tiistai 27. tammikuuta 2015

Viimeinen valitusvirsi

Jaaha, ja taas mennään.... valitusvirsi jatkuu.

Lisäsin tuonne videot -välilehden, johon kokosin parin vuoden ajalta materiaalia, suurinpiirtein aikajärjestyksessä. Ensimmäinen on kuvattu 2013 loppuvuodesta. Aikaisemmista ratsastuksista minulla ei taida olla videomateriaalia ollenkaan. Välilehteen pääseepi suoraan vaikka tästä.

Katsoin videot ajatuksella läpi ja vaikka laatu niissä nyt on mitä on, kun osa on kuvattu ihan kännykällä, niin siltikin tunsin pientä pettymystä. Jotenkin kuvittelin että vuoden 2013 ja 2015 menossa olisi ollut enemmin eroa, mutta ei... Sama etukeno jatkuu videosta toiseen, itseasiassa tuntuu että se jo välillä pahentunut.
No sen verran täytyy kyllä sanoa, että 2013 en kuuna päivänä olisi uskaltanut Sissillä estettä ylittää, koulutuntikin oli vähän niin ja näin.
Hiukan on ikävä tuota vaavi-ponia, vaikka onkin vähän pieni. On se vaan melkoinen esteponi. Siinä ei laukkoja juurikaan tarvinnut miettiä, ja jos jostain syystä piti laukka vaihtaa, niin sepä onnistuukin mukavasti suoraan laukassa. Tällä hetkellähän poden ongelmaa, että en millään ehdi saamaan pollea raviin ja vaihtamaan laukkaa kesken radan. Se menee ihan räpellykseksi ja seuraava hyppy menee piloille tai koko homma keskeytyy. Jotenkin vaan jään niitä laukkoja vaihtamaan ja jostain syystä en anna hevosen tulla esteelle väärällä laukalla... siis jos huomaan, että laukka on väärä. Toisinaan en hoksaa asiaa ja Satukin jättää sen välillä tahallaan mainitsematta, että jatkaisin radan loppuun, kertoo sitten radan jälkeen ja toteaa, että siinäs näet, ei se hevonen kaadu, vaikka se laukka ei aina vaihtuisikaan! Alkuaikoina en moista edes miettinyt, eikä tarvinnutkaan. Vaavi se useinmiten näpsästi hoiti homman itse, vaikka videolla näkyykin toisinaan vastalaukkoja, oli se kuitenkin kohtuu harvinaista.
Poni on toipunut jalkavaivasta hyvin ja sillä on jo vähän hypättykin. Ehkä tätikin pääsee "luottoponin" selkään taas tässä kevään aikana, ihan esteilläkin. Talvisaikaan, varsinkin pakkasilla poni saattaa innostua pukittelemaan estetunneilla, joten kevät on ehkä enemmin "meidän" aikaa.

Nurisin Satulle tässä eräänä iltana kehityksestäni, tai oikeastaan kehittymättömyydestä. Tuijotan siis videoissa lähinnä istuntaa, alastuloa ja lähestymistä. Ope totesikin, että jos lähtökohdat oli siinä, että en uskaltanut tehdä laukassa edes volttia (oikeastaan kaikilla en edes laukata, kuin askeleen pari), niin eiköhän tässä nyt parin vuoden aikana sentään jonkin sortin edistystä ole tullut. Moppella en saanut tulemaan aluksi laukkaa ollenkaan. No tottahan se turisi, kun oikein alkaa asiaa ajattelemaan. Ei siitä niin kauaa ole, kun en Mortilla uskaltanut maneesissa laukata koko kiekkaa, peläten että lähtee käsistä. Ja esteloikka aloitettiin syksyllä 2012 nollasta, ainoatakaan en ollut sitä ennen hypännyt.

Radan ratsastaminen oli pitkän aikaa sellaista "selviytymistä" ja nykyään sentään edes yritän "ratsastaa" ne radat läpi, enkä vain matkusta ja toivo parasta. Ehkä se edistyminen on kuitenkin tapahtunut tuolla korvien välissä (tädin, ei hevosen) ja siinä perusratsastuksessa. vaikka videolta ei välitykkään suureksi pettymyksesksi ainakaan minun silmään esim. istunnan parantumista. Ope sanoikin, että älä nyt pelkäastään sitä istuntaa tuijota (vaikka se toki on niitä tärkeimpiä asioita mielestäni), onhan tässä paljon tapahtunut kuitenkin eri osa-alueilla.

Tämä valittaminen alkaa nyt vallan käymään tavaksi täällä blogissa. Vannon, kautta kiven ja kannon, että seuraava postaus ei käsittele puutteitani ratsastajana ...no ainakaan se ei ole pääaiheena ;).

Tavoitteet vuodelle 2015 on tiivistetysti tässä:

Istunta paremmaksi ja näin eroon pahimmasta etukenosta. Ponin ohjaaminenkin parantuu ja hyppypaikkakin löytyy paremmin.

Parempi käden hallinta, käsi alas, kyynärpäät kylkeen ja ohjissa roikkuminen pois. Ehkä meno ei tämän jälkeen näytä western-elokuvalta.

Katse eteen eikä alas esteeseen (syyllistyn alas tuijottelemiseen varsinkin jos askel ei ihan passaa).

Tähän loppui tämä valitusvirsi. Toivotaan että 2015 lopulla videoissakin näkyisi jotain kehitystä!


