torstai 31. joulukuuta 2015

Vuoden viimeiset hyppelöt

Heippatirallaa, pitkästä aikaa!

Ratsastukset ovat jatkuneet normaaliin tapaan, vaikka postauksia ei ole tullutkaan. Sain pitkästä aikaa videon pätkää estetunnista ja tartuin itseäni niskasta ja aloin kirjoittamaan. Kiitosta Jennille kuvaamisesta.

Esteitä ollaan hypelty ja aika paljon olen hyppytunteja mennyt Sissillä. Hyppelöt ovat sujuneet ihan ok. Tuon suoristamisen kanssa tuppaa edelleen olemaan vaan ongelmia ja se taas vaikuttaa teiden ratsastamiseen ja etenkin keskelle estettä osumiseen. Korkeuksissa ollaan pysytty mukavuusalueella n.50-60 cm. Ihan muutama yksittäinen 70 cm ollaan ylitetty. 

Koulutunnit olen mennyt pääsääntöisesti Ladylla. Koulupuolessa ei mitään suuria mullistuksia ole tapahtunut. Vähän rohkeammin olen oppinut Ladya taivuttelemaan jo alkulämmittelyssä. Jotenkin olen tässä asiassa "säälinyt" hevosta liikaa ja tohtinut pyytää kunnon taipumista vasta lopputunnista. Luulen, että tästä eteenpäin saan enemmin tunneistakin irti.

Leiskan kanssahan meillä on myös ollut ongelmia karsinassa. Täti arkajalka arastelee tammaa kuntoon laittaessa ja Lady kyllä osaa käyttää sitä häikäilemättömästi hyväksi! Alkaa nostelemaan takajalkojaan siihen tyyliin että "menetkös siitä, mulla on täällä tällaset kivat takakaviot, jos satut muistamaan!". No tästä on nyt aika hyvin päästy jo yli. Kyllähän Lady vieläkin yrittää, mutta nyt käyn jo ihan näppärästi kaikki kaviotkin läpi ilman apuja. Suitsien laitossa tamma koittaa myös kaikki temput mutta siitäkin jo selvitään. Täytyy kyllä sanoa, että enpä olisi pari kuukautta sitten uskonut Ladyn takakavioita nostelevani. Tammahan lähinnä testailee, ei sen kummempaa. 

Nyt viimeviikkoina olen hypännyt muutaman tunnin Mortilla. Mortsalla on mukavasti virtaskaa ja tämän myötä laukankin saa helpommin ponnekkaammaksi. Tämä taas auttaa hyppypaikkojen löytymiseen. Sissin jälkeenhän minulla on mortin kanssa ollut ongelmana nimenomaan sen paikan löytäminen. Toisaalta mortilla on helpompi ratsastaa tiet ja osua keskelle estettä. Mortti on nyt välillä ollut kovinkin täpinöissään ja peräkin on hetkittäin ollut vähän kepeämpi. Erinäisiä muuveja on esitelty...

Suurin riemuvoitto on se, että ahteri alkaa VIHDOIN JA VIIMEIN pysymään melko hyvin siellä penkissä. Enään ei juurikaan tule hyökkäiltyä ennen estettä ja liioiteltua hyppyä. Laukkapuomitkin alkaa sujumaan jo paljon paremmin. Toki vieläkin vanhat tavat putkahtelevat esiin mutta pikkuhiljaa homma on alkanut menemään parempaan suuntaan. Vieläkään en kannattele ylävartaloani riittävästi ja lantiokin kaipaisi enemmin joustoa. Mutta omasta mielestäni kehitystä on kuitenkin tapahtunut hyppäämisen suhteen.

Mutta on sitä sitten treenattukin!

Jouluna heppasetkin saivat lahjan:




Tämän vuoden ratsastukset ovat sitten pulkassa. Ensivuonna jatketaan, samalla kaavalla. Toivottavasti kuitenkin kehittyen! Hyvää uutta vuotta kaikille!



keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Ku ei tää mee...

Estehyppelöä

Viikko alkoi taas sissiloikalla. Tai oikeastaan mentiin ensin koulua ja jatkettiin vielä estetunnilla. Tällä kertaa meidän hyppelöt eivät menneet ihan niin sutjakasti ja kerran tasapaino heittikin pahasti, kun hyppy lähti vähän kaukaa. Tai oikeastaan jäin arvuuttelemaan paikkaa ja poni jäi ratkaisun kanssa yksin. Alastulon jälkeen maneesin seinä lähestyi uhkaavasti ja Sissi oli sitä mieltä, että tästä kurvataan vasemmalle, kun minä taas olin menossa oikealle, roikkuen epämääräisesti kyydissä. No oikealle me loppujen lopuksi kuitenkin kaarrettiin ja selässäkin pysyin, vaikka vähän siinä oli tekemistä... Sillä radalla ei sitten enää askeleet osuneetkaan yhdellekkään esteelle kunnolla.

Täytyy kyllä sanoa, että onneksi ollaan saatu nyt paljon varmoja hyppyjä tätä ennen alle. Vaikka niin hullulta se kuullostaakin, tällainen pikku horjahdus olisi saattanut aiheuttaa tätiratsastajalle paljon epävarmuutta, jos olisi sattunut sillä ensimmäisellä hyppykerralla, sissitauon jälkeen. Se on todellakin noin pienestä kiinni. Näitä nyt sattuu tämän tästä ja oikeasti ei siinä edes ollut mitään ihmeellistä, mutta kun sitä varmuutta ei ole ollut viimeaikoina oikeastaan yhtään (lue: juuri koskaan) niin tällainen pikku lipsahdus olisi jo horjuttanut sitä vähääkin. Nyt tämä meni kuitenkin sellaisen "normaalin säheltämisen" piikkiin. Hypättiin vielä sama rata toiseen kertaan, jopa muutamalla aavistuksen korotetullakin esteellä ja sehän meni jo paljon paremmin, oikeastaan jopa ihan kelvollisesti. Tuo "harha-askel" ei jäänyt kummittelemaan mieleeni yhtään!

Nyt kun olen jotenkin päässyt taas hommaan paremmin käsiksi, olen vähän pystynyt miettimään tekemisiäni radalla ja esteillä yleensäkin. Edelleen se eteen ratsastus on vähän niin ja näin ja varsinkin kaarteessa tasaisen ja ponnekkaan laukan ylläpitäminen tuottaa hankaluuksia. Pohkeiden käytössä on varmasti petraamista, mutta luulen, että sähellän myös tuntuman kanssa. Päätin nyt tarkkailla sitä erityisesti seuraavalla hyppykerralla, joka on muuten jo huomenna! Kirjataanpa sitten havainnot ylös, jos tulee ahaa-elämyksiä.

Eilinen estetunti oli taas pitkästä aikaa Nitan pitämä, ja koska hän tuntee entisen poninsa tietysti kuin omat taskut, niin saan aina hyviä täsmäohjeita. Siitä sissin punkemisesta ja suoristamisen vaikeudesta olikin sitten juttua. Ei kuulemma ole ihan pelkästään tätiratsastajassa "vika" vaan Sissi on kuulemma ollut aina vähän sellainen... Ponin suoristaminen saattaa olla välillä hyvinkin haasteellista ja Nita kertoi itsekin hiponeen niitä estetolppia välillä kisoissa... Toisaalta oma vinouteni kyllä varmasti vielä pahentaa asiaa, se on selvä.

Kerrottakoon että laukkasin muuten useammankin maapuomin omasta mielestäni jo melko hyvin, ainakin verrattuna aikaisempaan. En lähtenyt hyppäämään puomia, vaan monta kertaa onnistuin laukkailemaan luontevasti vain yli! Hyvä minä! Kait sitä tämän verran kehtaa hehkuttaa...


Ja sitten siihen perusnegatiiviseen...

Tänään olikin sitten koulutunti Ladylla. Voin kertoa että oli paskin tunti evö!
Lady oli jotenkin tosi jäykkä ja nahkea. En vain saanut verryteltyä hevosta kunnolla. Teki oikeasti mieli huutaa se maailman typerin lausahdus: "ei tää mee!!!" . No kyllähän minä tiedän, että menee se, mutta en ilmeisesti osaa/uskalla/raaski pyytää riittävästi heti alkutunnista, vaan lämmittelen lihaksia liian varovasti ja alan liian myöhään vaatimaan enemmin. Siinä sitten huomaa että tunti onkin jo mennyt, kun heppa alkaisi oikeasti kulkemaan.

Meidän tekemisestä ei tosiaan tullut sitten yhtään mitään. Laukatkin oli vain surkeeta kaahottamista joka ei pyörinyt eikä oikeastaan pysynyt edes yllä. En päässyt oikein mukautumaan liikeeseenkään ja rattikin oli suoraan sanottuna välillä hukassa. Koko oma ratsastukseni oli ihan käsittämättömän epämääräistä.

Tehtiin loppupuolella vähän lisää ravityöskentelyä ja keskityin taivuttelemaan hevosta kunnolla. Sittenhän ne laukatkin alkoivat tuntua jo paremmilta ja oikeastaan, kun siirryttiin loppuraveille niin minä ja Leiska oltaisiin oltu valmiita aloittamaan koulutunti.... No sellaistahan se välillä on. 
Ehkä huomenna parempi?


Tehtävänanto: rapsuta ja höpise!

Pääsinpä vielä seuraamaan eläinlääkärin touhujakin ja toimimaan virallisena rapsuttajana Sakkelle, joka polonen oli telonut jalkansa. Toisessa takajalassa oli siis haava joka vaati eläinlääkärin hoitoa. Sakke on eläinlääkärin mielestä herkkis. Kahdesti antoi rauhoitavaa eikä haavaa tahdottu saada ommeltua sittenkään, kun kontti ei vaan pysynyt paikallaan. Satu piti jalkaa, lääkäri piti jalkaa ja minä krupsutin ja krapsutin ja höpisin mukavia minkä kerkesin. No eläinlääkäri sai kun saikin tikin tai pari laitettua. Haava ei ollut pahassa paikassa ja luultavasti paranee melko helposti vaikka olikin sen sorttinen, että sitä ei voitu tikata kunnolla umpeen.




Moi, mä oon Sakke, ja nää on mun sieraimet. 


Alkaisko fitnesstädiksi?

Olen alkanut tässä yrittänyt kohottaa kuntoa ja vahvistamaan lihaksia. Salilla on puurrettu nyt muutamaan kertaan ja juoksulenkilläkin kävin. Jos vaikka jenkkakahvatkin siinä samalla pienenisivät. Polvien kipuilut välillä vähän rajoittaa, mutta selkeästi nekin kestävät jo paremmin. En oikeastaan ole koskaan perustanut punttiksesta (ehkä minulla tosiaan on se asennevamma!) mutta saattaa olla että pääsen hommaan vielä kiinni. Ekalla kerralla tein vaan sarjat nopsaan pois alta, vähän sinne päin mutta nyt pari kertaa olenkin oikein keskittynyt ja tehnyt liikeet ajatuksella ja huolellisesti. Jotenkin homma tuntuikin sitten mielekkäämmältä. Mutta eipä nuolaista ennen kuin tipahtaa. Ensiviikolla saatta olla ihan eri laulu... Kävelylenkeistä en niin piittaa mutta juokseminen on mielekkäämpää. Kestävyyskuntoa ei vain minulla oikein vielä ole ja voi jestas että siitä tulikin jalat kipeäksi. Sinnillä taidan kuitenkin mennä taas huomenna, jompaa kumpaa. Juoksua tai punttia. Tai ehkä löhöän sohvalla. Sekin on yksi vaihtoehto... Ainakin paikkoja särkee nyt niin pirusti!


Jalustin.net!!!

Vielä muistutan, että käykäähän vilkaisemassa uutta blogiportaalia, jalustin.net!  Ja sinnehän saa siis kaikki lisätä hevosbloginsa. Mukaan mahtuu niin pienet, kuin isotkin blogit! Ihan mahtavaa minusta ja vaikka "palstalla jota kukaan ei tietenkään lue", höpistään mitä höpistään, niin kyllä tähän maahan mahtuu useampi hevosblogiportaali, eikö vaan? Minusta ainakin.


torstai 26. marraskuuta 2015

Loikat sujuu edelleen!

