tilanne olisi tänä päivänä parempi.

Tähän "kahden tallin taktiikkaan" oli syynä silloiset työajat, sekä se, että kaipasin enemmin koulutunteja. Omalla tallillanihan hypätään melkoisen paljon ja jossain vaiheessa podin melkoista hyppykammoa ja ajattelinkin, että esteratsastus ei taida olla minun lajini. Tästä perusratsastuksen tehokuurista oli kyllä hyötyä ja kun opettajat vaihtuivat jonkun verran, sain monenlaista uutta oppia ja näkökantaa asioihin, vaikka välillä ne olivatkin vähän ristiriidassa keskenään.

Nyt sitten otin härkää sarvista ja varasin huomiselle illalle Melkkilästä tunnin, ja oikein estetunnin! Saapa nähdä...vähän jännittää. Onneksi ope on tuttu mutta hevonen on minulle vieras nimenomaan hyppyhommissa, ja sehän saattaa olla se suuri kompastuskivi. Ehdotin, että koittaisin hyppäämistä puoliverisellä Mimmillä, mutta lopullisen valinnan tekee kuitenkin opettaja. Mimmiltä löytyy oma moottori mutta on hieman saman tyyppinen laukan suhteen, kuin ponitallin Lady ja Ladyllahan hyppääminen ei minulta luonnistanut sitten lainkaan. Eli taas lähdetään siitä, että ihan se 40 cm yksittäinen estekkin jännittää. Ja jos heti ekoilla hypyillä en saa askelta passaamaan, niin tiedän että sillä tunnilla on peli menetetty. Alan jännittämään kahta kauheammin.
Toivottavasti kuitenkaan ei ihan kaulalle tarvitse kipata, tai muuta vastaavaa. Katsotaan nyt sitten miten käy. Eikö ole kumma, että mieli halajaa aina vaan hyppäämään, vaikka se on minulle aina sellainen jännityksen paikka??

Valitettavasti en tule kyseiseltä tunnilta kuvamateriaalia saamaan, mutta koitetaanpa kertoa sitten sanallisesti miten homma luonnisti.


Persaus penkkiin! Miten?

Vilkaisin muutaman viimeisen hyppyvideoni ja päätin, että nyt jatkossa yritän keskittyä tuohon kaikkein suurinpaan ongelmaani, eli pitämään sen takapuolen penkissä ennen hyppyä! Järjestäin ennakoin hyppyyn lähtöä jo useaa askelta ennen estettä. Sama ongelma sitten esteen jälkeen, könötän siellä edessä vielä monta askelta hypyn jälkeen, vaikka persauksen pitäisi olla jo penkissä ja ajatus ja katse seuraavalla esteellä. Viimekertainen harjoitus oli kyllä hyvä tähän alastuloon, heti esteen jälkeen piti tehdä voltti laukassa ja sitten vasta jatkaa seuraavalle esteelle. Tämähän tietysti pakotti siirtämään ahterin penkkiin, koska eihän sitä volttia olisi millään ehtinyt muuten tekemään siinä esteiden välissä. Pitäneekin toivoa kyseistä harjoitusta lisää.
Mutta ensin on kyllä pureuduttava tuohon hyppyyn lähtöön. Olen tiedostanut kyllä ongelmani koko ajan, lullen että se korjaantuu ajan kanssa, kun saan hyppyvarmuutta, mutta edelleenkin jatkan samalla tyylillä. Vieläkin taitaa olla takaraivossa nuo meidän alkuaikojen ongelmat, joissa päädyin lähestulkoon aina makaamaan Sissin kaulalle ja tämä saattoi aiheuttaa sen, että edelleen valmistaudun hyppyyn monta askelta ennen varsinaista H-hetkeä, että varmasti olen sitten hommassa mukana.

Nappasin videolta kuvan, ja laatu on sen mukainen, mutta siitä käy kyllä hyvin ilmi tuo ongelma:


Eli matkaa on esteelle vielä vaikka kuinka, mutta minä jo olen melkein hyppyyn lähtemässä. 
Ehdottomasti aion nyt keskittyä tuohon ongelmaan ja toivon että jossain vaiheessa minulla olisi esittää videota, joissa tuota etukenoa ei esiintyisi niin paljoa!

Heittäkääpä vinkkejä hyvistä harjoituksista, miten tästä pahasta tavasta voisi opetella pois? Tai onko teillä itsellänne joitain piintyneitä tapoja hypätessä, joista ette meinaa päästä irti?


torstai 19. helmikuuta 2015

Hertsileijaa, mikä loikka!

Eilisellä estetunnilla minua viilattiin linssiin, oikein urakalla! Toisaalta, tulipahan taas poistuttua mukavuusalueelta ja ylitettyä itsensä, ja siinä samalla este...

Olimme siis ystäväni kanssa kahdestaan tunnilla, hän Mortilla ja minä (ylläripylläri) Sissillä. Olimme "tilanneet" kaikenlaista teknistä harjoittelua. Hypättiin mm. pitkää linjaa pienillä esteillä, väli oli suurinpiirtein 7 laukka-askelta. Ensin hyppy, sitten raville ja seuraava hyppy ravissa.  Ihan loistava harjoitus. Kuten olette videoilta nähneet, laukanvaihto ravin kautta ei ole oikein ottanut sujuakseen. Mentiin samaa linjaa myös laukalla, niin että väliin piti tehdä laukkavoltti. Tehtävät kuulostavat yksinkertaisilta, mutta kun tätiratsastajan reaktionopeus on etana tasoa, ei niitä toteutettu ihan tuosta noin vain. Kyllä siellä muutamaan kertaan huideltiin menemään ihan omia reittejä!