Eilen tuntimme peruuntui, ja kävin ratsastelemassa Sissillä itsenäisesti. Ihan niitä perusasioita taas harjoiteltiin, ei mitään kummempaa. Harjoitusravi ei sissillä muuten ole mikään maailman helpoin istua. Se ei ole korkea, mutta muuten sellainen....no, epämukava. Sitä siis treenattiin.
Unohdin muuten viimekertaisesta estetunnista mainita, että saatiin sissin kanssa aikaiseksas yksi kielto! Tuli ihan puskista! Askel ei oikein osunut ja linjalla päättikin sitten juuri, kun olisi pitänyt hypätä, luikahtaa ohi. Kumma kyllä, se ei minua hätkäyttänyt eikä tasapaino edes heittänyt! Uudella yrittämällä muistin tällätä pohkeen kunnolla kiinni, ja yli mentiin taas.

Tänään Sissiä oli toivonut toinen ratsastaja ja itse hyppään Mortilla!



sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Mitenkä tää homma oikein menee?

Pistetäänpä tällaista yleistä pohdintaa (täti)ratsastamisen vaikeudesta, kun ihan kaikki asiat eivät ole auenneet.

Tässä postauksessa ei ole tarkoitus mollata ketään. Kaikilta opettajilta olen saanut hyviä oppeja moneen asiaan, vaikka välillä en ymmärräkkään miksi jotkin asiat tehdään, niinkuin ne tehdään. Tässä ei myöskään anneta neuvoja aloittelevalle ratsastajalle, vaan lähinnä pohdiskellaan ja kysellään, että mitenköhän ne asiat kuuluisi tehdä. Vastauksia ongelmiin täältä ei löydy.

Kommenttiboksiin kyllä mahtuu silti vinkkejä, ajatuksia ja omia kokemuksia asioista, joita otan vastaan erittäin mielelläni!

Alkeet

Näin 2,5 vuotta ratsastaneena, moni perusasiakin on vielä hakusessa. Koska en kuitenkaan aloittanut harrastusta silloin ihan talutusasteelta, oli  minulle jo kehittynyt joitain tapoja, joista ei tahdo päästä irti. Oli ja on edelleen oppeja ja tapoja, joita en osannut varsinkaan alkuaikoina kyseenalaistaa. Varmasti oli opettajallekin vaikeaa aloittaa tällaisen "vähän jo ratsastaneen" kanssa, koska ei tiennyt, pitääkö joka asia kertoa juurtajaksain, alusta asti. Näin jälkeen ajateltuna, olisi pitänyt heti alussa kerrata kaikki perusasiat, ihan suusanallisestikin. Ei kait tuo ole vieläkään myöhäistä. Oli ja on paljon asioita, joita en tiedä, miten ne kuuluisi oikeasti tehdä. Pikkuhiljaa sitten yritän ottaa asioista selvää. Ensisijaisesti tietysti opettajaltani, lisäksi etsin tietoa netistä, kilautan kaverille ja niiltä "vierailta opettajilta". Tuskastuttavinta on se, että neuvot ovat ristiriitaisia. Toki kaikkea ei pidä uskoa ihan tuosta noin vaan, esim netistä ammennettua tietoa, senhän nyt jokainen tietää, mutta on niitä ristiriitaisuuksia opeissa tullut ihan ammattilaisiltakin. Mm. ohjien käyttö. Yksi sanoo, että joskus vähän terävämpi nyppäisy vie asian kertaheitolla hevoselle perille ja siitä eteenpäin pystyykin sitten ratsastamaan kevyemmällä kädellä. Toinen taas että missään tapauksessa nopea nykäisy ei ole sallittua. Kumpikaan ei ollut oma opettajani.

Aloittelijan harhaluulot

Jonkin aikaa meni, ennen kuin tajusin, että taivutus ei tarkoita sitä, että hevosen kaula taipuu, ja sitä ei todellakaan tehdä pelkällä ohjalla ja varsinkaan siitä sisäohjasta ei kiskota esim. voltilla koko ajan. Senkin tajuamiseen meni oma aikansa, että jos hevonen on laiskemman puoleinen, sitä pohjetta ei napsuteta joka askeleella tuntia putkeen. Jos ratsastat hevosta istunnalla eteenpäin, se ei tarkoita sitä että kiikutat lantiotasi eteen-taakse ja vatkaamalla yrität "hoputtaa" hevosta eteenpäin. Juu ei, se tehtiin minulle selväksi. Viimeaikoina on pohdinnassa ollut, että minkälaiset pohkeet annetaan esteellä, kun halutaan että laukka vaihtuu. Laukkapohkeet vaiko ihan normi pohkeet vaan kiinni ja painolla, katseella ja johtamisella vaihtuu? Tästäkin on ollut eri näkemyksiä.

Siunattu peräänanto ja kirottu muoto

Muoto sana tuntuu nykyään olevan lähes kirosana, jos alkaa keskustelupalstoja lukemaan. Missään tapauksessa ei kokemattoman ratsastajan kannata alkaa kyselemään "miten saan pollen muotoon". Tästä seuraa piiiiitkä keskustelu siitä, että jos vaikka nyt opettelisit ratsastamaan ja tiedätkö mikä se muoto edes on. Yleensä näkee myös viisaampien kommentin, että hevonenhan kulkee aina jossain muodossa ja jospa nyt sitä peräänantoa ensin ja ettet nyt vaan olisi jo sahaamassa sitä pollepoloa virkkuukoukuksi!