Noniin. Pitihän se viimein rohkaistua Ladyllakin koittamaan sitten esteitä. Tämähän ei ollut ensimmäinen kerta, mutta aikaisempi yritys ei oikein ollut menestyksekäs. Siitä yritelmästä voitte lukea tästä.

Maanantaina oli siis pienten tunti, jossa mentiin puomeja ja lopussa pieniä hyppyjä. Satu soitti minulle tuntia ennen, että oliko puhe että haluaisin mennä Ladylla. Saattoihan se olla, en yhtään muistanut. Oli päättänyt kuitenkin varmistaa. Arveli varmaan, että jätän koko tunnin väliin, jos noin vain tyrkkää minulle Ladyn, kun pitäisi pikku hyppyjäkin ottaa. Hyvin on tädin jo oppinut tuntemaan... Eli Leiskaa alle vaan, kävi miten kävi. Olen kyllä muutamaan otteeseen puhunut, että tekisi mieli  koittaa tällä tammalla taas ihan pieniä ja helppoja.

Alkutunnista mentiin paljon ravipuomeja ja lopputunnista sitten tehtäviä joissa oli laukassa yksi hyppy ja jatkotehtävät tehtiin ravissa. Lähestyminen esteelle meni aina ihan ok. Tamma ei kuumunut, ja kuunteli apujani kuuliaisesti. Hyppypaikka minulla oli taas sitten aivan hukassa. En yhtään osannut hahmottaa mistä se lähtisi. Ja vaikka esteet olivat pikkiriikkisen minejä, niin silti se ponnistusvoima tällä tammalla on valtava. Kyllä se vaan taas yllätti! Leiska kun hyppää mielistään sieltä vähän kauempaa pääsääntöisesti, niin pääsin hyppyyn joka kerta ihan mukavasti mukaan. Kuitenkin olin joka hypyllä ihan super jännittynyt. Kivahan tuota oli testata ja miksei uudestaankin tässä joku kerta taas, mutta ei Leiskasta minulle hyppyhevosta tule. Se on selvä.

Tiistai ja keskiviikko olikin sitten jättimenestys tädin osalta. Edelleen olen nyt hypännyt Sissillä ja meillä on kyllä mennyt hyvin! Vaikka suoristamisen kanssa on vieläkin opeteltavaa (poni lienee vähän vino ja minä vielä enemmin) niin meno on melko varmaa ja fiilis joka kerran jälkeen aivan mahtava. Esteen keskelle osuminen tuottaa myös vaikeuksia ja henkensä kaupalla satu meni seisomaan esteen eteen ja sanoi, että anna tulla ja älä jyrää yli. Hän seisoo tässä ja hypyn on tultava hänen oikealta puolelta. Tähän mennessä oltiin hivottu kyseisen esteen vasenta tolppaa joka kerta... Rohkea pimu, täytyy sanoa. Ja eihan me yli jyrätty, herranenaika. Mistä mä sitten löydän luotto-open. Hyvä motivaattori ;)

Ehkä tämä tästä alkaa taas luistaa? Edelleen ollaan menty maks. 60 cm ratoja ja Satu ei ole lähtenyt edes tarjoamaan korkeampaa. Sitä hyppyvarmuutta ja tekniikkaa vaan nyt hiotaan näillä esteillä ja katsotaan sitten, kun tuntuu siltä, josko vähän nostettaisiin. Tosin jotain yksittäistä haluaisin koittaa ihan mielen virkistämiseksi 70-80 cm, maksimissaan.

Paljon olen saanut nyt kuulla jalastani. Satu tarkkailee kokoajan pysyykö jalustin oikeassa kohdassa ja jalka kunnolla jalustimessa. Jotenkin metkasti siinä laukan nostossa jalka liikahtaa aina liian syvälle, siis nimenomaan sissin kanssa. Sissillä se laukan nosto ei ole kovinkaan "jouheva" ja pehmeä, mutta olen oppinut jo saamaan sen vähän paremmaksi. Kaarteen ratsastamisessa käy sama juttu ja väleissä jossa yritetään tulla pienemmällä askelmäärällä. Eli eteen ratsastettaessa siis aina. Mikähän siinä mahtaa olla? Hyvä että huomauttaa koko ajan.

Katse on nyt ollut aika hyvä. Kun paikat tulee melko luontavasti, katsekkin pysyy mukana, eli kääntyy menosuuntaan ja seuraavalle esteelle. Mutta auta armias jos paikasta on vähän epävarmuutta, nenä jää heti tuijottamaan alas puomia. Muutaman kerran sieltä kentältä huudeltiinkin, että mihinkäs se sinun nenä siellä osoittaa??

Tällä viikolla kun oli kaverini kanssa kaksin estetunnilla, minä sissillä ja hän mortilla, saimme oikein tehotreeniä. Molemmilla sujui hyvin ja Satu hyppyytti meitä oikein kunnolla. Mentiin rataa, rataa, rataa ja väleissä jouduttiin säätämään askelmääriä. Uskomatonta että itsekkin pystyin siihen. Radathan eivät ole sujuneet koko syksynä ja olisi ollut turha kuvitella, että siinä olisi muuta pystynyt tekemään kuin räpiköimään läpi...
Oli hauskaa huomata, miten Satukin innostui. Teetti vaikka mitä tehtäviä ja kun sanottiin jo että mitähän kello on niin tuumas että olkoon mitä on, nyt hypätään. Kait se on opettajallekin palkitsevaa, kun koko syksyn olen siellä taas räpeltänyt estetunneilla eikä mistään ole tullut mitään. Koko homma on ollut ihan hukassa ja sitten yhtäkkiä se alkaa sujumaan. Ihan yks kaks! Hyvin pitkällehän se johtuu ponista. Sissillä on hyvä vire, ja laukka pyörii. Ja kun se laukka pyörii niin yli mennään varmasti. Mikäs siellä on tädin matkustellessa!

Nyt täytyy sanoa että harmittaa,kun ei ole taaskaan kuvia saatika videonpätkää. Luottokuvaajani on kyllästynyt koko hommaan (kauan vaan jaksoikin, kiitosta vaan tosi paljon Janskulle!!) Toisaalta, jos olisi, en välttämättä hehkuttelisi tässä, sillä vaikka hyppääminen nyt tuntuu hyvältä, se ei välttämättä aina kyllä näytä siltä. Mutta siitä viis, olen tyytyväinen että se on edes omasta mielestäni nyt sujunut hurjasti paremmin!

Täti ja vauhtiponi alkuvuodesta. Kuva lienee Janinan ottama.

maanantai 23. marraskuuta 2015

Positiivisuus kunniaan

Tässä viimeaikoina olen jo ehtinyt miettimään jopa blogin sulkemista, kun kirjoitusinto on selkeästi vähän laantunut. OIkeastaan suurin ongelma on se, että postaukset tuppaa olemaan vähän samaa jankkausta ja jaksaako kukaan loputtomiin lukea samoja asioita? Ei suju, ei pysy ahteri penkissä, ei mitään ahaa-elämyksiä ja plaa plaa plaa...
No siitä huolimatta päätin nyt kuitenkin vielä jatkaa ja toivottavasti joku jaksaa vielä lukeakin. Ja kerrankin minulla on jopa positiivista kerrottavaa!

Viimeviikolla innostuin koittamaan esteitä Sissillä. Olenkohan ponilla hypännyt koko sysksynä? En ainakaan muista... Tiistaina kävin vähän totuttelemassa pienten tunnilla ja kas kummaa, hyppääminen tuntui yllättävän luontevalta! Jos ei ihan ensimmäistä ja toista loikkaa lasketa, niin en tuntenut edes epäröintiä, saatika pelkoa ennen estettä. Keväällähän homma tyssäsi siihen, kun mietin vain että hyppääkö poni vai tekeekö äkkistopin... Eihän siitä hommasta sillä tavalla mitään tullut. Nyt on haettu sitten hyppyvarmuutta pomminvarmoilla ylittäjillä. Mortti hyppää aina, vaikka paikaltaan. Kingin kanssa vasta totutellaan, ja esteet on "maahan kaivettuja", mutta Kingi on myös varma hyppääjä. Tämä on selkeästi tuottanut tulosta tädin hyppyvarmuuteen, vaikka estetunnit eivät varsinaisesti olekaan sujuneet kovin hyvin viimeaikoina.

Keskiviikkona sitten rohkaisuin hypäämään kokonaisen tunnin ponilla. Ja kerrankin minäkin sain hehkuttaa estetunnin jälkeen, että me onnistuttiin! Täti hyppäsi melko sujuvasti. Mentiin n. 60 cm rataa, ja erilaisia harjoituksia.

Poni oli molempina päivinä kuin raketti! Laukan nosto meillä on aina vähän niin ja näin, mutta kun vauhtiin päästiin niin laukka pyöri melko mukavasti ja vauhtia piisasi! Sissillähän (ja miksei tietysti kaikilla muillakin) se laukka on hypätessä ihan mahdottoman tärkeä. Jos poni etenee, se myös hyppää. Saatiin paikatkin osumaan aivan käsittämättömän hyvin. Yhdellä ainoalla esteellä lähdin hyökkimään ennen ponia, mutta myöhemmin sain maltettua. Parissa hypyssä olin vähän epävarma hyppypaikasta mutta maltoin kuin maltoinkin odottaa ja ylitykset sujuivatkin hyvin. Varsinkin juuri nuo hypyt olivat kyllä ihan riemuvoittoja!

Ettei nyt ihan vallan menisi hehkutukseksi, pitää keksiä jotain valittamistakin... se nyt on selvä. Poni nimittäin oli kuin banaani. Sissihän on vähän sellainen "punkija" ja en saanut ponia kunnolla suoristettua, en sitten millään ennen estettä. En silti luovuttanut, vaan jatkoin matkaa ja radankin sain hypättyä ilman minkäänlaisia ylimääräisiä voltteja tai sähellyksiä. Mielestäni olin hypyissä sopivasti mukana, sain peffan penkkiin esteen jälkeenkin ja mikä parata, katseeni oli jo seuraavalla esteellä hypyssä! Täytyy kyllä sanoa että olo oli "kotoinen" ponin selässä.

Satukin hehkutti, että olipa varman oloista menoa. Taisi odottaa jotain ihan muuta, niin kieltämättä minäkin... Tarkoitus olisi tällä viikolla ottaa uusinta. Toivottavasti sama positiivinen vire jatkuu!

Valitettavasti innoikkaita kamerankäyttäjiä ei ole ollut tarjolla, joten tämäkin postaus on kuvaton/videoton. Toivotaan että lähiviikkoina tilanne korjaantuu.

perjantai 13. marraskuuta 2015

Miten sen ahterin saisi pysymään penkissä?

Viikko alkoi Kinkkuilulla. Maanantaina tunti puomeja ja miniesteitä, ja miniesteillä tarkoitan tosiaan MINEJÄ, 20-30 cm luokkaa. Sitten toinen tunti vielä koulua perään. Voin kertoa, että soijaa pukkasi.

Puomi/"este"-tunti oli taas ihan loistavaa treeniä minulle ja Kingille... tai no siis minulle. Tavoitteena oli siis pitää se ahteri jakkarassa, jälleen kerran... Miten ihmeessä se voi olla näin vaikeaa!?
Se on kuin refleksi, se peffan nouseminen penkistä. Jos vähänkin olen epävarma, mistä hyppy lähtee, nousen jo askelta ennen. Ja tämä sama puomeilla. Ja ennen hevosta. Se vain tulee, väkisin, vaikka kuinka ajattelisin että nyt kyllä istun, kuin liimattuna. En vain yksinkertaisesti osaa laukata puomin yli!

No, loppujen lopuksi puomeista muutama onnistui kuitenkin ja lopulta sitten pari miniestettäkin! Olin kerrassaan tyytyväinen. Hihkaisin ilosta, kun pääsin kaksi linjalla olevaa estettä yli niin, että en hyökkinyt ennen hevosta. Ajattelin vain laukkaavani esteen yli. Koska esteet ovat tosiaan tällaisia puomista seuraavia, näistähän tosiaan pitäisi vaan periaatteessa laukkailla yli. Siihen kyllä tarvittiin kaikki tahdonvoima!
Että tällaisen perusasian kanssa painin edelleen. Voi kun olisin tämän oppinut alunperin oikein, niin ei tarvitsisi nyt tuskailla. No ei voi mitään. Päätin, että "hyppään" näitä minejä vaikka vuoden, kunhan opin vain tekemään sen oikein.