Jatkettiin tehtäviä samalla sarjalla, kuin maanantaina. Eli kaksi estettä ja väliin tulee vain yksi laukka-askel. Ensin lähestyttiin mörköpäädystä, pitkältä sivulta vinosti. Päädyn jälkeen ei ollut paljoa aikaa taittaa sarjalle. Tässä kompastuskiveksi muodostui hevosen suoruus. Vaistomaisesti aloin taivuttamaan lähestymisessä, vaikka tarkoitus oli kääntää suht suoralla hevosella, jotta sarjaa hypätessä hevonen sitten olisi suora. Kerta kerran jälkeen tässä kutenkin tuli edistystä, kunhan oli ulkoapujen kanssa tarkkana. Sarjalta jatkettiin loivalla kaarevalla tiellä pystylle ja tehtiin vielä matkanvarrella voltti.
Samaa hommaa treenattiin sitten vielä toisinpäin. Toiseen suuntaan aloin sarjalla ajautumaan sisälle päin ja lopulta Satu meni seisomaan "merkkitolpaksi" sarjan perään, ja komensi, että pitää kiertää seinän puolelta, eikä jyrätä sitten yli! Johan alkoi oikeaa linjaa löytymään. Itse en kyllä siinä olisi seisonut mistään hinnasta!

Kun linja saatiin suoraksi niin esteitä nostettiin pikkuhiljaa ja hypättiin pelkästään sarjaa yhden laukka-askeleen välillä. Loppupuolella kyselin, että joko tuo b osa on kasikymppinen? Sen verran jo "töksähti" siinä alastulossa. Tädin jorinoita ei otettu kuuleviin korviin ja vähän vielä nostettiin ja pienen jupinan jälkeen laulatin sitten tulemaan. Ekalle osui aika hyvin ja toinenkin ylittyi. Hypyssä tuntui kuitenkin vähän metkalta, ja jossain vaiheessa "irtaannuin" ponista kokonaan, siis ylöspäin! Ja tämä ei ole vitsi. Kertakaikkiaan loikattiin sellaisella sammakkoloikalla (siltä se minusta tuntui) sarjan toisen esteen yli, että täti pongahti suoraan satulasta ylöspäin ja ilmaan! Alas tultiin napakasti ihan satulaan, pienen kiljaisun kera, mutta hetkeksikään ei tullut tunnetta, että putoaisin, mikä kyllä kummastuttaa näin jälkikäteen....

Revettiin kaikki nauramaan ihmeellistä hyppyäni. Totesin, että sen oli pakko olla jo 90 cm...
Satu totesi pilke silmäkulmassa: "tuo äskeinen oli kyllä metri....."

aha....? Hä??!!
................

Todellisuudessa oltiinkin sitten loikittu sujuvasti loppuvaiheessa vallan sitä kasikymppiä, tämä selvisi minulle sitten vasta myöhemmin

Nyt on kyllä pakko julkaista tähän kuva (kaikkien taiteen sääntöjen vastaisesti), jonka ystäväni minulle linkitti. Se luultavasti kuvaa tilannetta osuvasti ;)


No nyt sitten ei pidä kauhistella, että siellä sitä loikitaan ihan liian korkeita tasoonsa nähden, vielä tietämättään. Tähän "filunkipeliin" on täysin järjellinen selitys, PSYYKKAUS!
Tätiratsastajan aivoissa on joku psyykkinen raja estekorkeudelle jota ei voi ylittää. Alle 80 menee ponilla ja hevosella, mutta kun se maaginen raja lähenee, niin alkaa jännittää niin vietävästi. Joka ikinen tunti käyn tiirailemassa esteiden korkeuksia. Jatkuvasti kyselen että mitenkä korkea se nyt on ja huutelen, että älä nyt vaan nosta jos se on jo 70 jne... homman pointti on se, että kun vaikka nyt tietämättänikin ylitän sen maagisen rajan, saatika metrin (jota korkeampaa en olekkaan sitten ikinä hypännyt, ja tuskin edes tulen hyppäämään) niin luultavasti jätän tuon korkeuksien ylenpalttisen ja turhan kyttäyksen pois. Näin kävi ainakin Mortin kanssa harjoitellessa. Enään en kiinnittänyt korkeuksiin juurikaan huomiota ja se 80 ei ollutkaan niin valtava, että sitä olisi joka tunti tarvinnut taivastella ja ihmetellä. Joskus rataan oli ujutettu jo muutama ysikymppinenkin.

Tästä päästäänkin taas siihen, miten tärkeää minulle on se oma luotto-opettaja. Missään tapauksessa en pystyisi (tai edes suostuisi) suoriutumaan näistä tehtävistä kenenkään muun, kuin Sadun valvovan silmän alla. Hän tietää vaikeuteni, pelkoni ja myöskin sen mihin pystyn. Näillä "konsteilla" hän saa valettua minuun rohkeutta ja niitä onnistumisen kokemuksia, jos tuota loikkaa nyt onnistumiseksi voi kuvailla. Niiden kokemusten varassa pystyn edistymään tässä jännittävässä, ja melko usein tädin mielestä jopa pelottavassakin lajissa. Satu osaa kuunnella oikeassa kohdassa, ja laskea tai helpottaa tehtäviä tarpeen tullen, mutta toisaalta myös olla kuuntelematta marinoitani, silloin kun on oikea aika testata rajoja.

Minun ja Sissin metrin ylitys oli varmasti kuin suoraan tuosta sarjakuvasta, ja olen tosi harmissani siitä, että hovikuvaajani oli sairastunut eikä saanut hommaa videolle! Olen silti ylpeä ylityksestä, ottaen huomioon että kuuna päivänä en kuvitellut sitä hyppääväni muulla kuin Mortilla, joka sinnikkäästi kantaa ratsastajan yli esteen, kunhan siellä jotenkin roikkuu kyydissä. Sissi olisi saattanut kieltää, no periaatteessa kielto olisi tullut siinä sarjan a-osalla jo.
Vasta syksyllä yksittäisen 40 cm ylittäminenkin pelotti tällä ponilla, joten alle puolessa vuodessa edistystä on tullut huimasti. Kaiken lisäksi sissi ei ollut eilen ihan parhaassa vedossa. Laukka ei pyörinyt mitenkään erityisen hyvin ja sainkin ratsastamalla ratsastaa ponia eteenpäin, kun lähestyttiin korkeampaa. Vasta muutama kuukausi sitten luulin, että poni lähtee käsistä.