Itse alan pikkuhiljaa saamaan hevosia ja poneja jo polkemaan jaloillaan alle kunnolla. En aina, enkä kaikkia, mutta kuitenkin. Pientä myötäystä niskasta alkaa silloin tällöin esiintymään muutamilla, hetkittäin, mutta mitään pysyvää tulosta joka askellajissa en ole saanut vielä aikaiseksi. Monenlaista neuvoa tähänkin olen saanut. Toistaiseksi homma on kuitenkin hakusessa. Myötäys niskasta ja pehmeä hevonen edestä, on kait "palkinto" ratsastajalle, joka tulee ajan kanssa hyvällä ratsastustaidolla ja yhteistyöllä. Se ei ilmeisestikään saisi olla itse pyrkimys. Tuntuu kuitenkin, että toiset kun hyppäävät heppasen selkään ja ottavat kierroksen ravia, hevonen kulkee jo kauniisti muodossa. Kyllä tätiratsastaja on tässä kohtaa pikkuisen kade, ei voi mitään.

Paljon saa lukea ja kuulla kuitenkin, että hevonen kulkee virkkuukoukkuna, mutta ei käytä selkäänsä. Se on sahattu muotoon ja vaikka mitä.... tuntuu tosiaan että koko muoto asia on ihan kaamea juttu, ja sitten toisaalta ratsastustaidon mittari. Tällaiset asiat pistää tätiratsastajan pään pyörälle. Oma juttunsa on vielä kaikki apuohjaviritykset, joista itse en ymmärrä. Gramaanit kuuluu kait näihin kiisteltympien listalle. No, eipä niistä sen enempää, kun en niitä juurikaan ole tallillani edes nähnyt käytettävän.

Eräältä opettajalta tuli neuvo, kun hevonen alkoi yllättäen myötäämään niskasta, että anna ohjaa (siis molempia ohjia) kokoajan piti vaan antaa ohjaa ja loppujen lopuksi ratsastelin piiiitkillä ohjilla ja hevonen kulki nenu maassa. No eteen alas, mutta eikös tätä tehdä sitten vasta loppuraveilla, eikä kesken tuntia? Tuntumalla sitä hevosta kait kuitenkin pitäisi ratsastaa. Se tuntui jotenkin hullulta. Olisi ehkä pitänyt kysyä asiasta tarkemmin.
Joidenkin ratsastajien mielestä muotoa "saa" hakea nyppimällä ohjista, sain kuitenkin kuulla että tämä se vasta kiellettyä onkin. Hevonen alkaa kiikuttamaan päätä sivusuunnassa puolelta toiselle. Onko tämä nyt sitten sitä sahausta? Mutta mikä ero siinä on, että liikuttelee sisäohjan sormia, onko se sitten hyvästä vai pahasta? Ota näistä nyt sitten selvää...

Mitenkä sitä ulko-ohjaa oikeen kuuluu käyttää?

Sitten se ulko-ohja asia. Tuella mennään, joopa joo. Pysyykö se käsi paikallaan vai pitääkö kuitenkin myödätä esim. taivutuksessa ja kuinka paljon? Eikös se kuitenkin ulko-ohjakin säädä sitä taivutusta? Voiko hevonen taipua jos ulko ohja on liian kireä? Eräs vieraampi opettaja laittoi meidät kiertämään ympyrää, ulkokäsi oli satulan jalustinhihnan päässä kiinni ja sisäohja löysä. Ulko-ohjaa kiristettiin kokoajan. Se tuntui oudolta, mutta ehkä siinä oli joku taika. joka ei vaan minulle auennut. Eikös se käsi ole siinä kohtaan ihan kuollut? Ehkä tällä pyrittiin johonkin, mitä minä en vaan ymmärtänyt? Siihen että hevonen alkaisi polkea kunnolla alleen, vai? Toki taivutuksessa käytetään pohjetta ja mukavinta kait olisi, että sisäohja saisi olla ihan löysä, mutta tuntuu, että ratsastuskoulun hevoset ainakin tarvitsevat alkuun aika tihuseen tahtiin muistuttelua siitä sisäohjasta, ennen kuin alkavat taipumaan kunnolla, jos alkavat. Riippuu pollesta, ja ratsastajan taidoista.

Laukannosto, oma taiteen lajinsa

Juurikin näin. Yhdellä hevosella toimii yksi tapa ja toisella toinen. Alunperin muistelisin oppineeni asian näin, puolipidäte, sisäohja asettaa, sisäpohje eteen ja ja ulkopohje taakse, ja pam! No niin, eipä sittenkään. Tosin ennen aikuisikää, en ole tainnut montaa kertaa edes laukata. Laukka pitäisikin nostaa sisäpohkeella ja ehkä mieluiten sisäistuinluulla. Asettaminenkin on niin ja näin ...ja jos asetat, nostossa sisäohjan tulisi olla lähes löysä. Pitkän aikaa kiskoin sisäohjasta, sekä nostoissa, että laukassa ja teen sitä tod. näk. vieläkin. Ulkopohjetta ei pitäisikään siirtää taakse, se onkin ihan vanhaa tietoa. No, itse olen huomannut, että toiset hevoset ei ymmärrä pelkkää sisäpohjetta, tarvitaan se ulkopohkeen siirto taaemmas, ennen kun viesti menee perille. Vanhemmille hevosille ainakin tuntuu olevan tarpeen se ulkopohje. Kait se on siitä kiinni, miten se on heppaselle opetettu.