Koulutunti perään ja siinä meillä olikin paljon ravityöskentelyä. Huhhuh. Kingillä on sen verran liikettä, sekä ravissa että laukassa, joten ratsastajallakin on siinä samalla sitä liikettä. Olin aivan puhki tunnin lopussa ja huomasinkin että koko homma alkoi levitä käsiin. Voimat ehtyivät ja tasapaino vähän katosi. Kingikin kuumui, hermostui, tanssi ja oli malttamaton. Pientä protestointia oli siis ilmassa. Harjoiteltiin vastalaukkoja. Helkkarin kivaa kyllä oli.

Tiistaina oli koulutunti ja päätin mennä sen Ladylla. Siitä tunnista ei ole paljoa kerrottavaa. homma kaatui liikaan yrittämiseen ja meni ihan penkin alle. Sellaista se on...

Keskiviikkona oli hyppytunti ja hommaan lähdin Mortilla. Satu piti tunnin pitkästä aikaa. Pohjustelin, että en ole varmaan kuukauteen tai pariin hypännyt 60 cm korkeampaa ja sitäkin harvoin ja vain Mortilla. Nita osallistui tuntiin myös nuorella Miralla. Siinäpä sitten huuteli että hyppäsithän sinä Mortilla viimeviikolla radan jossa oli ainakin yksi 80 cm este mukana! Sanoin, että minähän pyysin laskemaan sitä (jonka luulin olevan muuten 70 cm). Radassa oli kuitenkin ollut toinen mokoma mukana, jonka muut oli hypänneet metrinä ja minulle se oli laskettu kasikymppiin.
Kappas kehveliä. Enpä hoksannut yhtään. Mortin selästä katsoen esteet näyttivät paljon pienmmiltä. No, toisaalta, ilmankos alastulot tuntuivatkin vähän hankalilta viimeviikkoisella tunnilla. Näin tottumatta taas tuo 80 cm on tätiratsastajalle jättiläinen.

Oikeastaan meidän tämän viikkoinen hyppytunti Mortin kanssa meni kohtalaisen hyvin. Sain hillittyä itseäni ennen esteitä jo vähän paremmin. Ei mitään riemuvoittoa, mutta parempaan suuntaan selkeästi. Toivottavasti ei tulisi enää takapakkia.

Ensiviikolla olisi heti alkajaisiksi tiedossa sekä hyppyä että koulua. Tällä viikolla ei kuvia ja videoita sitten tullutkaan, mutta ehkä maanantaina. Jääpi nähtäväksi. Heippa!

torstai 5. marraskuuta 2015

Asennevammainen hömpsöttelijä

Lueskelin tuossa postausta Katja Ståhlin blogista, jossa oli puhetta ilman satulaa ratsastamisesta. Käykääpä lukasemassa.
Yhtäkkiä en tuntenutkaan itseäni aivan mahdottoman araksi ja huonon tasapainon omaavaksi tätiratsastajaksi. Hyvänen aika, meidän tallillahan painellaan menemään ilman satulaa harva se päivä! ...tai no, ainakin harva se viikko. Tällä viikolla loikin Mortilla jopa muutamia esteitä ilman satulaa. Hypättiin ihan yksittäistä pientä, mutta harjoitukseen sisällytettiin "tiukka tie". Eli muutaman harjoitushypyn jälkeen lähestyttiin estettä pienellä tiellä ja myös toisinpäin, kaarrettiin esteen jälkeen pienellä tiellä. Voinpa melkein väittää, että varsinkin esteen jälkeinen pieni tie sujui minulta paremmin ilman satulaa, kuin satulalla. Tähänhän selitys on tietysti se, että kun ahteri on "penkissä", kääntäminenkin sujuu. Ja kieltämättä Mortilla tuo satulatta loikkiminen on kohtuullisen helppoa, jopa tätiratsastajalle. Ei me mitään ratoja loikita mutta sellasia pieniä yksinkertaisia juttuja. On muuten aika hauskaa!
Kerran olen yhden kokonaisen estetunnin hypännyt Vaavilla, se oli kyllä jännää! Oli vaikka minkälaista jumppatehtävää. Siitä voipi lukea tästä.

No mutta palataanpa tähän päivään.... Viimeviikon ratsastukset eivät oikeen tahtoneet onnistua sitten millään. Yksi tunti peruuntui, kun jokainen vuorollaan oli peruuttanut tulonsa. Flunssa-aalto on siis valloillaan... Sitten itselläni alkoi kroppa kertakaikkiaan pettämään. Selkävaivojahan tässä on podettu jo iänkaiken. Ennen ratsastelin kolmekin tuntia putkeen. Sitten ei pystynyt menemään kuin kaksi ja sitten se väheni yhteen. Lopulta sekin tuotti jo vaikeuksia. Polvet nimittäin meinasivat sanoa sopimuksensa irti, ja molemmat!
Kaiken lisäksi Kingi alkoi yhden tunnin alussa ontumaan ja sekin tunti jäi sitten ratsastamatta. Johtuikin kengästä, tai sen puuttesta. Nythän tuo on jo ihan pelikunnossa.

No, lääkäriin näyttämään omaa kroppaa ja tohtorin mielestä se ei kaivannut muuta kuin lihasharjoituksia ja jumppaa. Ratsastaminen on sallittua, jopa hyvästä. Pyöräilläkin pitäisi, mutta siihen en luvannut ryhtyä, vaikka lääkäri minua asennevammaiseksi "kehuikin". Pah, keksin kyllä jotain muuta, joka ajaa saman asian! Mainittakoon, että tämä samainen tohtori oli aikanaan sitä mieltä, että ratsastus ei ole liikuntaa, koska siinä hevonen tekee kaiken työn ja minä vain matkustan kyydissä ;) ;). Pyysin tohtoria joskus koittamaan... Ei ole näkynyt, ainakaan meidän tallilla. Ehkä hänkin on asennevammainen...?

Eli ei muuta kuin ratsaille, hampaat irvessä. Nyt on jumpattu, käytetty äpkingproota (tv-shop vekotin, jonka ostin joskus kirpparilta, nyt kaivoin äidin liiteristä pölyttymästä) veivattu selättimellä jne jne.... tuloksena kunnon napsaus selässä ja ah, niin helpottunut olo. Polvetkin voi paremmin. Kyllä siitä jumpasta on oikeasti apua!

Tällä viikolla olen hypännyt taas yksinkertaista ja minikokoista Kingillä. Ahteri ei pysy penkissä edelleenkään, ei sitten millään! Mortilla estetunnilla oli taas ongelmana enempi se välien ratsastaminen. Ihan sähellystä koko homma ja radasta ei tullut yhtään mitään. Saatiin sentään muutama ihan mukava hyppy aikaiseksi. Nauratti, kun jouduin pyytämään että lasketaan n.70 cm estettä vähän alemmas. Se tuntui kuulkaa jättiläiseltä! No ei ihme kun viimeaikoina maksimi korkeus on ollut luultavasti hurjat 40 cm!! No mitäpä sillä väliä. Olisin tyytyväinen, kun oppisin hyppäämään sujuvasti vaikka 20 cm radan.

Ilman satulaa tosiaan tuli hömpsöteltyä myös. Koulutunninkin menin Kingillä ja tehtiin melkoisen pikkuisia laukkavoltteja. Harjoiteltiin myös pieniä pätkiä sulkutaivutusta. Ei ne ihan penkin alle menneet, täytyy kyllä sanoa. Siinä tuli sitä onnistumisen elämystä.


Tässä kuva keväältä. Morttiloikkaa. 



Ensiviikko alkaa todennäköisesti Kingiloikalla ja jatkuu koulutunnilla. Katsotaan saanko videonpätkää. Heip.

lauantai 24. lokakuuta 2015

Kingillä miniesteitä

Tässä ollaan nyt Kingin kanssa tutustuttu toisiimme muutamalla tunnilla. Täytyy sanoa että en ole ruunan kanssa vielä tullut ihan sinuiksi, mutta hinku on kova kyllä oppia Kingiä ratsastamaan. Koko heppa on niin erilainen kuin muut tallin hevoset. Ei ehkä ihan tyypillinen ratsastuskoulun tätikuljetin. Kingi on kooltaan aika passeli alleni. Ihan on kunnon hevosen kokoinen, mutta ei jättiläinen.




Koulutunteja ollaan menty muutama ja jopa pyöreän voltin ratsastaminen on ollut välillä vähän vaikeaa. Sehän johtuu huonosta tasapainostani, hevosen korkeasta askeleesta ja käden epävakaudesta. Oikeanlainen tuntuma on myös vielä vähän hakusessa.
Kaikesta huolimatta rohkaistuin koittamaan Kingiä estetunnilla. Uskokaa tai älkää, vaikka kammoan hyppäämistä "uudella hevosella". Osallistuin ensin pienten tunnille, jossa hypättiin siis ihan yksittäisiä minikokoisia esteitä. Jonkun verran kyllä jänskätti, sillä olinhan nähnyt, että Kingi saattaa joskus vetästä melkoisen megaloikan! Tuo hyppypaikka nimenomaan jännittikin alussa ja se välittyy videoltakin, valitettavasti. Muutamaa askelta ennen estettä menen aivan etukyyryyn, kun arvuuttelen, mistähän se hyppy oikein lähtee. Hassun näköistähän pomppimistahan tuo on, mutta laitan videon nyt kuitenkin näkymään... Kaikesta huolimatta. Toivottavasti minulla olisi joskus sitten esittää sitten videon muodossa jotain edistystä, verrattuna tähän.



No sain sitten todeta että Kingillähän on sitä säätövaraa laukassa aika paljon ja ruuna hyppäsi miniesteet ihan läheltä vaikka alussa koko ajan varauduin askelta kauempaa lähtevään hyppyyn. Loppua kohden kuitenkin helpotti, kun totesin että kyllä se siitä loikkaa, mistä on tarkoitus. Se kuitenkin yllätti, että heppa pistääkin kiihdytysvaihteen päälle heti esteen jälkeen, kun taas tyypillinen ratsastuskoulupolle yleensä himmaa. Helposti vetää vielä päätäkin alas joten tätiratsastajan tasapainon horjuminen on taattu!

Osallistuinpa sitten vielä toisellekin estetunnille Kingillä. Tästä ei harmikseni ole videota. Edelleen mentiin minejä, max 50 cm. Tällä kertaa oli jo useampaa estettä hypättävänä. Alussa meillä meni ihan hyvin. Nita oli pitämässä tuntia ja hänhän tuntee toki hevosensa, kuin omat taskut, joten osasi antaa hyviä neuvoja. Kuten sanottu, alussa sujui mutta loppupuolella alkoikin tulla vähän vaikeuksia. Saatin pari vähän isompaa loikkaa aikaiseksi ja sainkin kuulla, että lyhennän laukkaa liikaa. Jos laukka on liian lyhyttä, Kingi saattaa silloin loikata kaukaa. No sehän on loppujen lopuksi ihan loogista. Jos näyttää että menee lähelle niin lyhyestä on vaikea lyhentää. Hevonen ratkaisee siis sen sitten niin, että loikaa kauempaa. Lisäksi onnistun kaarteessa sammuttamaan laukan TÄLLÄKIN HEVOSELLA! On se kyllä kumma.

Lopussa ratsastimme kaarevaa linjaa, jossa oli ensin este, sitten 4 askelta laukkaa, puomi ja taas 4 askelta laukkaa ja este. Tuo puomi hämäsi minua valtavasti! Ekalle esteelle lähestyminen meni aina ihan plörinäksi (koska lyhensin liikaa), sitten minulta hävisi vähän tasapaino, jäin tuijottelemaan sitä kauhistuttavaa puomia  ja eihän siitä sitten mitään tullut. Pari kertaa ajoin viimeisen esteen ohi. Miksi ihmeessä teen niistä puomeista niin hankalia!? Melkein jo pyysin nostamaan senkin pieneksi esteeks, koska jotenkin minun on helpompi  hypätä pieni este, kuin laukata puomin yli. Kuulostaa hullulta, tiedän! Alussa laukkailimme puomien yli ja se meni ihan hyvin. Osasin jopa istua siellä satulassa ilman, että olisin lähtenyt "hyppäämään" puomia, niinkuin usein minulla on tapana. Mutta tuossa linjalla se puomi oli kyllä ihan perkeleestä!