No meni taas ihan vallan hehkutukseksi koko postaus, mutta eipähän ole ainakaan valitusvirsi! Tässä sen näkee, kuinka sitä vajaa nelikymppisenäkin innostuu kuin teinityttö, ihan vain esteen ylityksestä! Mutta oli se vaan niin jännää ja jälkeen oli mahtava fiilis, vaikka tyyli oli nyt sitten mitä oli.

Ensiviikolla saatan piipahtaa melkkkilässä tunnilla, jos sopiva tunti löytyy.

Heip.

tiistai 17. helmikuuta 2015

Yhden hevosen nainen?

Pistetäänpä taas välillä vähän pohdintaa....

Kun näin aikuisiällä aloittaa ratsastuksen, sitä on varmasti paljon arempi kuin nuoremmat. Minä ainakin. Tosin taisin pelätä hevosia silloin nuorempanakin, sen verran kun nyt niiden kanssa olin tekemisissä. En nyt varsinaisesti pelkäämällä pelkää hevosia, mutta toisiin pystyn luottamaan niin selässä kuin hoitaessa ja toisiin taas suhtaudun aina vähän varauksella. Olen huomannutkin olevani hyvin pitkälti yhden hevosen nainen.

Kellekkään blogiani seuranneista, ei liene jäänyt epäselväksi, että nyt Sissistä on tullut se tädin luottoratsu. Mukavaahan se on päästä eri hevosten selkään ja varsinkin kun siihen on tallillani täydet mahdollisuudet, mutta etenkin esteillä kaipaan alle sen tutun ja turvallisen ponin tai hevosen, jonka olen jo oppinut tuntemaan. Ja meidän tallihan painottuu esteille, eli hypätään paljon.
Nämä "lempparit" ovat muutamaan kertaan vaihtuneet tässä parin vuoden aikana ja lopulta olen päätynyt tuohon valkoiseen poniin, jonka kanssa yhteistyö ei alkanut ihan heti sujumaan, ei todellakaan! Minusta kuitenkin Sissi on melkoisen täydellinen paketti tälle tätiratsastajalle. Ponissa on haastetta, asioita ei saa ilmaiseksi eikä poni kuljeta tätiä automaattisesti esteen yli. Tuloksia kuitenkin näkyy pikkuhiljaa, kun vaan oppii ratsastamaan. Tähän tarvitsen sen yhden ja saman ponin, että voin hioa asioita päivästä toiseen. Toisaalta, kun joskus joutuu hyppäämään jollain vähän vieraammalla, niin on paljon asioita, mihin alkaa enemmin kiinnittämään huomiota. Mm kesällä Moppe ei liikkunut sitten mihinkään, jos ahteri ei pysynyt penkissä. Sillä tunnilla ei tädin etukenoa paljoa näkynyt ;)

Sissi on maailman kiltein karsinassa, kunhan ei sido kiinni. Poni potee nimittäin pientä vetopaniikkia. Useimmat muut sidon kyllä hoitaessa kiinni, vaikka olisivatkin mallikkaasti käyttäytyviä, mutta Sissin hoidan aina "irrallaan". Sissi lukeutuu myös niihin muutamaan harvinaiseen tapaukseen, jonka uskallan kiertää karsinassa hännän puolelta. Sekin on jännä juttu. Mortti ja Vaavi ovat minulle erittäin tuttuja ja käyttäytyvät kiltisti mutta siltikään en saa niihin sellaista täyttä luottamusta, että kiertäisin hännän takaa, muuta kuin sillon kun on tavallaan pakko. Sissin kanssa sain tämän luottamuksen heti alussa. En tiedä mistä se johtuu, se on vaan jonkin sortin vaisto...
Sitten on tämä yksin kulkeminen. Koska ratsastan välillä itsenäisesti, on tärkeää että poni suostuu kulkemaan yksin, myös maneesissa. Ja Sissiltähän se sujuu ilman suurempaa numeroa. Ponin selkään joudun nousemaan tuolilta, en siksi ettei konttini nousisi, vaan siksi että satula meinaa pyörähtää. Tamma seisoo mallikkaasti paikallaan kun kiikutan tuolin viereen ja könyän selkään. Tämän kanssa ei ole koskaan ollut ongelmia. Mörköpääty maneesissa saattaa välillä jännittää, mutta ponissa on se jännä piirre, että vain kyttää. Voin melko luottavaisin mielin ratsastella, sillä Sissi ei juurikaan harrasta mitään sivuloikkia eikä säpsähdyksiä. Koulupuolella poni on vähän tönkkö ja tädin taidoilla muuveja ei irtoa ihan tuosta noin vaan, mutta kukapa olisi täydellinen. Ei ratsastaja ainakaan!

Kuten varmaan arvaatte, olen umpirakastunut tähän poniin ja toivon että yhteistyö meillä jatkuu pitkään. Sissihän on ratsastuskoulukäytössä, eikä omani. En ole Sissiä edes vuokrannut mutta melkeinpä pääsen ratsastamaan kuin omallani. Näillä järjestelyillä en koe edes minkäänlaista tarvetta hankkia omaa hummaa.

Että tällaista hehkutusta tällä kertaa. Huomenna onkin taas tiedossa esteloikkaa, siitäpä sitten postausta viimeistään loppuviikosta!




maanantai 16. helmikuuta 2015

Pienillä teillä



Olipa tänään hauska hyppytunti. Esteet pikkiriikkisiä mutta vaikeita! Harjoiteltiin pieniä teitä ja tädille ne normi tietkin on monesti jo haastavia. Sen arvaa millaista sähellystä se oli... Mutta tulipa siellä niiden epäonnistumisten lisäksi muutama onnistuminenkin!