Taitavammat nostavat varmasti sen laukan suurinpiirtein ajatuksesta, pollela kuin pollella, pienellä painon siirrolla. Pitäisi tietää juuri oikea hetki, kun se sisätaka jalka oikeassa vaiheessa, en nyt vaan muista että mitenkä se pitikään olla. Tätiratsastajalle tällaiset hifistelyt taitaa jäädä haaveeksi. No, ollaan nyt tyytyväisiä, että jokaisella pollella sen saa jo jotenkuten nousemaan. Olen kyllä niin surkea näissä laukan nostoissa, ja itse laukkaamisessakin, että pitäisi varmaan ottaa ihan yksityistunti sitä varten.

Puolipidäte, hepreaa

Herranpieksut sentään, tämä se vasta onkin mystinen apu. Tästä ei pääse perille, ei sitten millään. Sen ei saisi olla pidättävä apu, vaan hevosta herättävä. Itse sorrun edelleen siihen pieneen pidättävään ohjasapuun, vaikka tarkoitus olisi kait lähinnä tiivistää istuntaa ja näin kertoa hevoselle, että nyt olisi tulossa se varsinainen käsky, esim laukannosto. Tietoisesti olen yrittänyt tähänkin nyt kiinnittää huomiota, mutta vaikeaa se on.

Muutoksia vuosien saatossa

Lapsena kun, kävin sen alkeiskurssin, muistan että polvilla sai/piti? puristaa, kantapäät alas ja jalkaterät eteenpäin. Kädet nyrkissä pystyssä ja vierekkäin. No, selväksi on tullut, että polvilla ei saa nykyään puristaa ja jalkaterätkin saa kääntyä ulos jos on kääntyäkseen, kunhan et purista niillä polvilla. Kantaa ei saa tunkea liian alas, pohje siirtyy eteen ja se on sitten se tuoli-istunta. Käsien ei tarvitse kokoaikaa olla nyrkit vierekkäin, itseasiassa minulla ne harottaa vähän väliä mihin sattuu, jos vaikka johdetaan ohjalla. Ja sitäpaitsi asetuksessa ja taivutuksessa kait pitäisikin ohjaa viedä sivulle, eikä vetää taaksepäin (koska silloin jarruttaa?), mitenkä se tehtäisiin nyrkit yhdessä??

Nämä on niitä tätiratsastajan pohdintoja, joita ei kannate ottaa kuolemanvakavasti. Oppeja on erilaisia ja joskus tuntuu että pää menee sekaisin. Tarkoitus ei ole kuitenkaan mollata opettajia vaan lähinnä todeta, että paljon on tapoja. Jälleen kerran pistää miettimään, että olisi sitä kait helpommankin lajin voinut valita. Moni varmaan ihmettelee, että eikö se täti ole tuossa ajassa edes näitä perushommeleita oppinut, toiset taas, että kaksi vuotta on kovin vähän aikaa aikaa opetella. Määrällisesti olen tässä ajassa ratsastanut aika paljon. Olenkin kuullut sanottavan, että ei se määrä, vaan se laatu. Mielestäni kuitenkin harjoitelemalla oppii ja se vaatii määrällisesti paljon ratsastuskertoja. Nyt olen siinä vaiheessa, että pystyn jo ammentamaan itsenäisessä ratsastelussa, tunneilla saatuja oppeja, joten tähän minun kannattaisikin varmaan satsata lisää. Oma opettajani on kyllä loistava. Usein kyselen (monen mielestä liikaakin) ja kerron ongelmakohdistani ja kas kummaa, seuraavalla tunnilla saattaa hyvinkin olla teemana kyseiset asiat.

Maanantaina onkin tiedossa ainakin ilman satulaa tunti ja ehkä jotain itsenäistäkin menoa. Heip!

Kisaponista tätiratsuksi. Munsboro Cecily- "Sissi". (Kuvaaja: Janina Julin)

lauantai 24. tammikuuta 2015

Ehkä minusta tulee tätiloikkari?

Tänään Sissikin näyttää tyytyväisemmältä,
vaikka aina tuo täti pussaileekin.
No niin, keskiviikon tunnista on selvitty hengissä. Esteet olivatkin onneksi pikkuriikkisiä ja rata lyhyt ja selkeä, ei tarvinnut tädin jänskätä korkeuksia tai monimutkaisia koukeroita. Videonpätkääkin vihdoin sain minun ja Sissin menosta, ja sehän on aina jännittävää, vaikka välillä mietin, haluanko ollenkaan katsoa. Vaikka meno videolla on mitä on, en ollut kamalan järkyttynyt, nimittäin luulin sen olevan paljon pahempaa!

Alkulämmittelyä

Keskiviikkona ratsastin siis Sissiä puolisen tuntia, ennen varsinaista hyppytuntia. Tavoitteena oli saada poni kuuntelemaan pidätettä, taipumaan myös vasempaan ja kulkevan myös sinne mörköpäätyyn. Tässäpä onnistuinkin yllättävän hyvin! Ponilla ei ollut supervirtaa ja kuunteli yllätävän kuuliaisesti pidätteitäni. Heinäpäätykin tuli pikkuhiljaa tutummaksi, eikä ollut enään niin kamalan pelottava. Hiphei, ehkä tästä tunnista ei sittenkään tule katasrofi??