No räpiköitiin se sitten viimeseltään läpi. Näin jälkeen ajateltuna, homma taisi kaatua taas siihen esteen/puomin tuijotteluun. Oikeasti olisi pitänyt katsoa yli esteen ja ratsastaa niitä välejä!
Kovasti odotan, että pääsen koittamaan uudestaan ja jos oikein nyt pinnistäisin, ja malttaisin siinä lähestymisessä olla rento ja istua rauhassa, hääräämättä mitään ylimääräisiä.

Kuvat ja videot Janina Julin

torstai 22. lokakuuta 2015

Se vaatii sinnikkyyttä

Koska olen tällainen tuntitäti, minulla on etu, että pääsen ratsastamaan hyvin erilaisia hevosia. Se on haastavaa ja usein jopa turhauttavaa, mutta erittäin opettavaista. Varsinkin jos ratsastan kaksi tuntia peräkkäin eri hevosilla, huomaan heti, että se mikä toimi edellisellä, ei toimikkaan toisella. Välillä on tosi vaikea mukautua toisen hevosen ratsastamiseen ja usein käy jopa niin, että tunnista ei tule yhtään mitään. Se tietysti harmittaa, mutta kyllä se vaan kuulkaa opettaakin.

Jälleen kerran on todettava, että on tämä kyllä yksi haastavimmista lajeista. Ei riitä että opit jonkin asian, vaan se pitää kyetä toteuttamaan eri tavoilla, eri hevosilla. Aina niitä nappuloita ei löydy, tai sitten niihin ei vain osu, tähtäys taitaa olla pielessä?

Tämän kolmen vuoden aikana on tullut hirvittävät määrät pettymyksiä, kauhua, jopa kyyneleitä, mutta niitä onnistumisia myös. Edistystä ei olisi tullut ilman pettymyksiä. Niitä on kestettävä, ja roppakaupalla. On pystyttävä tunnustamaan, että minä en osaa. On myös pystyttävä ajattelemaan, että minä opin. Oppiminen vaatii toistoja, toistoja ja toistoja. Ainakin tätiratsastajalla. "Ihmenuoret" on sitten erikseen oma rotunsa. Kadehdin jälleen kerran niitä nuoria ratsastajia. Heille kerrotaan asia, ja he toteuttavat sen. Tässä seurasin yhdellä estetunnilla nuorta tyttöä, joka vasta opetteli melko alkeita. Katse ei pysynyt käännöksessä yhtään mukana. Ponikin oli melko reipas ja tytöllä meni energiaa ponin pitelemiseen ja ohjaamiseen, pää ei oikein millään kääntynyt seuraavalle esteelle.
Tätä kesti tasan viisi minuuttia.
Seuraavalla "kiekalla" pää kääntyi jo ihan luontevasti. Hän toteutti sen mitä opettaja oli pyytänyt. Tuosta noin vaan oppi asian! Sisäisti sen heti ja kykeni myös toteuttamaan. Tätiratsastajallehan käy niin, että pää tajuaa mutta kroppa ei toteuta. Ei sitten millään. Siihen tarvitaan miljoona toistoa ja sittenkin se on vähän niin ja näin. Tytöllä kesti se VIISI MINUUTTIA.
Tätiratsastajalle siis miljoona toistoa. En ala!

Maanantaina ratsastin koulutunnin Sissillä. Olin tunnin jälkeen todella tyytyväinen. Ei, emme menneet missään nätissä muodossa, tuskin oli edes perä alla niin kuin pitäisi, mutta onnistuttiin jotenkuten väistöissä ja avotaivutuksissa. Nämä ovat olleet ihan mahdottoman hankalia minulle ja etenkin Sissin kanssa. Sissi on tönkkö. Minä olen tönkkö. En ole saanut sisäpohjetta läpi, poni ei ole taipunut kunnolla. Kaikenlaiset temput ovat olleet mahdotonta puserrusta.
Nyt kuitenkin tapahtui jotain ja Sissi alkoi vähän jo kuunnella väistättävää pohjetta. Jotenkin sainkin nyt ponin herkistettyä avuille paremmin kuin aikaisemmin. Meidän yhteisestä koulutunnista taitaakin jo olla melkoisesti aikaa....Ulkopuolisen silmin meidän menossa ei ollut mitään ihmeellistä, ja hetkittäin se oli edelleen sellaista pungertamista. Mutta itselle ne olivat jonkinlaisia saavutuksia. Olenhan tässä vuoden sisään ratsastanut tätä ponia melko paljon ja silti pohkeiden läpi saaminen on ollut vaikeaa. Väistöjä ja avoja olen joskus harjoitellut itsenäisesti, saamatta kummoisiakaan tuloksia. Nyt sentään tuli muutamia pätkiä yllättävän kevyesti. Voisi jopa varovasti hehkuttaa, että jokunen pohkeenväistö tuli jopa helpolla.

Sellaista se on. Välillä onnistuu ja välillä ei. Välillä voi mennä jopa vuosi, ennen kuin saa noinkin yksinkertaisa tuloksia aikaiseksi. Ei pidä siis lannistua. Tämän kun vaan taas muistaisi jatkossakin.

Semmosia tällä kertaa. Palataan astialle. Heips.

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Seilaava jalustin

Analyysiä taas pukkaa, koittakaa kestää...

Tiistaina osallistuin jälleen koulutunnille Leiskalla. Nyt kun ei ole todistusaineistoa, olisi tietysti hyvä hehkuttaa, mahtavasti meni!!
...vaan eihän se mennyt mitenkään erityisen hienosti, mutta kieltämättä jo paremmin, viimekertaan verrattuna. Pääsin lopulta melko kivasti vasempaan laukkaan mukaan. Hetkittäin mentiin jopa letkeän rennosti, ainakin ratsastajan osalta. Moottorikin toimi paremmin, hevosen osalta. Oikeassa laukassa olisikin sitten vielä enempi tekemistä....

Treenailin tuota harjoitusraviakin nyt vähän enemmin, kuin edellisellä kerralla. Keskityin oikein tosissani keskivartalon joustoon. Kyllä se nyt menee jotenkin, kunhan ravi on kohtuullisen lyhyttä. Yleensä vain siinä kohtaa saan kuulla kentän laidalta: "Ladylle ponnekkaampi kunnollinen ravi!" ...ja siihen se istuminen sitten tyssääkin!

Omituinen ongelma on nyt tullut vastaan. Jalka ei pysy jalustimessa siinä kohdalla, missä pitäisi. Se ei sinänsä ole uutta, mutta tällä kertaa jalka hilautuukin liian syvälle jalustimeen!
Koitin oikein ajatuksella rentouttaa jalat.  Polvipuristus ei käsittääkseni ole ollut minulle suuri ongelma, mutta jonkin sortin reisipuristus ilmeisesti on. Nyt en kuitenkaan mielestäni puristanut kummallakaan. Saatoin olla jopa liiankin "lötkö". Koska Ladyllakin on suhteellisen korkea ravi, niin vaikka myötäilen hevosen liikettä, pompotan satulassa silti sen verran, että jalkakin "pomppii" jalustimessa, eli jalka tavallaan "hilautuu" liian syvälle jalustimeen...
Mikä ihme tässä nyt mättää?? Liian pitkät jalustimet? Liian lyhyet? Lonkat jumissa? (olen niitä nyt yrittänyt jumpata vähän auki). Ainakin pyrin pitämään pohkeen kiinni mutta olisiko kyse siitä että ei kuitenkaan ole riittävän kiinni. Tuntuisi vaan, että menee sitten taas puristukseksi.
Vinkkejä asian tiimoilta otetaan vastaan! Tänks.

Samaa ongelmaa on tavallaan kevyessäkin ravissa.
Leiskalla saa muuten aikaan ihan mahtavat lisäykset. Ravissa on säätövaraa vaikka millä mitalla. Täti ei vain tahdo päästä hommaan ajallaan mukaan ja se aiheuttaa sen, että ei saa hevosesta kaikkea irti. Lisäyksessä pohjekin alkaa seilaamaan ihan mahdottomasti. Mietittiin Nitan kanssa tähän syytä, ja ilmeisesti johtuu väärästä kevennystavasta, josta ollaan puhuttu jo aikaisemminkin. Pitäisi siis laittaa reidet ja vatsalihakset töihin. Tätä tekniikkaa olen nyt vähän yrittänyt opetella, mutta se ei ihan ole vielä avautunut. Tunnin lopussa pääsen välillä kyllä asiasta vähän jyvälle. Eli vinkkejä tähänkin? Mielikuvia? Apuvälineitä? Jesaria...? Liimaa...?

Tunnilla tehtiin muuten mm. laukkaväistöjä ne vasta olivatkin mukavia. Harvoin niitä olen päässyt testaamaan ja jostain kumman syystä ei ole tullut itsenäisestikään montaa kertaa testattua. Yllättävän hyvin nuo sujui. Ladylla se laukasta raviin siirtyminen on vaan suoraan sanottuna yhtä helvettiä. On se muuten metkaa, että Mortilla ei sitä "väliravia" ole ollenkaan, tai ei se ainakaan tunnu miltään. Ladysta ei voi kyllä sanoa samaa. Sen ehkä saattoitte havaita edellisen postauksen videostakin... ;)

Perus ratsastuksessa mietin aina useita osa-alueita yhtaikaa. Koen, että ongelmakohtia on niin monta, että siinä sitten meinaa mennä pasmat sekaisin. Kun jalat on tarkkailun alaisena, kädet elää omaa elämää ja varsinkin ylävartalo. Minua kiinnostaisikin, korjaatteko kaikkia osa-alueita yhtäaikaa, vai keskityttekö ongelmaan kerrallaan ja siirrytte sitten seuraavaan?

Tästä muodostuikin sitten kysymyspostaus. Pistääkäähän vinkkejä kehiin!


Ainiin. Ponitallille muutti Pamelan kaveriksi tällainen karvapallero:

Pyreneittenmastiffi, Beatrix, kavereille Bea <3

tiistai 20. lokakuuta 2015

Kyttyräselkäinen mummo

Niin se aika vierähtää. Blogi on jäänyt täysin huningolle. Muutenkin tuntuu olevan nyt hiljaista hevosblogien maailmassa. Kommenttikentät pysyvät tyhjinä suuremmankin lukijakunnan omaavissa blogeissa, saatika sitten tällaisessa pikkublogissa. No pakkohan se on myöntää, että itselläkin tuo kommenttien puute jonkin verran vaikuttaa.

Olen miettinyt kovasti, mitä kirjoittaisin. Ainainen analysointi lienee jo aika puuduttavaa luettavaa, eikö? Kuvatkin, saatika videot ovat jääneet puuttumaan. Viimeaikoina ei oikein ole ollut innokkaita kuvaajia kentän laidalla.

No, raapustetaan kokoon kuitenkin muutamia mietteitä.

Tässä on nyt sitten menty tietysti jokaista lajia: esteitä, koulua ja ilman satulaa. Maastoilut ovat jääneet vähemmälle. Pääsin testaamaan tässä taannoin nuorta Mimosaa. Mortin muhku varsa, josta on tulossa oiva menopeli ja varmasti tulevaisuudessa tätiratsastajien suosikki. Mimosan sukupostiin pääseepi tästä. Mimosalla on emäänsä verrattuna korkeahkot, pyöreät askeleet, mutta melkoisen miellyttävät. Vielä touhuaa päänsä kanssa ihan liikaa ja ei ehkä oikein jaksa keskittyä hommaan, mutta hyvä siitä tulee, uskokaa pois. Tamma on herkkä istunnalle, niinkuin nuoret ilmeisesti yleensäkin. Jo rakenteensa vuoksi ei taida tulla mitään "isojen luokkien" hyppääjää mutta tädeillehän riittää se alle metri ;).