Listaan minulle oli merkitty Mortti, mutta sitten oli vedetty viivalla yli ja korjattu Sissiksi. Ja arvatkaapa mitä, olin tyytyväinen! Sissi olisi ollutkin mieluisin valinta. Tunnilla meitä ei ollut kuin kaksi. Talvilomareissut olivat siis verottaneet tuntilaisia. Harjoiteltiin ensin puomeilla isolla ynpyrällä, kaikissa askellajeissa. Seuraavaksi siirryttiin hyppäämään muutamaa yksittäistä estettä. Tähän sisältyi kahden esteen sarja, mihin tuli vain yksi laukka-askel väliin. En muista menneeni tällaista yhden askeleen väliä monestikkaan, ja se alkoi tietysti heti jännittämään. Loppujen lopuksi tämä osa olikin radan helpoin osuus! Alla on kuva meidän radasta. Himmeämmällä piirretyt esteet oli tavallaan "toppareina", pakottaen valitsemaan pienen tien ja yksi kohta osoittautuikin sitten tädin kompastuskiveksi.


Minun olisi pitänyt saada Sissi kulkemaan pientä lyhyttä laukkaa, mutta homma meinasi mennä varsinkin alussa vähän kaahottamiseksi, ja ei siinä meinannut millään ehtiä kääntämään. Jo hypyssä piti olla katse jo seuraavalle esteelle, jos sinne meinasi ponin saada taittumaan. Siihen ei meinannut keskittymiskyky riittää sitten millään! Haastavin kohta oli toiselle esteelle lähestyminen, siinä laukan vaihto ja taitto vasemmalle. Vaikka tässä oli periaatteessa ihan tilaa kääntää, niin en saanut omaa asentoa taittumaan tarpeeksi nopeasti vasempaan, ja viimemetreillä luovutin kaarteessa, Olisihan se nyt kääntynyt mutta iski vain uskon puute.
Sitten koitin pelkästään hypätä kakkosen ja siitä sitten sarjalle, ei vaan onnistunut! Koitettiinpa vielä mennä kakkonen puomina ravissa ja siitä sitten laukalla sarjalle ja sitten uudestaan esteinä ja laukalla...johan se onnistui!

Sarjalta oli tosi tiukka taitto viimeiselle esteelle, joka ratsastettiin sarjan välistä. Tämän pääsin joka kerta ja viimeisellä kerralla jo hivottiin sarjan b-osan tolppaa, eli käännyttiin käytännössä lähes paikallaan! Se kyllä tuntui hienolta! Hieno taitto, vaikka itse sanonkin ja olen tyytyväinen, että sain sen loivimmankin kaarteen lopulta mentyä laukassa!

Huomenna oli tarkoitus mennä klo 19 tunnille, mutta se peruuntuikin taas, kun kanssaratsastajat eivät pääsekkään tulemaan, eikä tunteja pidetä vain yhdelle ratsastajalle.
Keskiviikkona päästään taas loikkimaan ja tiedossa luultavasti askelten laskentaa ja sen sellaista. Hyvää harjoitusta sekin Sissille ja minulle. Eteenpäin kun saadan kyllä laulatettua, mutta se laukan kokoaminen onkin sitten toinen juttu.... Tänään sitäkin olisi tarvittu.
Saattaa olla, että saan kuvaajankin "palkattua" seuraavalle tunnille.

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Mitä, voiko se kieltääkkin?

Keskiviikkona oli sitten tiedossa taas pari tuntia ratsastusta. Ensin tunti koulua Mortilla ja sitten tunti loikkaa Sissillä. Koulutunti oli ihan ok, ei mitään mullistavaa. Vähän olen alkanut jotenkin "vieraantumaan" Mortista, vaikka niin mielelläni heppasen selkään kiipeäkin. Mortti on paljon taipuisampi hevonen kuin sissi ja jotenkin oli ihan mukavaa ratsastaa mm. kulmaharjoituksia tällä tammalla. Silti olo ei aina olekaan enään niin kotoinen Mortin selässä. Mortti on alkanut tuntumaan myös tosi leveältä allani. Sen siitä saa, kun on nyt vietellyt aikaansa paljon ponien selässä!

Hyppytunti

Tällä kertaa ei menty enää samaa rataa mitä menimme maanantaina ja tiistaina. Harmikseni jouduin siis tankkaamaan päähäni taas uuden radan ja se vie aina osan keskittymisestä hypätessä. Tosin muistin se onneksi melko helposti. Harjoiteltiin ensin parilla yksittäisellä esteellä ja sitten siirryttiin radan hyppäämiseen. Homma meni...no jotenkuten. Muutama ihan ok hyppypaikka ja muutama ei niin hyvä. Videolta näkee, että edelleen lähden ennakoimaan hyppyyn lähtöä liian aikaisin. Kädet ovat sentään jo vähän rauhallisemmat mutta vielä niissäkin on petraamista.
Sissi ei ollut parhaassa vedossa mutta kulki kuitenkin eteenpäin. Helposti kuitenkin rikkoi raville. Johtamiset taas unohtuivat, varsinkin toisella esteellä, kun hypättiin heinäpäädyn kulmaan päin ja usein tultiin väärällä laukalla alas. Sitten oli pakko ottaa voltti, kun en millään ehdi sitä laukkaa vaihtamaan ajoissa. No syynä lienee tuo typerä etukenopönötys tuolla selässä, kun yritän nopsaan muka pudottaa raville, jotta saisin laukan vaihdettua. Jos vaikka ihan rehellisesti istuisi alas, niin saattaisi onnistua vähän helpommin....