Lähdin tunnille silti "ei tuu mittään" -asenteella, sen verran penkin alle homma meni tiistaina. Alussa tehtiin paljon pikkuharjoituksia. Lähestyttiin estettä ravilla, ja niinkuin videostakin saattaa todeta, se ei todellakaan ole mun juttu. Hypättiin linjaa, jossa eka este tultiin laukassa ja sitten piti puottaa raville ja mennä muutama puomi. Tämä oli ihan mahtavaa treeniä minulle ja Sissille ja me jopa onnistuttiin siinä kohtalaisen hyvin!! Nyt oli jo hyvät fiilikset ja vähän jopa odotin sitä rataloikkaa.

Rata

Rata oli yksinkertainen ja lyhyt. Esteet oli minikokoisia ja se vaan passasi. Opettelen radan ratsastamista, keskittymistä, lähestymistä, alastuloa, kaarteita, linjoja ja niitä pieniä yksityiskohtia, jotka ei tule minulta automaattisesti takaraivosta, vaan jokaista asiaa pitää miettiä. Jos lähestyminen jännittää, johtaminen saattaa unohtua, tai ehkä koko rata. Jos laukka pitää vaihtaa, pasmat menee sekaisin, eihän sitä nyt väärällä laukalla kaarreta, ponihan voi vaikka kompastua ;) ;) tämmösiä mietteitä tädillä päässä....

Esimmäinen rata meni yllättävänkin hyvin. Menin homman läpi kerralla, eikä poni lähtenyt käsistä. Kiva oli nähdä videota ensimmäistä kertaa minusta ja Sissistä ja todeta, että ei se meno ihan niin kamalaa ollutkaan, kun luulin, vaikka kyllähän minä nään ainakin nuo suurimmat puutteeni.

Harmikseni jouduin lataamaan ihan kökön version, kun koneeni ei suostunut yhteistyöhön parempilaatuisilla versioilla. (video vaihdettu parempilaatuiseen, säätäkää mutterista) Ja jälleen kerran muistutan, olkaa armollisia tädille. Ehkä se vielä oppii?



"Tehtävälistaa"

Etukeno:
tästä nyt olen jauhanut ja sitä yritän treenata oikein ajatuksella heti seuraavaksi. Nyt koitan pitää painon niin vahvasti jalustimilla (että varmasti olen hypyssä mukana enkä retkahda kaulalle...) että könötän eteenpäin jatkuvasti. Ehkäpä se ahteri pitäisi välillä saada sinne penkkiinkin,

Hypyn ennakointi:
taas etukeno, pahempi sellainen monta metriä ennen estettä. Miksi en malta istua siellä satulassa?

Liikaa hypyssä mukana ...jaaaa etukenossa:
No, minä hyppään puominkin, niinkuin mentäisiin metristä. Etten vaan vetäisi suusta, vaikka muutoin roikun ohjassa. Kaverin kanssa vitsaillaan välillä, että melkeen heitän ohjat pois ;)

Ohjissa roikkuminen: no sepä se. Jos Sissi kaahottaa, turvaudun ohjiin ja en muista hellittää. Tämä on jo hieman parantunut (uskokaa tai älkää) ja ehkä se tästä. Istunnallahan sitä ponia pitäisi jarruttaa, eikä ohjissa roikkumalla.

Perse penkkiin: Niin, siis suurimman osan ongelmista ratkaisisi se, että laittaisin sen ahterin sinne penkkiin. Pidätteet menisi läpi, kaarteet ja taivutukset onnistuisivat. Molemmilla olisi parempi tasapaino. Hevonen olisi helpompi ratsastaa, ja sen olisi helpompi kantaa minua. Ei luulisi olevan niin vaikeaa, mutta kun se vaan on!

Pahimmat ongelmat tunnistettu, kait? Näillä eteenpäin. Uskon että kyllä se siitä, sillä jokin aika sitten meidän meno oli vielä hurjasti surkeampaa.
Mantra, jota toitotan tunnilla usein ääneen, on perse penkkiin, kädet kylkeen. AIkoinaan ihmettelin sitä kädet kylkeen asiaa, onko sillä nyt niin väliä. Mutta uskokaa tai älkää, aina kun muistan sen, ja korjaan ne kädet, niin istuntani parantuu ja homma alkaa luistamaan paremmin.

Ahaa-elämys

Tulihan siellä tunnilla sekin, ja se oli, DADAAA, laukannosto ja kädet. Olen ihmetellyt, että kun ratsastan itsenäisesti, niin laukka nousee melko kivasti. Sitten estetunnilla mennään sitä ponikipsutusta voltti tai kaksi, ennen laukkaa, joka sitten vihdoin nousee, ja on surkean nelitahtinen. Homma johtuu KÄSISTÄ! Kun laukka ei nouse ja hätäännyn, niin käsi nousee ja viuhtoo!
Hengitä,
aloita alusta,
käsi rauhassa ja alas,
ja avot! Johan läks laukka nousemaan!
Jeeee. olin niin onnellinen, että minulle oli aivan sama miten rata menisi, kun olin tajunnut tämän asian. Ja olihan Satu siitä minulle jatkuvasti maininnut, silti piti vain tajuta itse! Itsenäisesti ratsastaessa keskityn esim. juuri tähän nostoon ja muistan pitää itseni rauhallisena, mutta sitten tunnilla se unohtuu, kun vähän panikoin jo ensimmäistä hyppyä. Mutta kun nyt tiedän, missä ongelma on, pystyn varmasti korjaamaan asian.