Toisena, tavallaan uutena tuttavuutena minulla on nyt ollut Kingi, Perran King of Heroes. Nitan kilpahevonen, joka jääkin nyt sitten ilmeisesti tuntikäyttöön. Olen Kingillä ratsastanut kerran aikaisemmin joskus vuosi sitten ja voin kertoa, että siinä on pikku heppa, millä on jäätävän korkea ravi! Moppe "the joustinpatjan" ravi jää melkeinpä toiseksi. Siinä on kuulkaa totuttelemista. Muutama tunti on nyt Kingillä takana ja kyllä on tasapaino hakusessa. Harjoitusravia ei voi kuvitellakkaan menevänsä. Pari kolme askelta olen yrittänyt istua. Paino sanalla YRITTÄNYT.
Ihan mahtava polle, kertakaikkiaan. Herkkä ja hienot liikkeet. Laukka on pyöreää ja ihan erilaista mihin olen tottunut, mutta uskon tottuvani siihenkin. Kingin sukupostiin pääsepi tästä.

Esteillä olen hypännyt edelleen pieniä ja yksinkertaisia tehtäviä. Korkeudet eivät ole nousseet yli 60 cm, onkohan niinkään korkeita olleet. Tällä haetaan nyt vaan sitä hyppyvarmuutta ja tekniikkaa. Uskon että se tuottaa pikkuhiljaa tuloksia. Rohkaistuin eilen hyppäämään myös Kingillä muutaman miniesteen ja täytyy sanoa, että innostus kasvoi. Nyt kovasti mietinnässä, josko tohtisin keskiviikkona osallistua ruunalla normaalille estetunnille, edellyttäen, että korkeudet pysyvät edelleen alhaalla. Katsotaan.

Kentän laidalta olen seurannut myös muutamia tunteja. Se on ollut yllättävän opettavaista. Varsinkin Sissiä seuratessani maasta käsin, huomasin heti, koska oli kielto tulossa ja koska ei. Jo monta  metriä ennen estettä. Sissi vaatii kunnon laukan. Jos laukka ei kulje, niin kielto tulee vaikka korkeutta ei olisi nimeksikään.

Laitetaan tähän loppuun pientä videonpätkää ja pari kuvaa, ihan puhelinlaatua. Koulutunti Ladylla. Karmea totuus pamahti taas päin näköä! Edelleen pumpataan laukassa "vauhtia" ylävartalolla. Siitä on tullut ihmeellinen tapa, josta yritän päästä eroon. Eli sen sijaan, että joustaisin kunnolla lantiolla, pumppaan yläkropalla. Hetkittäin muistan korjata, mutta siitä saapi koko ajan muistuttaa. Hankalinta tuo korjaaminen on isoaskeleisella hevosella. Pitäisi joustaa, mutta osan kropasta pysyä "paikallaan". Käsi pitäisi olla joustava, mutta pysyä tasaisella tuntumalla. Hankalaa, kertakaikkiaan!
Hyvä esimerkki on Kingi. Selästä käsin tuntuu, että Kingillä on joka suhteessa paljon liikettä ja oman kropan hallitseminen jokaiselta osa-alueelta samaan aikaan, on todella vaikeaa. Tuntuu, että Kingillä on kaikki nappulat, ja melkeinpä tunnen missä ne ovat, mutta siinä liikkeessä, en vain kertakaikkiaan osu niihin!

Jotakin pitäisi tehdä myös tuolle ryhdille. Minähän olen kuin kyttyräselkäinen mummo! Yläselkä on aika remontissa, pakko tunnustaa, mutta ei se sitä kokonaan selitä. Ei tahdo voima riittää kannatella itseään. Ne syvät vatsalihakset taitavat vaikuttaa asiaan myös? Tiedättekö sen mielikuvan, joka usein esitetään ratsastajan "kohottamiseen": ajattele että joku nostaisi sinua kypärän nupista ylös. Minulla se ei toimi. Yläkroppa ja hartiat jännittyvät entisestään. Keksin tässä taannoin mielestäni paremman mielikuvan. Nosta takaraivo ylös! Omasta mielestäni näin selkä suoristuu, mutta hartialinja jää rennoksi. Kaula ja niska eivät myöskään itselläni jännity tällä mielikuvalla. Koittakaapa.

Lady on vähän kankea vielä, kun on vietellyt lomaa. Varsinkin alussa ravi oli outoa hipsuttamista, varsinkin hevosella jolla on iso askel. Koko tunti oli taas sellaista totuttelua tähän tammaan. Jostain syystä Ladylla tulee ratsastettua tosi vähän, mikä on sinänsä harmi, koska pidän tammasta kovasti. Useammin vaan pitää nyt koulutunneilla kiivetä Ladyn selkään, josko saataisiin jotain oikeasti joskus aikaiseksikin.
Katsotaan, josko saisin myöhemmin pari kuvaa, ehkä jopa videon pätkää Kingistä. Tässä nyt kuitenkin Lady ja minä... Videossa näkyy selvästi kaikenlaista huojumista. Siinä yritän hakea sitä oikeaa asentoa, joustoa ja tuntumaa (seli seli). Aikamoista vaappumista ja harjoitusravissakaan ei näy joustoa löytyvän. Käsikin vatkaa. Täytyy kuitenkin muistaa, että siitä ei ole kauan aikaa, kun ei laukkaaminen sujunut Ladylla millään muotoa, joten eiköhän tämäkin tästä vielä kehity. Vaikka meno on aika surkean näköistä, en ollut pettynyt. Tästä on suunta vain ylöspäin ja aivan varmasti saadaan jo muutaman tunnin lisätreenilläkin jo jotakin aikaiseksi!


Ja kaikki kuvat ja videot Janina Julinin kuvaamia. Kiitos taas Jansku!









maanantai 28. syyskuuta 2015

Ilman käsiä, ilman jalkoja, ilman päätä...eiku

Viikon ratsastelut on taas aloitettu. Hommaan lähdettin estetunnilla ja menopelinä Sissi. Olin tyrkännyt itseni tälle "pienten" tunnille mukaan, koska siellä hypättiin yksinkertaisia perustehtäviä ja matalia esteitä. Kyllä niissäkin haastetta riitti.

Sissillä oli ihan mukavasti meno päällä ja harvoin ponia laiskaksi voikaan sanoa, mutta laukan pyöriminen ja nostot tuottivat taas päänvaivaa. Piti oikein pysähtyä lämmittelyssä jo miettimään, että mitenkä sen nyt Sissin kanssa saikaan parhaiten onnistumaan. Kovin helposti tarjosi taas juoksuravia, ja siitä sitten nelitahtista laukkaa. Käsi paikallaan, se on ehdoton ja jostain syystä Sissillä ei niin helppoa. Nostiko se pelkällä sisäpohkeella... ei, kyllä se ulkopohje tarvittiin vähän taakse siirrettynä. Taisi nostaa helpommin ulkopohkeella. Eikun ulkopohkeella tukea ja samaan aikaan sisäpoje. Niinkä se meni.... Tällaista se on ratsastuskoluratsastajan elämä. Kaikki pollet kun ei toimi samalla tavalla. Jokaisella on omat kommervenkkinsä. Mutta uskon että se juuri kehittää minua ratsastajana. Jos esimerkiksi olisin "juuttunut" ratsastamaan vain Mortilla ja vaikka Vaavilla, niin kuvittelisin tasoni olevan jossain paljon ylempänä, luulisin osaavanai. Olisinkin pulassa jonkin haastavamman hevosen selässä. Oikeastaan minkä tahansa muun hevosen selässä. Enkä nyt voi kehua että se sujuisi kuin tanssi näillä "helpoillakaan", mutta moni asia on sujuu näillä vain helpommin kuin muilla.

No johan meni sivuraiteille koko juttu. Eli siis hyppäsin Sissillä ja alkukankeuksien jälkeen homma alkoi jo menemään parempaan suuntaan. Laukka ei kyllä ollut hyvää ja pyörivää koko tunnin aikana, mutta hypyt paranivat loppua kohden.
Jotenkin tajusin yhtäkkiä keskittyä välien ratsastamiseen, enkä esteiden hyppäämiseen. Huomasin, että kiirehdin esteeltä toisella, keskittymättä kunnolla väleihin ja siinähän menee mutakat suoriksi, vai mitä? Hyppään esteen ja kiiruhdan seuraavalle esteelle. Siinäpä sitten unohdan RATSASTAA näiden välin. Loppupuolella aloin siis keskittyä esteiden välien ratsastukseen, varsinaisten esteiden sijaan, ja täytyy sanoa että tänään se ainakin toimi!
Kaiken lisäksi tämän tunnin tehtävät olivat yksinkertaisia ja meille juuri sopivia, että suorastaan nautin sissillä hyppäämisestä! Ei tarvinnut panikoida vaikka tietysti vähän jännitti joka esteellä. Mahtavaa!

Pyysin muuten Satulta seuraavalle sopivalle koulutunnille, että harjoiteltaisiin laukkaa. Laukan nostoja, sitä että saataisiin pyörivää laukkaa aikaiseksi, laukkatehtäviä jne. Mukaan menisin ehdottomasti Sissillä. Lupasi sellaisen tunnin pitää. Odotan muuten innolla.

Toisen tunnin menin Mortilla ilman satulaa. Meillä oli taas hauska tunti. Mentiin hippaa, tasapainoharjoituksia ja sen sellaisia. Tuo tunti oli taas sellainen "leikkitunti", kun oli nuorempaa väkeä mukana. Pelattiin myös väriä. Homma meni näin. Satu huusi: "se jolla on vaatteissaan jotain punaista, ottaa ohjat toiseen käteen. Se jolla on sinistä ratsastaa kahdeksikon...."  jne jne... ja mahdollisuuksien mukaan oli tarkoitus pitää nuo "käskyt" voimassa mahdollisimman pitkään. Voitteko kuvitella vajaa nelikymppistä, "aavistuksen" kankeaa tätiä yrittämässä pohkeenväistöä, ilman satulaa, pitäen ohjia vain toisella kädellä ja samalla koskettaen toisella kädellä VARPAITAAN! Hehheh, en minäkään, yritin kuitenkin... Ei ollut kaunista katseltavaa. Saattoi vähän ärräpäitäkin kuiskia...
Hauskoja nuo "humputtelu" tunnit välillä. Kehittää huomaamatta tasapainoa. Siinäpä mentiin hippaa, kaksi hevosta peräkanaa, tiukalla pienellä ympyrällä ravaten esteen ympäri. Normaalisti olisin jo miettinyt, että heppa kaatuu. Tuossa sellaset unohtuu. Painellaan kuin inkkarit menemään villisti. Siinä vain ratsastetaan ja koitetaan pysyä kyydissä. Ei mietitä ulko-ohjaa tai sisäpohjetta tai mitään muutakaan oikeaoppista säätöä.
Joskus hypätään esteitä, ilman satulaa, kädet sivulla, silmätkin voi laittaa kiinni, jos tohtii. Joskus napataan hypyssä estetolpan päältä harja matkaan ja seuraavalla esteellä yritetään palauttaa se tolpan päälle. On kuulkaa jännää ja kaikkea tätikin aina yrittää ja kummasti ne onnistuukin. Toki jokainen menee omien taitojensa ja rohkeutensa mukaan. Ja esteet ovat aina ihan pikkuisia.

Semmoisia tänään. Huomenna en tiedä vielä Rikseilystä, mutta Sissillä loikitaan taas pientä, ihan satulan, käsien ja jalkojen kanssa.
Heips

Ilman korvaa?