Toinen rata oli vähän korkeampi. Pitkä lähestyminen aiheutti pienen rimakauhun, jonka Sissikin sitten haistoi. Lähestymisessä jo mietin, että mitenkäs korkea tuo nyt on ja unohdin pitää kunnon tuntuman ja pohkeen kiinni. Hups, ohi mentiin, ponipa ei hypännytkään!! Pientä neuvottelua ja uusi yritys ....mutta ei! Sama juttu taas. En jännitykseltäni kyennyt olemaan tarpeeksi "jämäkkä". No, tämä opettaa, että ei siellä voi vaan matkustella vaan oikeasti on ratsastettava! Pienen neuvottelutuokion jälkeen Satu laski puomin toisen pään alas ja sitten ylittyi. Jatkettiin hommaa ja sarjalle iski taas rimakauhu! Nyt huitelin tahallaan ohi. Mitenkä korkeita nää nyt oikeen on?? ...piti välillä jo kysellä. Kasikymppisiä kuulemma... No ilmankos ne näyttikin mun silmiin kaksimetrisiltä. Mortilla näitä nyt on menty jo mutta Sissin ja minun mukavuusalue on edelleen se 50-70. No, eikun yrittämään taas ja saatiinhan se rata lopulta läpi, vaikka homma katkesikin paristi. Ehdotin, että lasketaan vähän, mutta vastaus oli "höpö höpö". Ja kyllä se vaan niin on, että jos Satu ei välillä patistaisi ja "ujuttelisi" niitä vähän korkeampia sinne joukkoon, hyppäisin edelleen 40 cm yksittäisiä esteitä. Oma luotto-ope on minulle erittäin tärkeä, joka tietää mihin pystyn ja mihin en, mutta muistaa myös vähän "tuupata" kohti haasteita. Eli 80 rataa nyt on yritetty Sissin kanssa jo mennä, mutta ei tuo nyt ihan luonnistanut, vielä... Oikeastaan Sissillä on tavallaan helpompi hypätä kuin Mortilla. Hyppypaikka löytyy helpommin vähän kauempaa, kunhan poni vaan hyppää. Näillä kahdella on kuitenkin se ero, että Mortti loikkaa paikasta kuin paikasta, vaikka sitten suoraan ylöspäin ihan juuresta, mutta jos Sissi ajautuu liian juureen, tulee kielto.

Ehkä ne korkeammat sitten muutaman hyppykerran jälkeen alkavat sujumaan Sissilläkin.
Poni on alkanut pikkuhiljaa tuntumaan omimmilta hyppyhevosena. Sissi ei ole automaatti ja opettaa minulle kokoajan todella paljon. Laukka ei ole kovinkaan laadukas mutta kyllä sekin välillä pyörii mukavasti.
Mielestäni pientä edistystä on taas kuitenkin tapahtunut omassa menossani, vaikka melkoista säätämistä se on edelleen. Kuitenkin vasta vähän aikaa sitten en oikein kyennyt Sissillä hyppäämään edes rataa. Yritän välillä lohduttautua, että "ratsastusuraa" on vasta kovin vähän takana, ja kanssaratsastajat estetunneillä on minua monta monta vuotta edellä.
Näillä mennään. Hyvä siitä vielä tulee ajan kanssa...ehkä...

Ensiviikkoon!


torstai 12. helmikuuta 2015

Alkuviikon loikat

Uusi viikko ja uudet kujeet. Pikainen tiivistelmä alkuviikon ratsasteluista.

Maanantai alkoi puolituntisella perusmenolla Mortilla. Perään sitten estetunti, alla sama humma. Päänvaivaa tuotti taas tuo mörköpääty. Heinäpaalien joukkoon oli nimittäin parkkeeranut kissa, ja sellainen suuri ja mahtava petohan saattaisi syödä, suht raamikkaan Mortti rouvan vaikka suihinsa. Mistä sitä ikinä tietää..... Jossain vaiheessa kissa ilmeisesti hipsi laitojen takaa ovipäätyyn, ja sekin oli sitten pelottava. Molemmat päädyt mentiin siis hevonen banaanin muotoisena, tosin väärään suuntaan.
Loppukäyntien päätteeksi esitettiin vielä melko tyylikkäitä piruetteja, vaihtelevassa askellajissa. Cacru päätti alkaa pörhistelemään Lukelle ja aiheutti hämmennystä maneesissa. Tästähän Mortti riemastui ja ei meninannut enää pysyä nahoissaan. No, sellasta perusmortsaa,,,,

No sen arvaa että tunti oli vähän sähellystä. Hyppääminen ei oikein sujunut. Nyt täytyy tunnustaa, että jotenkin ei Mortin kanssa nuo hyppypaikat löydy. Tammahan loikkaisi niin mielistään juuresta ja minä en jostain syystä saa niitä pohkeita liimattua hevoseen kiinni tarpeeksi päättäväisesti ja ajoissa, jotta hyppy lähtisi ilman sitä pikkuaskelta. Jään arvuuttelemaan, että tuleeko se hyppy tästä, vaiko otettaisiinko vielä pikkuaskel. Heitän pallon hevoselle, joka valitsee sen juuresta loikkaamisen. Olisikohan niin, olen alkanu vähän vieraantumaan tuosta lempparitammasta? Pikkuhiljaa olen alkanut tottumaan jo Sissin hyppypaikkaan, ja siihen, että poni loikkaa aika mukavasti hyvästä paikasta, kun vaan muistaa tällätä sen pohkeen kunnolla kiinni.

Tiistaina pääsin hyppäämään Sissillä sama rataa kuin maanantaina mortilla. Alussa harjoiteltiin hyvin saman tyyppistä laukkavoltti harjoittelua kuin syksyllä. Pitkältä sivulta laukkavoltille, sitten muutama metri uraa ja toinen pienempi laukkavoltti perään. Molemmat voltit tehtiin esteen ympäri ja pienempää volttia "rajasi" estetolpat, joten voltti ei siis päässyt luisumaan suureksi. Aikaisemmin syksyllä en onnistunut tässä millään. Joko en saanut ponia kääntymään niin pienellä tiellä tai sitten putosi raville, eikä laukka noussut uudestaan vasta kuin uralla. Mutta nytpä onnistui, melkeimpä tuosta vaan. Kerran taisi tipahtaa raville, mutta laukka nousi uudestaan vielä voltilla! On tässä kait jotakin sitten opittukin!
Ekat hypyt oli vähän hapuilua hyppypaikkojen suhteen, mutta rata meni selkeästi premmin kuin maanantaina Mortilla. Eka rata oli matalampi ja toiselle sitten vähän nostettiin. Meillähän on ollut mukavuusalueena tuo 50-60 cm, max 70. Toisen radan jälkeen Satu paljasti, että oli ujuttanut joukkoon kasikymppisen ja minä en huomannut mokomaa ollenkaan!