Että sellasta menoa tällä kertaa. Ehkä se tästä lähtee kehittymään vielä.
Minusta ei ehkä tule koskaan "the esteratsastajaa", mutta ehkä jonkin sortin tätiloikkari kumminkin?

Heips!


keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Ihanan kamala esteratsastus. Entä jos en vaan opi?

Tiistai alkoi tallitöillä ja kuunteluoppilaana

Tiistaina saavuin taas tallille aamusta, tapani mukaan. Ihmettelin, miksi Kingi oli karsinassa ja tarhakaveri Sissi oli kuitenkin ulkona. Aloittelin hommia, mutta päätin kuitenkin käydä sisältä kysymässä, josko polle olisi vallan unohtunut vaan laittaa ulos. Ei ollut. Nitalla oli aamusta estevalmennusta tiedossa, Kati Hurmeen toimesta. No sitähän oli pakko päästä seuraamaan!
Oli muuten mielenkiintoista ja antoisaa. Hienosti huomasi kuinka kuumaakin kuumempi Kingi rentoutui pikkuhiljaa ja hypyistä sekä laukasta tuli tasaisempia loppua kohden, eikä jättikenguruloikkaa enään esiintynyt. Tätiratsastaja näpsytteli oikein muistiinpanoja Lumiaansa, Tunnollinen kuunteluoppilas ;)

Omat tunnit

Illalla oli sitten oma vuoro päästä ratsaille. Sissillä ensin pienten tunnilla mukana. Mentiin puomeja ja pari pikku estettä. Huomasin taas taivutusongelman. Kummassakaan päässä maneesia en saanut ponia taipumaan sisälle, vaan päädyt paineltiin sisälapa edellä, kytäten, josko sieltä hyppää vaikka mörkö!? Sissihän ei onneksi tee juurikaan mitään sivuloikkia, eikä säpsyjä, hän vaan yksinkertaisesti vahtaa sitä pelottavaa mörköpäätyä, ja tässä he tapauksessa maneesin kummassakin päädyssä. Koita siinä sitten ratsastaa, vaikeaa...

Oma tuntini oli sitten estetunti ja vaikka minulla olisi ollut mahdollisuus hypätä Mortilla, valitsinkin Sissin! Tiedossa oli tekniikkaharjoituksia ja sitä minä tarvitsen, erityisesti Sissin kanssa.
Tunnilla ei onnistunut mikään, ei sitten yhtään mikään! En saanut heti laukkoja nousemaan, hätäännyin, kädet vispasi ja nousi, asento oli mitä oli, taisi ohjatkin välillä roikkua... Muutama ympyrä poniravia ja sitten jonkin sortin onneton räpellyslaukka. Jouduin lähestymään melko tiukassa kaarteessa sieltä toisesta mörköpäädystä. Siis minun kategoriassa tiukassa kaarteessa. Kanssaratsastajien mielestä tilaa oli vaikka kuinka. Kisailijat. pyh ;). Poni ei taivu, vaan puskee lapa edellä. Koita siinä sitten lähestyä estettä! Sivuttainko se pitäisi hypätä??

Ei tuu mittään, ei vaan onnistu! Ei mene avut läpi vaikka mitä tekisi. Ratsastajassa se vika on, se on selvä. Tämä poni on kansallisen tason esteponi, HIHSsissäkin tainnut kerran voiton nappasta ja useita sijoituksia, joten se kyllä osaa, täti vaan ei... Käsittämättämin juttu oli se, että sain ponin KIELTÄMÄÄN ristikolla, joka nyt oli niin pieni, kuin kahdesta puomista nyt vaan saa aikaiseksi ja lähestyminenkin tultiin ravilla! Poni tosiaan toppasi esteen eteen. En ylitä! En ainakaan ravissa! Tässä kohtaa repesin jo nauruun! Kieltämään minä en sentään juurikaan hevosta yleensä saa. Johtunee siitä, että olen hypännyt poneilla tai hevosilla, jotka ei vain kieltele, kunhan ratsastaja edes jotenkin roikkuu siellä selässä. Eli minä olen aina menossa yli. Mieleeni ei juolahdakkaan, että hevonen saattaisi olla toista mieltä.

Lopussa kävimme pientä keskustelua korkeuksista, Pyysin laskemaan esteitä. Kolmesta esteestä yksi oli ristikko ja linjalla oli kaksi pystyä, joista toinen 70 ja toinen 80cm. Sissin kanssa koen nämä liian korkeiksi. Mortilla en olisi epäröinyt hetkeäkään. Mortti on pomminvarma tätikuljetin. Koska tunnen oloni Sissin selässä paljon epävarmemmaksi, 40-60 cm on tällä haavaa meille ihan riittävä. No, taisi se viimenen olla sitten lopussa sen 70 cm, ja alastulo tuntui aika töksähtävältä. En pääse hypystä kunnolla ylös ja tämä ongelma on jo aikaa sitten pitänyt jäädä taakse. Treenillä se jäi pikkuhiljaa pois ja nyt sitten yhtäkkiä Sissin kanssa mokoma ilmaantui takaisin! Ponilla on jotenkin erilainen alastulo kuin Mortilla.