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Laukkaa maastossa

Tällä viikolla on ollut alkuviikko vapaata, joten ratsasteluun on jäänyt paremmin aikaa. Maanantaina kävin liikuttamassa taas Rikseä ja lähdettiin maastolenkille. Tällä kertaa uskaltauduin jo vähän pidemmälle. Rikse kulki korvat hörössä ja rohkeasti, vaikka puimurit, kuivurit ja traktorit hurisivat. Tämä on sitä jotain! Ei tarvitse jännittää yhtään selässä, vaan nauttia vaan maisemista. Alkumatka oli taas vähän jäykkää, kun viikonlopulla oli ollut taukoa, mutta siitä se meno taas sitten vertyi. 
Tällä reissulla sitten vihdoin rohkaisin mieleni ja sopivassa kohdassa tohdin koittaa pätkät laukkaa. Tähän astihan ollaan maastossa edetty lähinnä käynnissä ja ravissa. Sehän meni kuulkaa oikein mainiosti! Rikse laukkasi letkeää laukkaa ja minä nautin kyydistä. Otettiin vielä toinenkin pätkä lähellä tallia ja taas onnisti. Nätisti tamma antoi isunnalla kiinni. Mentiin kuitenkin meidän laukkapätkät sellaisissa paikoissa, joissa ryhmämaastossa ei normaalisti laukkailla. Satuhan vetää usein maastot juurikin Riksellä ja heppanen on niin malttamaton niillä vakkaripaikoilla, että jo siinä vaiheessa kun Satu kääntää päätään ja katsoo ennen laukan nostoa, onko ryhmä koossa, niin Rikse jo laukkaa malttamattona, joko paikallaan tai sivuttain. No minä olen vältellyt nämä vakiolaukkapaikat kokonaan toistaiseksi ja koitin nyt sitten sellaisessa paikassa, missä sitä laukkaa ei yleensä mennä.
Maaston jälkeen menin vielä hetkeksi maneesin ottamaan muutamat laukannostot ja loppuravit. Siellä tamma jo kuumuikin. Ei mikään loistava lopetus meidän maastoreissulle mutta eihän se nyt aina voi onnistua.

Päivän päätteeksi menin vielä estetunnin Mortilla. Ei se meidän meno niin sujuvaa ollut vieläkään, mutta ihan kohtalainen rata saatiin lopussa aikaiseksi.
Verkkahyppyjen jälkeen hypättiin kahdeksikkoa ja jo siinä meni pasmat ihan sekaisin. Piti siis aina saada laukka vaihtumaan ja kun se askelkaan ei passannut, niin ei siitä mitään tullut. Kahdeksikkoa siis jatkettiin niin kauan, kun pyydettiin radalta pois ja kaiken lisäksi meitä hyppäsi kaksi yhtäikaa. No sen voi vaan arvata että tällaisella tunarilla siitä hommasta ei tullut sitten yhikäs mittään! Oikein kiukutti! 
Verkkahypyissä keskityttiin hyvin, takapuoli pysyi penkissä, käsi paikallaan jne... Mutta heti kun minun piti alkaa miettimään hypyssä jo seuraavaa estettä, hääräilin taas ties mitä ja homma meni pipariksi. On se kumma! En muistanut muuten edes laulaa ;)


Sitten hypättiin vielä pieni rata. Sain luonnollisesti lähteä viimeisenä neljästä ratsukosta, koska pääni on vaan niin laho ja sen tietää kaikki. Kuin ihmeen kaupalla ratsastin kertalaakista koko radan läpi ilman volttia tai muutakaan säätämistä. Jotenkin jopa askeleet osuivat yllättävän hyvin. Tosin "usutin" Mortin hyppäämään vähän kauempaakin, että ei ottaisi sitä pientä miniaskelta siihen esteen eteen, jota niin mielellään tarjoaa. Ja morttihan hyppäsi. Viimeinen este tuossa piirroksessa on vesieste. Tähän rataan olin kyllä tyytyväinen, vaikka ei se selästä käsin tuntunut mitenkään "sujuvalta". 


Mortti tuntui nyt jotenkin laiskalta. Sivusta kuulemma näyttää kuitenkin ihan yhtä reippalta kuin ennen. Luulen, että rikseily vaikuttaa nyt arviointikykyyni. Riksellä on niin voimakas ja herkkä oma moottori, että koen nyt vaan Mortilla menon vähän nahkeaksi. Luultavasti. 

Tiistaina menin vain itsenäisesti Riksellä. Illan tunnille en ehtinyt, kun Dooris Katti piti kiikuttaa eläinlääkärille tikkien poistoon. Jouduimme tässä taannoin lähtemään Turkuun viikonloppu päivystykseen tikattavaksi. Ilmeisesti joku isompi eläin oli yrittänyt kissan viedä. Nyt sitten oli aika poistaa tikit ja kotona se ei onnistunut. Ei sitten millään. Kiikutin kissan eläinlääkäriin ja pohjustelin vielä sen olevan vähän "äkäsempää sorttia". Jouduttaisiin varmasti rauhoittamaan. 
Vielä mitä! Kissa ei ollut moksiskaan moisesta toimenpiteestä. Hoitaja rapsutteli vaan ja lääkäri poisti tikit, nips naps! Olin ihan äimän käkenä! Itse kun yritin, tuntui että tikitkin oli niin kovin kiinni, että iho vaan venyi ja katti huusi. Okei, ei minusta mitään eläinhoitajaa tulisi, ei todellakaan. 

Illan tunti jäi siis väliin, joten läksin taas maastoilemaan Riksen kanssa. Mentiin pientä "mökkitietä" ja jostain kumman syystä aloin yhtäkkiä miettimään susia ja kaikenmaailman petoja. Tässä kohtaa päätin käyttää sitä laulua! Laulelin isoon ääneen, sävelenä taisi olla eldakajärven jää, sanoitus oli omaa keksintöä. "Ei ole susiaa, ei ole petoja...." jne... Jos sillä kailotuksella ei pedot kaikkoa, niin ei sitten millään! Toivoin mielessäni että yhtään koirankusettajaa ei tulisi vastaan.... Ei tullut, onneksi.

Tallin lähellä on jyrkkä ylämäki, joka on Rikselle tuttu laukkapätkä. Hetken mielijohteesta päätin koittaa takaisin tullessa siinä laukkaa. Aloitin jo tasaisella osuudella ja lähtö olikin taas mukavan letkeä. Kun mäki vähän jyrkkeni, alkoi ruutia löytymään ja vauhti kiihtymään. Päätin suosiolla himmata, ennen kuin meno tuntuisi ihan holtittomalta ja käännyin takaisin. Kivaa se kyllä oli. Taidan testata samassa mäessä seuraavallakin kerralla. Jos uskaltaisi vähän vaikka jo "irroitella". 
Menin vielä maneesiin hetkeksi ja päätin nyt testata sen, mitä olin jo jonkin aikaa miettinyt. Riksellähän on olympia kuolain ja halusin koittaa ihan tavallisella nivelellä, joten siirsin ohjat kuolainrenkaaseen. Ero oli kyllä huomattava. Heppa tukeutui paljon rohkeammin kuolaimelle, jopa painoi vähän. Useinhan Rikse jännittyy jo siinä kohtaa, kun alan keräilemään ohjia käsiini ja tämä on jotenkin vaivannut minua. Lisäksi mm harjoitusravissa käteni ei oleriittävän vakaa ja sehän ei ole hyvä asia, varsinkaan jos suussa on kuolain jossa on vipuvarsi vaikutus.
Vahvemmaksi tamma kyllä vähän muuttui mutta kuitenkin rennommaksi mielestäni. Minusta tämä oli hyvä juttu. Tätä systeemiä aion koittaa jatkossakin. Katsotaan miksikä se meno sitten muuttuu. Tuota harjoitusravia olisi nyt treenattava. Riksen ravi ei kyllä ole minulle siitä helpoimmasta päästä. Välillä pystyn istumaan vähän pidempiä pätkiä ja välillä siitä ei taas tule mitään. Hevosen rentous vaikuttaa varmaan myös asiaan, luulisin. Tästä hevosesta saisi kyllä paljon irti, jos saisi oman istunnan vaan kuntoon. 

Joskus minun oli tarkoitus testata kankia, tai lähinnä että ne kanget on ainakin suussa, mutta kyllä se nyt vaan on niin, että pitää tässä ensin opetella ratsastamaan, ennen kuin siirrytään mihinkään ihmeellisempiin kuolaimiin, jos nyt edes siirrytään. Oikeastaan enemmin kiinnostaisi koittaa vielä pehmeämpää kuolainta. Käsittääkseni tavallinen nivel ei ole sieltä pehmeämmästä päästä sekään?   Tavoite on siis hallita polle lähes kokonaan istunnalla ja parempaan suuntaan ollaan koko ajan menossa vaikka edelleen meno on aika surkeaa, kun heppa vähän kuumuu. 
Taas vaan sitä treeniä treeniä!


Täti ja möhömahainen kirahvi! 

Lähdettiin kohti sateenkaaren päätä

Iltamaisemaa tallilta lähtiessä.






maanantai 21. syyskuuta 2015

sekametelisoppa


Viimeviikot ovat olleet koulupainotteisia. Muutama estetuntikin on toki ollut ja ilman satulaa ollaan paineltu myös menemään. Tällä viikolla tuli todettua, että kolmena päivänä peräsin ilman satulaa, ei ole kovin "berberi ystävällistä". Hiertymiä, tiedätte kyllä... ;). 

Riksellä olen päässyt ratsastamaan lähinnä itsenäisesti. "Vakiotunnillani" heppa on yleensä ollut varattu. Muutaman kerran olen kuitenkin ollut mukana tammalla myös pienten tunnilla, mikä on sinänsä ihan hyvä tunti meille. Päästään tekemään ihan perusjuttuja, ilman mitään sen kummempia kiemuroita.
Laidunloma oli jo pistänyt heppaselle ruutia ahteriin ja ekana maanantaina. loman jälkeen, meno oli vähän "kireää". Laukatkaan eivät olleet ihan niin letkeitä, mistä ehdin jo pitkään riemuita. Sen jälkeen homma on kuitenkin luistanut taas melko hyvin. Selkeästi kuitenkin huomaa, että vapaapäivän jälkeen Rikse on aina haastavampi ratsastaa. Parhaita tuloksia on kuitenkin tullut itsenäisen ratsastelun yhteydessä. Luulen, että tämä johtuu riittävän pitkistä alkuverryttelyistä, jotka olemme muutaman kerran tehneet maastossa. Lisäksi heppa kuumuu helposti, jos maneesissa tai kentällä on muita hevosia laukkaamassa.
Koulusatula on kyllä ihan ehdoton. Riksen omalla yleissatulalla en pääse läheskään niin hyvään asentoon hevosen selässä. Kaikenkaikkiaan rikseily on nyt kuitenkin ihan toista luokkaa, kuin esim. vuosi sitten. Laukasta siirtyminen raviin onnistuu jo mukavasti hyvin pitkälti istunnalla, ja ohjista "epätoivoinen kiskominen" on jäänyt pois (tämänhän vuoksi lakkasin kokonaan ratsastamasta Riksellä. Tuntui, että se oli epäreilua hevosta kohtaan). Haastetta piisaa kuitenkin laukan jälkeisissä raveissa ja loppuraveissa. Heppa on silloin tosi vahva ja tykkäisi vaan höökiä menemään. Paras konsti himmata vauhtia tuntuu olevan vain alas istuminen. Sillä tahti hidastuu pääsääntöisesti hetkessä, mutta sitten kun jatkaa keventämistä, heponen juoksee taas helposti alta. Keventämällä ei tahdo saada pidätteitä millään läpi, vaikka mitä tekisi. 

Toivotaan, että talvea kohden meno ei muuttuisi taas ihan mahdottomaksi. Yritän nyt mahdollisimman paljon ehtiä tamman selkään. Riksellä ei ihan kauhean montaa ratsastajaa ole, niin olisi hyvä että heppa liikkuisi tasaisesti. Itse kyllä tällä hetkellä ainakin kiipeän tamman selkään enemmin kuin mielelläni, vaikka edelleen hevonen tuntuu todella haasteelliselta. Joka kerta sanon ratsastuksen jälkeen joko ääneen, tai mielessäni, että rakastan tätä hevosta. Näin se on ollut aina. Nyt olen iloinnut siitä, että taitoni ovat riittäneet edes siihen jonkinlaiseen perusmenoon, enkä oikeastaan enempää ole osannut odottaakkaan. Edelleen se on kieltämättä välillä vähän niin ja näin, mutta nyt tuntuisi kuitenkin jo toivoa olevan. 