Tiistain päätteeksi menin vielä koulutunnin Cacrulla. Ponia yskitti vähän alkutunnista ja se meni plörinäksi. Lopputunti sujui ihan mukavasti ja keskihalkaisijalla tehdyt taivutukset sujuivat melkoisen mallikkaasti. Poni taipui hyvin ja taivuttavan puolen ohja sai lojua jo löysänä ja tie pysyi melkoisen suorana. Menin melkein koko tunnin ilman jalustimia. Poni kun on minulle liian pieni, saan näin paljon paremman istunnan aikaiseksi.

Keskiviikkona oli vielä tunti koulua ja tunti hyppyä, mutta laitetaanpa niistä oma postaus tulemaan, kera videon pätkän!


torstai 5. helmikuuta 2015

Leikkaa-liimaa-askartele, kuvanmuokkausta


Blogitallin puolella oli teemana kuvankäsittely. En osallistunut varsinaisesti haasteeseen, mutta innostuinpa siinä sitten väkertämään omista kuvistani eräänlaisia "nimitauluja". 

Hevoset on itse kuvattuja, jokunen taustakin. 
Osa taustoista on kuitenkin ladattu netistä, vapaasti käytettävien kuvien sivustoilta.
Muokkauksissa on käytetty Gimppiä ja Picasaa.

Julkaistaanpa tähän näitä väkerryksiä, kun ratsastuspostauksiin aiheita tulee vasta ensiviikolla.


















   



Laitetaanpa tähän perään ne alkuperäiset versiot kuvista. 
.




keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Patalaiska poniko? ...juu ei

Maanantain estetunti harmikseni peruuntui. Tunti oli ns. ylimääräinen iltatunti, johon minun oli tarkoitus osallistua Sissillä. Pettymys oli suuri, koska olin koko viikonlopun odottanut tuntia ja ainoata mahdollisuutta tällä viikolla hypätä tällä ponilla. Työvuorojen vuoksi en voisi osallistua viikkoon omille tunneilleni, paitsi tiistaina. Mutta ei voi mitään. Kanssaratsastaja oli sairastunut.

Tiistaina vietin vapaapäivää ja viikon ratsastelut rajoittuivatkin siihen päivään. Ensin tunti ilman satulaa Cacrulla ja sitten estetunti perään, samalla ponilla. Cacruahan olen aina pitänyt patalaiskana lasten ponina, joka löpsyttää löysää laukka, puottaa raville ennen estettä ja kieltää. Viimeaikoinahan olen ponilla vähän ratsastellut, ja havainnutkin ponin olevan melkoinen koulutaituri ja moottorikin löytyy, kun sitä hetken herättelee. Nyt kun Mortti ja Sissi olikin jo varattuja, päätin koittaa hyppäämistä tällä ponilla. Kerran pari olen kait alkuaikoina cacrulla hypännyt, hommasta en juurikaan muista mitään. Ponihan on auttamattomasti minulle pieni, jalkani roikkuu josain vatsan alla, mutta voihan sitä välillä koittaa.

Ilman satulaa tuntihan on meillä aina sellainen "leikkitunti". Pelataan hippaa, tai ns. tuolileikkiä, jossa tuoleja korvaa estetolpat. Satu taputtaa ja kierretään estetolpista tehtyä laajaa ympyrää, jossa on yksi tolppa vähemmin kuin ratsastajia. Kun taputus loppuu, pitää etsiä vapaa tolppa ja se joka jää ilman, putoaa pelistä. Monesti askellaji on vapaa, kun taputus loppuu, myös reitti, tai sitten se määrätään. Tiistaina mentiin mm. niin että ei saa mennä ollenkaan käyntiä, vain ravia tai laukkaa.
Nämä pelit ja leikit on niitä jotka huomaamatta kehittävät tasapainoa ja usein hevosetkin tuntuvat tykkäävän, paitsi Vaavi poni. Vaavin mielestä asiat pitää tehdä "oikein" ja järjestelmällisesti eikä mitään ihme riekkumisia ja harkitsemattomia nopeita käännöksiä, varsinkaan kun ei olla esteradalla. Ja se vielä, että hipassa tulee toinen ratsukko lähelle, Vaavin mielestä  se on ennenkuulumatonta!

Lopussa otettiin vähän hyppyharjoituksia. En ole pitkiin aikoihin hypännyt ilman satulaa, ja vähän taas jännitti, mitenkä siellä pysyykään, mutta esteet pysyi pieninä ja homma luistikin ihan hyvin. Tultiin mm. linjaa, johon tuli  8 askelta väliin. Puolessa välissä oli estetolppa, jonka päällä hanska, ja se piti napata matkalla mukaan! Sitten tulikin haastetta lisää. Ekan esteen tolpan päällä oli hanska ja se piti napata hypätessä mukaan ja jatkaa linjaa seuraavalle esteelle. Ajattelin, että ei kyllä onnistu tädiltä. Hyppy ilman satulaa ja ohjat piti vielä ehtiä laittamaan toiseen käteen, piti yrittää pysyä jotenkin selässä ja samalla napata hanska, kun oltiin jo esteen päällä. Mutta kullä se vaan kuulkaa onnistui!! Cacru ponilla alkoi jo tässä vaiheessa olemaan mukavasti oma moottori käynnissä. Harmi että tästä ilman satulaa tunnista ei ole videota, se oli melkoista räpeltämistä :).

Seuraava tunti olikin sitten ihan estetunti satulalla. Sain ystäväni kuvaamaan muutaman pätkän. Video on otettu ihan kännykällä. Mentiin pieniä, helpohkoja harjoituksia linjalla. Lähinnä askelten laskentaa. Tämä,oli hauskaa ja hyvää treeniä. Kahdekasan askelta oli normi määrä meille. Seitsemää sai jo tosissaan yrittää ja venyttäminen ei heti onnistunutkaan (lopputunnista olisi kait menny jo kuudellakin, selviää postauksen loppupuolella) mutta yhdeksän saatiin sopimaan aika helpolla.