Hetkittäin tuntui, että poni ei pysy käsissä, jarru katosi. Hetkittäin taas että laukkaa ei tule, kaasu katosi. Tiet oli mitä sattuu, ei siis kunnon rattiakaan. Linjaa kun hypättiin, piti kaartaa oikealle. No, maneesin seinä siellä oli vastassa, joten poni kaartoi luonnostaan, kun minä vielä toivuin alastulosta ja yritin kammeta itseäni pystyyn. Ongelmaksi on muodostunut viimeaikoina se, että kun en saa vähän reippaammassa vauhdissa hypyn jälkeen taivutettua ponia ja näin ollen en uskalla laittaa painoa sisälle, vaan vänkään ulospäin. Kuvittelen varmaan ponin kaatuvan, tai itse putoavani. Ja koska en pääse sieltä hypystä ylös, paino on edessä, ja oma nenä siellä jossain lähellä ponin korvia, Niin eihän se tietystikkään taivu. Nyt pitäisikin vaan muistaa, että ahteri penkkiin ja käsi kylkeen, niin loppu sujuisikin sitten jo niissä kaarteissa, ehkä... LIsäksi olen alkanut taas sukeltamaan. Ihan niinkuin hyppäisin metristä, vaikka este olisi 40 cm. tästäkin on jo pikkuhiljaa päästy irti, mutta ongelma on noussut nyt sitten uudestaan esiin tämän ponin kanssa.

Että sellasia tuntoja tiistain tunnilta. Keskiviikon katastrofia odotellessa.... Jotenkin tuli sellainen olo, että hittojako tässä, minä en vaan opi, en millään. Enempi tulee takapakkia. Siinä vaiheessa olisi hyvä muistuttaa itselleen, että parissa vuodessa ei kait ihan ihme suorituksia voi itseltään odottaa. Tuppaa välillä unohtumaan tuo ja alan vertaamaa itseäni ehkä muihin tuntilaisiin, joilla hyppykokemusta on usein monta vuotta enemmin.

Seuraavaksi on siis tiedossa rataloikkaa, ja Mortti on varattu niin täti loikkii taas Sissillä. Apuaaaaa. Kerrotaanpa siitä sitten seuraavassa postauksessa. Videon pätkääkin saattaa ehkä olla luvassa...

Sissikin murjottaa...

Kakkajuttuja osa 2 ja esteloikkaa

Luulisi, että lannan luonti on ihan simppeli homma, mutta ei, ei ole. On kuulkaa niin monimutkainen ja haastava homma, että siitä kestää kirjoittaa jopa toisen postauksen, kiinnosti tahi ei.

Aluksi hommassa meni iät ja ajat. On kuulkaas niin monenlaisia hevosia. Yksi tekee nätit läjät peränurkkaan ja pissat toiseen nurkkaan. Aina samalla kaavalla, päivästä toiseen. Mikäs niitä on lapatessa. Hommaan menee muutama minuutti. Mutta sitten on näitä toisen sorttisia...
Kävelet karsinaan ja ihmettelet, että joko mä siivosin tän? Tarkemmin kun alat tiirailemaan niin toteat, että et siivonnut. Lanta on vaan yksinkertaisesti levitetty tasaisesti pitkin kämppää. Niitä siten pyydystelet sieltä ja viimein kun luulet että homma on selvä ja alat kaapia reunoilta valleiksi nousseita puruja keskemmälle, sieltäpä paljastuu kakkapiilo jos toinenkin. En voi vastustaa kiusausta ja alan pyydystelemään papanoita sieltä täältä, yksi kerrallaan. Lopulta huomaan haravoineeni puolet kuivikkeista kottikärryyn ja sehän tarkoittaa sitä, että saapi kärrätä samalla mitalla uutta sinne karsinaan. Loputon oravanpyörä.
Sitten on vielä näitä "en syö heiniäni, vaan myllään ne ympäri boksia ja piilotan kakat sinne alle". Heinäisen boksin siivoaminen sitte vasta onkin hankalaa! Olen alkanut tykkäämään erityisesti Palleron tyyppisistä, vuonohevosahmateista, jotka syövät kaiken, aivan kaiken. Korttakaan ei jätetä. Ja ahh, boksi on todella helppo siivota. Mukaan toki mahtuu vielä nämä, läjä siellä toinen täällä, osa piilossa ja osa näkyvillä. Osa kiinni ovessa, joka sitten avatessa leviää käytävälle. Pissan kanssa sama homma. Koko boksi on täynnä "sitä ittiään", ja litimärkä. Ei minkäänlaista tolkkua hommassa.

No joo, oikeasti olen nauttinut tuosta paskanlappaamisesta ihan aidosti! Tosin tänään huomasin jo ihastelevani että voi kun se Pärre sitten osaa kakata nättejä kasoja...hmm, pitäsikö hakeutua hoitoon, tai ehkä rautakauppa jo kutsuu.