Pitkästä aikaa ratsastin myös Vaavilla koulutunnin. Poni tuntui auttamattoman pieneltä allani. Kultturishokki Riksen jälkeen. Tuntui, että jalkani roikkuu siellä jossain mahan alla ja istuntaa ei kovin hääppöiseksi oikein saanut.
Mutta se laukka! On se vaan niin mukavaa! Meillä oli tehtäväna mm. laukata pitkää sivua, ja sen jälkeen pääty isolla ympyrän kaarella. Uralta poistuttiin ja uralle palattiin täsmälleen kirjaimen kohdalla. Tai niin olisi pitänyt... Minulta meni tehtävän toteuttaminen vähän ohi, kun vaan laukkailin suu messingillä nauttien menosta. Vaavin selässä tulee tunne että ratsastaja periaatteessa istuu ihan paikallaan. Hevonen vaan "kiikkuu" alla tasaisesti edestä ja takaa saman verran. Jos alla olisi juoksumatto, käytännössä ratsastaja olisi ihan paikallaan, hevonen vain kiikkuisi alla. Tuntui hassulta ja samalla hauskalta. Satuakin alkoi naurattaa, kun huomasi että täti ei ollut ihan tehtävien tasalla. Päästeli vaan menemään suu pepsodentilla, viisveisaten kirjaimista. Satu huuteli että mistä sinä oikeen jatkuvasti käännät?? Siitä KIRJAIMESTA piti....! 
aijuu, mikä se tehtävä olikaan.....? öö...

Sakkella olen mennyt myös pari kertaa. Meillä ei kyllä nyt kulje yhtään ja jotenkin Sakkesta on tullut minulle nyt yhtäkkiä "inhokki". Jostain syystä en innostu ponihevosesta nyt ollenkaan vaikka yksi koulutunti menikin olosuhteisiin nähden kyllä ihan kivasti, ja sakke oli selkeästi enemmin kuulolla kuin yleensä. Sakke ei oikeastaan kyttäile mutta jotenkin vaan on niin utelias ja kiinnostunut ympärillä tapahtuvista asioista että yleensä unohtaa keskittyä varsinaiseen tekemiseen ja hääräilee siinä sivussa kaikkea omaansa. Se on omalla tavallaan aika herttaista, mutta jotenkin nyt vaan ei ole tädillä ehkä riittänyt huumorintaju. Meidän laukoista ei esimerkiksi tule kertakaikkiaan yhtään mitään. Kaiken lisäksi satula tuntuu aina valuvan eteen ja minulla on olo että "keventelen" sakken etujalkojen päällä. Ehkä keposemmilla ratsastajilla ei ole tätä ongelmaa, tiedä sitten... 
Sakkellehan on ollut tosi vaikea löytää sopivaa satulaa. Todella montaa mallia on koitettu. Tämä nykyinen on ollut ilmeisesti parhain, mutta minulle tulee ainakin tunne, että hevosen lisäksi satulakin on takakorkea, joka kippaa ratsastajan eteen. Jääköön Sakkella ratsastelut nyt vaan vähemmälle...

Esteitä olen mennyt nyt paristi Mortilla. Pakko tunnustaa, että meidän hypyt eivät ole sujuneet yhtään. Surkeaa menoa, mutta ei ole kyllä yhtään pelottanut, jos jotain positiivista tästä hakee. No toisella hyppykerralla vähän paremmin, 
Paikat ei hypyille löydy, ei sitten millään. Ilmeisesti hääräilen vaan liikaa ennen estettä. Alan luultavasti pidätteillä hakemaan oikeaa paikkaa juuri ennen estettä ja meno sammuu ja loppujen lopuksi ja hyppypaikka jää hevosen ratkaistavaksi....
Näin olen ainakin itse tämän asian päätellyt. Morttihan hoitaa homman kotiin, tavalla tai toisella, paikasta kuin paikasta, pieniä kun mennään... Tädin esteloikka on ottanut ihan hirmusti takapakkia. Tai ehkä tieto lisää tuskaa. Enään ei riitä selviytyminen, vaan nyt pitäisi jo oikeasti osata!?

Ehkä tässä on kuitenkin ratkaisu..? 
Tallille tuli uusi aikuisratsastaja, joka oli minulle entuudestaan "puolituttu". Hän ei ollut aikaisemmin hypännyt mutta oli innostunut koittamaan! Siitäpä se ajatus sitten lähti... pyydetttiin Satulta alkeisestetuntia. Koko homma, ihan alusta asti! Tähän päätin tietysti ryhtyä Sissillä. Yksi tunti onkin jo pidetty ja täytyy sanoa, että vähän jopa kadehdin tätä ensikertalaista, niin hyvin homma lähti hänellä luistamaan. Hän hyppäsi siis mortilla, luonnollisesti. Pomminvarmalla tätikuljettimella. Ei jännittänyt yhtään ja vaikka paikat eivät tietenkään joka kerta ihan osuneetkaan, ei hätkähtänyt pätkän vertaa, vaan jatkoi etenemistä rauhallisesti , hyvässä tasapainossa.
Meillä Sissin kanssa meni myös hyvin. Saatiin keskittyä pelkkiin lähestymisiin, siihen että kädet pysyy paikallaan ja persaus penkissä. Mentiin puomia ja lopulta kahta pientä estettä linjalla. Sissin kanssa paikat ovatkin löytyneet aina paremmin kuin Mortilla. Ongelma vaan on se, että jos se paikka ei osu, Sissi ei välttämättä hyppää. Harjoittelua se vaan vaatii... Jotenkin nyt tuntuu hassulta, että Sissin kanssa ollaan kuitenkin uskallettu ylittämään joskus jopa metri. No sarjan viimeisenä esteenä mutta kuitenkin. Tällä hetkellä jopa 70 cm tuntuisi pelottavalta...  Silti olen jostain kumman syystä tohtinut Sissillä hypätä nyt muutaman esteen ilman satulaa. Pieniä, mutta kuitenkin. Silti olen onnistunut saamaan aikaiseksi sissille kiellon, jopa 30 cm esteelle, RAVISSA. Ja minusta ravissa on kamalaa hypätä! Ehkä sissistä myös ;).
Hassua. Mortillakin ilman satulaa paikat ovat olleet ihan ok?? Mistä ihmeestä tämä oikeen voi johtua? Oisko kyse siitä, että persaus pysyy taatusti "penkissä" lähestymisessä? Ehkä häärään vähemmin ilman satulaa? Tiedä sitten...

Yksi asia minkä muuten nyt tajusin, että grip paikat ei olenkaan hyvät esteillä. Siis persauspaikat. Esteeltä alas tullessa ei pääse "liukumaan" satulaan oikeaan paikkaan, vaan siihen jäät, mihin istahdat. Eli jos vaikka vahingossa osut liian taakse, niin ahteri ei luisukkaan satulan oikeaan kohtaan. Vaan joudut "istumaan uudestaan". Estetunneilla siis jalkaan vanhat byysat, johan luistaa! Koulupuolella nuo ovat kyllä hyvät. 

Tästä postauksesta tuli nyt sekametelisoppa. Johtuu pitkästä postaustauosta. Bloggaaminen on nyt jäänyt vähän taka-alalle. Kommenttejakaan ei ole boksissa näkynyt vaikka näinkin pienellä lukijakunnalla niitä tuli kuitenkin ennen tasaiseen tahtiin. Tosin postasinkin melko tieheään tahtiin. Huomaan, että monella muulla on ollut samantapaista hiljaiseloa, "isoissakin" blogeissa. Voiko yhden portaalin kaatuminen vaikuttaa näin paljon?
Osasyy omaan hiljaiseloon on ollut piirtäminen, johon jäin toistaiseksi vähän koukkuun. Kynät viuhuu kun vaan on vähänkin aikaa. Kehitystäkin on tapahtunut, ainakin omasta mielestä. Taustojen tekeminen ei vaan oikein tahdo luistaa. Laitetaanpa tähän nyt muutama näkösälle, kun ei ole valokuviakaan julkaistavaksi.


Mertsi. Pastelliliidut.

Friisi, Pastelliliidut.

Tuntematon ruskea heppa :) Puuvärikynät.

Kimo. Sekatekniikka. Pastelliliidu ja -kynät, sekä puuvärit.

Muoks: ps. sain fb:ssä vinkin Tintiltä, että laula estettä lähestyessä. Josko jäisi ylimääräinen häärääminen pois? Tänään aijon kailottaa sitten aikuista naista estettä lähestyessä. Mahtaakohan ne pitää mua siellä jo ihan hulluna?? Ja onko sitä seuraavalla tunnilla enää muita osallistujia? ;)

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Aina ei luista

Hengissä ollaan, vaikka hiljaiseloa blogin puolella on ollutkin.

Viimeviikkojen tunnit ovat olleet aikalailla koulupainoitteisia, mikä on ollut pelkkää plussaa. Muutamia kertoja ehdin ratsastelemaan Riksellä ja koko ajan suunta on ollut parempaan, varsinkin laukan osalta. Nyt Rikse on kuitenkin lomaillut laitumella.

Yhden tunnin menin nuorella Vertillä.  Vertillä olen mennyt kerran, noin vuosi sitten. Siitä postaus tässä. Vertti on siis Mortin varsa. Perinyt äidiltään jykevän kimon ulkomuotonsa ja on rakenteeltansa ja mitoiltaan luultavasti ohittanut jo Mortin. Askelluksessa on kuitenkin paljon isää, Kingiä. Ravi on korkeaa ja tätiratsastajalle melko haasteellista. Nuoruus paistaa vielä läpi mutta kehitystä on toki tapahtunut valtavasti vuodessa. 
Pidin Vertin laukasta. Se on jotenkin pehmeää ja kohtalaisen helppoa istua. Tasaisen rytmin saaminen on kuitenkin melko haasteellista. Vertti alkaa helposti "kauhoa" etujaloilla ja ratsastajan pitääkin olla selässä mahdollisimman "tasainen". 

Ravi oli kyllä tätiratsastajalle mahdottoman hankalaa. Toki sen vuoksi, että oli korkeaa mutta jotenkin en saanut vain istuntaani sopivaksi. Joko hevonen ei istu alleni, ehkä satula tai sitten vaan taidot eivät riitä. Jalkani eivät löytäneet oikeaa paikkaa sitten millään. Pohje heilui, jalka upposi syvälle jalustimeen. Aloinkin taas miettimään vanhaa ongelmaani. Joillakin hevosilla jalkani vaan ei tahdo pysyä jalustimessa, ei millään. Sen olen tiedostanut, että ongelma todennäköisesti johtuu jonkin sortin puristamisesta. En kuitenkaan mielestäni purista polvilla, mutta oikein kun asiaa aloin miettimään, niin tajusin puristavani reisillä! Ilmeisesti tätä ei tapahdu ihan kaikkien hevosten kanssa. 

Kävin Sakkella ratsastamassa "pienten puolituntisen" ja sen jälkeen vielä vähän itsenäisesti. Kiinnitin erityisesti huomiota tähän reisipuristukseen. Oikein kun aiatuksen kanssa rentoutin reisiä, homma luisti kieltämättä paremmin, jalka pysyi rennosti jalustimessa. Mutta kyllä tämä nyt paljon työtä vaatii. Olen kuitenkin tyytyväinen tästäkin "ahaa-elämyksestä". Pitkään olen tiedostanut, että jalustinongelma johtuu puristamisesta, mutta koska en mielestäni purista polvella niin olen vähän ollut ymmälläni. 
Sakken kanssa meillä meni muuten koko homma ihan plörinäksi. Laukasta ei tullut kertakaikkiaan yhtään mitään! En saanut pidettyä tasapainoani, vaan "lensin" aina etukenoon ja en tietenkään saanut pidettyä laukkaakaan yllä. Sakke kun hoksasi tämän, alkoi selkeästi testailemaan tätiä. Minun oli tarkoitus osallistua Sakkella hyppytunnille, mutta tämän puolituntisen jälkeen totesin, että annetaanpa olla. Jäin sitten vähän itsenäisesti vielä treenailemaan. Harvoin jätän opetustuntia väliin mutta tällä kertaa se tuntui järkevältä. Taitoni eivät vain yksinkertaisesti riitä. Täti tarvitsee "konkarin" alleen estetunneille, näin se vaan on. Jotenkin olin tosi harmissani ja pettynyt.