Tästä alkutunnista on videon pätkää ja taas mietin viitsinkö mokomia edes julkaista, mutta menköön. Vaikka päätin lopettaa valittamisen, niin kait sitä vähän saa...? Apua noita käsiä! Kun yritän venyttää 7 askelta, niin kädet vatkaa ja vispaa kamalasti! Sitten taas kun sovitan 9 askelta, homma näyttää jo paremmalta. Siinä vaiheessa cacru liikkuukin jo paremmin. Mutta kaiken kaikkiaan koko touhu näyttää aika kamalalta, ja tällä kertaa yllätyin, että se oli näin päin, se ei nimittäin tuntunut yhtään niin kamalalta.

Sitten lopputunnista poni alkoi innostumaan kun korkeutta vähän nostettiin! Harmi että tästä vaiheesta ei enää ole videon pätkää (en kyllä tiedä olisinko kehdannut moista julkaistakaan). Se patalaiska lasten poni oli yhtäkkiä ihan into piukassa, eikä meinannut enään kertakaikkiaan pysyä tädin hyppysissä! Paristi ihan ryösti ja jouduin ohjaamaan päin seinään, että poni rauhoittuisi! Välillä lähti melko nätisti laukalle,  mutta kun este läheni, alkoi pinkoa vahvana eteenpäin, ja 10 laukan väli jäi haaveeksi, 6 olisi saattanut tuossa vaiheessa toteutua! :D

En maailmassa uskonut että tuosta laiskemman puoleisesta  ponista kuoriutuisi tuollainen "vauhtipappa"! Poni vei tätiä hetkittäin, kuin pässiä narusta. Kanssaratsastajillakin oli hauskaa ja ihmeteltävää, kun harvoin Cacrua näkee noin touhussaan! Lopputunnin meininki ei valitettavasti tullut videolle ja sitä on vaikea uskoa kun katsoo noita alkutunnin pätkiä.

Ensiviikolla ratsastellaan taas urakalla! Maanantaina saatta olla Sissi tai Morttiloikkaa tiedossa!

Vääntäkäähän taas mutterista laatua paremmaksi:


sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Edistystä ja satulan vaihto

Se on tädin "ratsastusloma" lopuillaan. Tammikuussa olen kyllä päässyt ratsaille juurikin niin paljon kun huvittaa. Täytyy sanoa, että tämä kuukausi on ollut omaa luokkaansa! Olen omalla tavallani taas päässyt toteuttamaan haaveitani ja tästä on taas hyvä jatkaa siihen normi arkeen. Kuukauteen ei ole tarvinnut nuousta aamulla, ei ole ollut velvoitteita, ei "pakollista ohjelmaa". Kotonahan piisaisi aina tekemistä ja tein niistä tekemättömistä töistä oikein listan - yhtäkään kohtaa ei ole vielä merkitty tehdyksi. Kuukausi meni ihan käsittämättömän nopeasti!

Huomaan keskustellessani ratsastavien tuttavieni kanssa, kommentoivani kaikkiin aiheisiin "me Sissin kanssa..." Joku saattaisi luulla, että omistan hevosen. Vaikka tarkoitus oli vähän harjoitella kuukauden aikana Riksellä ratsastamista, kertaakaan en kyseisen hepan selkään kiivennyt, vaan suurimman osan ratsastin Sissillä. Ponista on tainnut tulla tätiratsastajan "lempilapsi".





Maanantai

Maanantain tuntimme peruuntui ja ratsastelin sitten pääasiassa itsekseni, Sissillä tietenkin. Ihan vaan harjoiteltiin laukkaa ja sen sellaista, ei mitään sen kummempaa.
Olen viimeaikoina kiinnittänyt huomiota satulaan. Sissillä on muistaakseni Pessoa-merkkinen penkki ja minusta tuntuu, että se aina valuu oikealle. Meidän alkuaikoina Sissillä oli Wintec "lainassa", kun ilmeisesti oma satula oli taas hetken käytössä toisella hevosella. Wintec on minulle jotenkin sopiva ja ponitallilla usealla hevosella onkin tämä käypä perussatula käytössä.


Tiistai

Tiistaina osallistun "pienten" tunnille ensin Sissillä ja sitten hyppytunnille Mortilla. Pienten tunnilla mentiin ensin laukkapuomeja ja sitten pientä jumppasarjaa. En jostain kumman syystä ole montaa kertaa elämässäni mennyt jumppasarjaa ja se jännitti ihan hirveästi. Pelkästään puomeina homma oli jo hakusessa. Lähdin aina "hyppäämään" puomeja ja ei siitä oikein tullut mitään. Mullahan on tää hassu puomikammo, siis laukkapuomi.
Pieninä esteinä homma oli vähän helpompi mutta jänskätin aina, miten saan askeleen osumaan siihen ekalle esteelle. Sehän tavallaan ratkaisee koko homman. Jos ekalle osuu hyvin, loppu sujuu vähän niinkuin itsestään, tai pitäisi sujua. Huomasin, että ekan hypyn jälkeen jätin homman ponin harteille, heitin ohjat pois! Poni jäi ihan yksin loikkimaan loput jumpasta ja minä vaan roikuin kyydissä!