Kerrottakoon tähän vielä maanantain ratsasteluista


Ratsastelin alkuun itsenäisesti Sissillä. Harjoiteltiin ihan perussettiä. Yritin saada ravin rennoksi ja sellaiseksi, että poni ei juoksisi alta tai kiirehtisi. Tällä kertaa avut menivät jo aavistuksen paremmin läpi. Saatiin myös muutamia ihan kohtuullisia laukannostoja aikaiseksi. Tässä se siis tarkoitan sitä, että laukat nousi ihan mukavasti, ilman poniravikipsutusta. Sissin kanssa kun menen itsenäisiä, ei edes yritetä mitään sen kummempia kiemuroita. Minä vain yksinkertaisesri yritän opetella ratsastamaan tätä ponia. Se että avut menisi läpi, saisin ponin taipumaan, pidätteet toimisivat. Paljon siirtymisiä ja taivutuksia. Tällä hetkellä ehkä eniten niitä siirtymisiä.
Ennen varsinaista omaa tuntiani oli tarkoitus mennä taluttajaksi "pienten tunnille". Pienet kuitenkin peruuttivat tulonsa sairastumisen vuoksi, ja aikaa jäi hengailuun. Höpistiin sadun kanssa heppajuttuja odotellessa.

Varsinainen tunti oli esteitä ja piiitkästä aikaa kiipesin Mortin selkään. Kylläpäs tamma tuntui tutulta, herkältä ja taipuisalta Sissin jälkeen. Heti tuli ikävä koulutuntia Mortin kanssa. Nyt kuitenkin hypättiin. Homma ei mennyt niinkuin strömsössä, mutta ei aivan penkin allekkaan. Mortissa oli mukavasti virtaa ja okserille tuppasi aina kiihdyttämään melkoisesti. Jostain syystä tässä kohtaa tätiä alkoi aina jännittämään. Mitään ihmeellistä kerrottavaa tunnista ei varsinaisesti ole.

Tiistain tunti menikin sitten penkin alle, mutta siitä myöhemmin lisää.


lauantai 17. tammikuuta 2015

erilaista arkea: paskaterapiaa

Hei vaan hei, pitkästä aikaa!

Blogi on ollut vähän aikaa tauolla. Tätiratsastaja on hengähtänyt, ratsastanut ....sekä luonut "sitä ihtiään". Se on kuulkaa tammikuu ollut vähän erilainen, mihin on totuttu. Tuossa aikaisemmin jo mainitsinkin, että olen vakitöistä lomautettuna tämän kuukauden, elämäni ensimmäistä kertaa. Vähän jänskätti, miten sitä pärjää rahallisesti ja sitten se, että kaatuuko seinät päälle ja juuttuuko sitä ihan lamautuneena sohvalle.

Päätinpä sitten pyhittää kuukauden, ainakin osittain, ihan heppatouhuille ja maistaa myös sitä talliarkea. Olen aina haaveillut, että saisin koittaa jotain toisenlaista työtä, edes hetken. Ei sinänsä, että rautakaupan rivipuksun hommassa mitään vikaa olisi, mutta olisihan sitä kiva testata jotain muutakin. Ilman asiakaspalvelua, aamu meikkejä, hiusten föönausta ja aikatauluja. Nytpä siihen tuli tavallaan oiva tilaisuus.

Eli tässäpä sitten on vietetty päivä toisensa jälkeen talikon varressa. On luotu lantaa, kärrätty kuivikkeita, kannettu vettä ja tietysti seurailtu hevosia. Ilman kiirettä, aikatauluja tai edes herätyskelloa. Ihan järjettömän rankkaa hommaa, näin "kokemattomalle", mutta niin terapeuttista!!! Vaatetta päälle ja pipo silmille ja hommiin. Ihan mahtavaa! Kyllä on lannan luonti aliarvostettua hommaa, on se vaan niin rankkaa puuhaa näin kylmiltään.Välillä saatan väsyä niin kovin, että mietin jo ratsastusten jättämistä väliin! Siinä joutuu nimittäin rautakaupan rivipuksun kroppa aika koetukselle. Sinnikäästi sinne satulaankin on kiivetty, lähes joka arkipäivä.

En minä "oikeissa" töissä tallilla ole. Auttelen sen minkä jaksan ja huvittaa, ilman velvoitteita ja aikatauluja, omaksi ilokseni, ihan siksi että olisi jotain puuhaa ja ettei kotona seinät kaatuisi päälle... Toki saan sitten ratsastella vastapalvelukseksi. On mukavaa, että aamulla on joku paikka, "mihin lähteä". Kotona piisaisi kyllä hommaa, mutta kun ei huvita? Tekemättömien töiden lista on kilometrin mittainen (juu, kirjoitin sellasen ihan oikeasti). Inspiraatiota odotellessa....

Ratsastuksista en tässä nyt ala sen enempää selvittämään, kuin että tämä viikko oli koulupainotteinen ja ensiviikolla sitten hypätään urakalla. Paljon olen myös ratsastellut itsenäisesti ja niistä on olen kyllä saanut ihan kiitettävästi irti.

Maanantaina pitkästä aikaa Mortin selkään hyppytunnille. Saapa nähdä miten meillä sujuu. Viimeaikoina ei oikin ole tullut Mortin kanssa niitä onnistumisen elämyksiä. 


Laitetaan tähän loppuun vielä sekalainen setti valokuvia:

Ai mitenniin laiska?? :P








Kingin naru! Pidän kavioin ja hampain kiinni!!


Mimosa ja Panda
Mimosa
Mimosa
Panda

Sopu sijaa antaa... Vivi ja Mimosa