Seuraavalla tunnilla oli Mortti alla ja Mortin satulahan on se Wintec. Huomasin heti, että satula tuntui "tutulta" ja istui alleni todella hyvin. Ajattelin, että johtunee hevosesta varmaan, ei niinkään satulasta. Tehtiin samaa jumppaa kuin pienten tunnilla ja keskityin hommaan oikein kunnolla. hoin ääneen lähestymisessä, että "istu, istu, istu" -ja minähän istuin! Nätisti lähestymisessä ja nousin pieneen kevyeen istuntaan vasta jumpalla ja vihdoin ja viimein pidin ne ohjat tuntumalla koko sarjan läpi, tietysti kevyesti myötäen (jumppa oli siis tosi matala). Elämäni ensimmäinen oikeasti onnistunut jumppasarja, mahtavaa!! Hypättiin vielä ympyrän kaarella kahta estettä johon tuli kolme askelta väliin. Se ei sujunut ihan viimesen päälle mutta kohtuullisesti sekin meni. Aloin kakistelemaan ensin, kun esteet nousi pikkuhiljaa 80 korkeuteen, mutta sitten muistin, että allani on pomminvarma tätikuljetin, rauhoituin ja annoin mennä. Mortti kiikuttaa minut kyllä yli virheistäni huolimatta. Kaikenkaikkiaan todella hyvä tunti ja oli kyllä mukava päästä välillä Mortilla hyppäämään! Olen niin tyytyväinen onnistuneesta jumppasarjasta!


Keskiviikko, estetunti

Keskiviikkona meillä oli ystäväni kanssa kahdestaan estetunti, hän Mortilla ja mInä Sissillä. En odottanut ihmeitä. Mielessäni kummitteli etukenot ja sukeltamiset ja nousevat kädet... Päätin koittaa Sissillä Wintecin satulaa, ihan vaan varmistaakseni, valuuko sekin oikealle ja tuntuuko olo selässä vielä huteralta. Heti alkulämmittelyssä huomasin, että satula oli miljoonasti parempi alleni kuin se Pessoa! Sain istuttua kunnolla alas ja olo tuntui tukevalta. Yhtään ei tullut sellainen olo, että alkaisi valumaan oikealle!

Harjoiteltiin ensin linjaa. Kolme estettä ja väliin tuli 4 askelta, sellaista normilaukkaa, kun olivat puomeina. Sitten pikkuhiljaa esteiksi ja siinä saikin sitten harjoitella sitä satulaan istumista välissä, koska pitikin alkaa vähän ottamaan kiinni väleissä, että askeleet passaa. Ja minähän kuulkaan istuin! "Mörköpäädystä" kun lähestyttiin ekalle esteelle, niin homma oli aina hankalampi. Usein ajauduttiin myös linjalla pikkuhiljaa toiseen sivuun ja viimeinen este linjalla mentiinkin paristi tolppaa hipoen! Sanoinkin, että jos tultaisiin toisesta suunnasta, lähestyminen olisi helpompaa ja saisin suoran linjan ehkä onnistumaan, ja niinhän siinä kävi.
Sitten hommaa vaikeutettiin. Tultiin samaa linjaa, mutta keskimmäisen jälkeen käännyttiinkin ympyrälle ja ympyrällä oli toinen este. Tässä pääsi siis tosiaan harjoittelemaan sitä kaarteen ratsastamista, jossa minulla onkin ollut suuria vaikeuksia. En ole saanut istuttua alas ja laitettua painoa kunnolla sisälle. Pienen hapuilun jälkeen onnistui! Sitten piti muistaa pitää käsi hiljaa, että laukka pysyy, sekin alkoi onnistumaan! Sitten se katse. Tähän asti tiet olivat olleet mitä sattuu ja askel ei passannut, koska tuijotin vaan hypättävää estettä, vielä siinä esteen päälläkin. Katse menosuuntaan hypyssä ja esteen päällä jo seuraavalle esteelle ja AVOT! Johan läks kulkemaan! Ei mitään oppikirjamenoa vieläkään, eikä se tuntunut mitenkään luontevan helpolta, kun ei tule tuolta takaraivosta vielä, mutta SELKEÄÄ parannusta entiseen. Ei pelkkää räpiköintiä, vaan nyt minusta tuntui, että oikesati uskalsin ratsastaa Sissiä kokoajan! Ihan mahtavaa!
Satulan vaihto oli ehdottoman hyvä juttu. Se Pessoa ei vaan kertakaikkiaan ole minulle sopiva. Nyt homma luisti ihan toisella tavalla!! No ei pelkästään satulan takia mutta kyllä sekin vaikutti. Sovittiin Sadun kanssa, että voin käyttää tästälähin Wintecciä.

Odotan maanantain estetuntia ihan intona!



Vielä koulutunti perään

Menin vielä koulutunnin Vaavi-ponilla, ja olipas se mukavaa. Muutaman kerran poni yritti ottaa singahdus vaihteen päälle, mutta päättäväisesti pidin ohjista kiinni, enkä antanut vetää päätä alas, koska siitä olisi saattanut seurata pukki. Vaavi on mahtava poni myös sileällä. Tekee nöyrästi mitä pyydetään, mutta sitten kun alkaa reipastua lämmetessään, ponista tulee vähän ilkikurinen. Mielellään ottaisi omia pieniä singahteluja ja se tapahtuu niin salakavalan huomaamattomasti, että siinä saa olla tarkkana kokoajan. Olen jo pikkuhiljaa oppinut tuntemaan "persauksissani" koska Vaavi kerää "ruutia" alleen. Se on sellainen pieni jännittyneisyys takana, perä ikäänkuin vähän nousee ja siitä lähetään sitten ja mahdollisesti rodeotyyliin, jos ratsastaja ei ole tarkkana. Mutta tätipä oli! Sileällä poni ei pääse yllättämään niin helposti kuin esteillä ja tätä tapahtuukin ainoastaan talvella.


Torstai

Torstaina kävin vielä itsenäisesti ratsastamassa Cacrulla ja tässä ruunassa asuu kyllä todellinen kouluponi! Osaava sellainen. Lopussa harjoiteltiin muutamaa puomia laukassa, sillä minun olisi tarkoitus hypätä Cacrulla tiistain tunnilla. Saapa nähdä miten käy. Missio on saada poni ensin kulkemaan omalla moottorilla, sen jälkeen uskon että homma sujuu ihan ok.

Ehkä tätitiloikkarista kuoriutuu kuitenkin ajan kanssa "the estetäti"?