Keskiviikkona pääsinkin sitten hyppäämään Mortilla, mahtavaa! Vaikka Mortti on saanut nyt lomailla, niin silti kesävaihde on vielä päällä. Mortille tyypillinen esteimu puuttui alkutunnista kokonaan. Se hankaloitti menoa ihan mahdottomasti. Loppua kohden se kuitenkin alkoi löytymään. Suoraan sanottuna meidän tunti meni ihan penkin alle. Ihan niin kuin en olisi hypännyt vuoteen. En osannut istua taas ennen estettä, en ylittää niitä viheliäisiä puomeja laukkaamalla, vaan lähdin aina "hyppäämään". Katse unohtui täysin ja ratojen muistaminen vei kaiken energian ja keskittymisen. En antanut nostaa esteitä, koska homma ei muutenkaan luistanut. Meidän hypyt jäivät siis n. 50-60 cm korkeuteen. Nita on nyt jonkin verran pitänyt tunteja. Varsinkin estepuolella ne ovat yleensä melko haasteellisia, tädin mittapuun mukaan.
Mutta arvatkaapa mitä: Ei harmittanut yhtään! Hyppääminen tuntui silti kivalta ja vaikka tehtävät olivat minulle haasteellisia, niitä oli mukava toteuttaa, koska ei pelottanut pätkääkään. Olihan alla pommin varma tätikuljetin! Tunnelma oli ihan toinen tämän tunnin jälkeen, kuin edellisenä päivänä, vaikka molemmat olivat menneet penkin alle.

Pari kertaa olen nyt ratsastellut myös Sissillä. Yhden tunnin ilman satulaa. Tohdin hypätäkin pikkiriikkisen esteen. Muutamaan kertaan ravissa ja kerran jopa laukassa. Kävi siinä laukkalähestymisessä kieltämättä mielessä, että jos poni nyt tässä päättää kieltää, lentää täti kuin leppäkeihäs, kun ei ollut sitä satulaakaan. Ei kieltänyt. Sujuvasti loikattiin yli. 

Toinen tunti Sissillä oli koulua. Tunsin oloni hämmästyttävän kotoisaksi siellä selässä. Laukan nostossa oli taas totutelua, mutta pikkuhiljaa sekin alkoi sujumaan. Käsi hiljaa ja alhaalla, selkeät, napakat avut. Olin ihan innoissani. Niin innoissani, että ehdotin Satulle, josko kuitenkin koittaisin taas hyppäämistä Sissillä. Toivoin Sissiä tunnille, jossa ei hypättäisi välttämättä rataa vaan enemmin sellaisia tekniikkaharjoituksia. Matalia tietenkin. Oikeastaan odotan sitä tuntia jopa innolla, toivottavasti ei muutu kauhuksi ;)

Ensiviikolla saattaa ratsastukset jäädä vähemmälle työvuorojen vuoksi. Maanantaina kuitenkin vapaata ja tarkoitus olisi nyt sitten testata ekaa kertaa nuorta Mimosaa. Mortin toinen varsa. Melkoinen järkäle tämäkin :). Tulevaisuuden tätiratsu? Aika näyttää.

Olen nyt vuosien jäkeen innostunut vähän piirtämään. Kaivoin jopa opiskeluaikaiset pastelliliidut vintiltä ja koitin, josko niillä onnistuisin saamaan jotain aikaan. Näillä en ole ennen varsinaisesti piirtänyt. tai väreillä yleensäkään. Pastellit vaatisivat laadukasta paperia. Nuo halpiskartongit kuluvat pinnasta heti rikki. 
Tekniikka on vielä hakusessa ja huomaan että muodossa ja sommittelussakin on sanomista mutta ihan kivoja tuli "ensimmäisiksi töiksi". Treeniä vaatii tämäkin laji. Pitäisi hankkia sellaiset pastellikynät. Niillä saisi vähän tarkempaa jälkeä. Ja tietysti laadukkaampaa paperia.

Laitetaan nyt tähän kun ei ole uusia valokuviakaan julkaistavaksi.

Pallero. Eka yritys. Muoto varsinkin vähän hakusessa. Värit ja varjostuksetkin vähän sutuisia.

Rikse. Tämä onnistui jo vähän paremmin. Turpaan olen tyytyväinen mutta pään yläosassa olisi toivomisen varaa.



sunnuntai 23. elokuuta 2015

Nyt leijutaan!

Keskiviikkona kävin ratsastelemassa Riksen kanssa itsenäisesti kentällä ennen tunteja. Hetken harkitsin koulusatulan laittamista, mutta päädyin kuitenkin Riksen omaan satulaan. 

Kentällä köpsyteltiin pitkät alkukäynnit ja ravailtiin. Tarkoitus oli saada vain polle rennoksi. Riksellähän on vanhaa vaivaa ja alussa aina jäykkyyttä, joten hyvät alkulämmittelyt on tarpeen. Jalustimet tuntuivat vähän lyhyiltä, mutta tammalla on vähän korkea ravi joten päätin jatkaa niillä. Olisi pitänyt vaan pidentää, jotenkin olisin päässyt paremmin hevosen "ympärille".

Vanha Pärre poni seuraili touhujamme kentän sivulla. Pärre vaeltelee pihalla vapaana silloin kun ei ole tunteja. Mamma loukkasi jalkansa laitumella ja joutuu nyt sitten pysyttelemään tallin alueella. Siellä hän viipottaa menemään pitkin pihoja, välillä käy tallissa, omassa karsinassa oleilemassa ja taas menee ulos.
Jossain vaiheessa huomaan että Pärre tulee tomeran päättäväisesti kentälle. En yleensä laita lankaa kiinni joten "portti" oli siis auki. Pärre tallustelee siinä hetken aikaa ees taas ja seurailee minun ja Riksen puuhia, sitten alkaa seuraamaan. Mennään Riksen kanssa kentällä omia kuvioita, ympyröitä, kahdeksikkoa, kiemuroita ja sen sellasia, uralla ei juuri käydäkkään. Pärre seuraa touhussaan. Välillä vähän oikoo kun kaarretaan "pimeälle puolelle". Pärrellähän ei ole kuin yksi silmä. Siellä me mennään peräsin kuin possujuna. Joskus oli puhetta, että 33 v ponimamma osaa helpon C:n kouluohjelman ulkoa. Luulen, että jos ois alettu kyseistä ohjelmaa vetämään, niin Pärre olisi hoitanut homman itsenäisesti perässä. On se vaan kertakaikkisen mainio poni!

Jossain vaiheessa tallia lähestyi kolme traktoria heinäkuormien kanssa. Ponitallillahan säilytetään kuivaheinää maneesin toisessa päädyssä ja maneesiin kuljetaan kentän poikki. Rikse on aika rohkea ja en ollut huolissani, vaan menin kentän kulmaan odottamaan että traktorit kuormineen päristelee ohi maneesiin. Pärre tuli myös siihen seisoskelemaan ja pällistelemään koneita. Hetken tuumittuaan kipstti pois kentältä ja lopulta talliin varmuuden vuoksi turvaan.

Yksi traktori odotteli pitkän aikaa kentällä. Rikse ei ollut millänsäkään, jatkettiin ratsastelua. Laukat onnistuivat yllättävän mukavasti. Alussa tuli pari ihan kohtuullisen rentoa nostoa. Vasemmankin sain nousemaan. Lopussa tamma alkoi kuitenkin vähän kuumumaan. Sain kuitenkin pienen pätkän istuttua melko rennosti kyydissä. Ihan pikku pätkä, mutta jotain sekin. Olin tyytyväinen. Selkeää edistystä kuitenkin.

Perjantaina sitten arposin, mennäkkö ratsastamaan vai ei. Päätin kuitenkin mennä ja Riksellä taas. Nytpä laitoin oikein koulusatulan. Ja kyllä kannatti. Ihan eritavalla pääsin hevosen ympärille ja asentokin oli selkeästi parempi. Täytyypä jatkossa alkaa käyttämään koulusatulaa, mahdollisuuksien mukaan.
Tallissa kyselin Satulta, tohtisinkohan käydä Riksen kanssa maastossa pikku pätkän, ihan vain lähinnä käyntiä. Minähän en ole mikään maastofani. Tai siis ainakaan ryhmämaastot ei ole minun juttu. Haaveilen siitä että saisin maastoilla hevosen kanssa ihan kahdestaan, omaan tahtiini. Ponitallin hevoset ovat kuitenkin niin laumasieluja, että jännittyvät melkoisesti yksin ollessaan, ja siitä maastosta ei oikein nauti hevonen, eikä ratsastaja. Olen koittanut. Kerran Pallerolla ja kerran Moppella. Niin tasaisen lunki Pallero muuttui kyllä melkoisesti maastossa. Ei se nyt mahdoton ollut, mutta sellainen jännittynyt kiirehtijä ja vähän jopa säikky. Ei ollenkaan tyypillistä Palleroa.
Moppe ei meinannut suostua edes pihasta pois. Tikutti menemään kuin poni ja jatkuvasti yritti tehdä u-käännöstä kotiin. Lopulta teki topin yhden sillan kohdalla. Jätin homman sikseen, olkoon. 

Nyt kuitenkin ajattelin koittaa Riksellä ihan pientä pätkää. Vähän tunnustella. Rikse on tallin yksi kuumimmista hevosista (ainakin tädin mielestä), ja minä olin mokoman kanssa lähdössä maastoon, hehheh! Pitkää lenkkiä ei tehty. Olen nähnyt kuinka Rikse ei meinaa pysyä nahoissaan, niissä kohdissa missä on tapana ollut laukata. Muuttuu todella vahvaksi, laukkaa ja steppaa paikallaan ja poikittain. Päätin mennä pikku lenkin pelkässä käynnissä ja pysyin poissa niillä pätkillä joissa on ollut tapana laukata. 
Ja ai että minä nautin! Siellä me Riksen kanssa köpsöteltiin hiekkatietä vailla huolen häivää! Rikse on rohkea ja eikä haikaillut yhtään kaverien perään. Mopoautokin päristeli vastaan eikä mitään ongelmaa. Toki ponitallin hevoset ja ponit ovat liikennevarmoja, mutta aina tilanne on toinen kun ei ole kaverita mukana. Muutama askel tohdittiin ottaa raviakin. Vaikka lenkki ei ollut pitkä, oli se mukavaa ja rentouttavaa. 
Niin että täti löysi itselleen "maastomopon" - tallin kuumakallen. Heti tilaisuuden tullen, teemme saman uudestaan, ehdottomasti!

Tämän "alkulämmittelyn" jälkeen mentiin kentälle. Riksestä kuoriutukin lähestulkoon laiskahko hevonen. Ravi oli löysää löpsyttelyä joka melkein putosi käynnille. Tässä kohtaa se on vain positiivista. Hevonen oli rento. Ei merkkiäkään siitä pinkeästä pollesta joka alkuun kulkee pää ylhäällä jännittyneenä, niin ettei tohdi kunnolla edes ohjia käsiin kerätä. 
Tehtiin ihan perusasiaa, kiemuroita, tavuttelua, sisälle ja ulos, siirtymisiä. Ei sen kummempaa. Toki tamma siitä heti reipastui kun pyydettiin. Riksehän ei millään muotoa ole laiska. Mutta siihen verrattuna mitä yleensä on, tuntui melkein laiskalta. 
Sittenpä taas se iänikuinen laukka. Aloitin oikealle, kun se on Rikselle helpompi. Mentiin suurella ympyrällä. Koitin olla roikkumatta sisäohjassa ja mietin täsmällisiä apuja. Ja sitten nosto. Tehtiin pari kierosta ympyrällä ja arvatkaa mitä! Ihan rennon letkeää laukkaa! Riksellä oli nenu rennosti alhaalla ja vauhti oli ihan "normaali". Ei syöksytty, ei kiihdytetty, ei kiirehditty. Ja sitten kiinni ja raville. Ihan tuosta noin vaan! Olin aivan puulla päähän lyöty! Mitä ihmettä?? Tätä en osannut odottaa.
Sitten uusi nosto. Etukäteen jo päätin, että jos nyt onnistuu yhtä hyvin, niin koitan jo lyhentää. Ja taas lähti letkeän rennosti, koitin vain isua ja myötäillä mukana, ilman että jäisin sisäohjaan roikkumaan. Puoli kierrosta normi laukkaa ja puoli kierrosta lyhensin, ja sehän lyheni! Taas puoli kierrosta annoin laukata vapaammin ja puolikas ympyrä lyhentäen. Onnistui! 
Nauroin ääneen. Kukaan ei ollut näkemässä, onneksi (tai oikeastaan harmiksi). 
Vielä kerran nosto ja silloin jo yritettiin vähän kiihdyttää mutta nätisti antoi kiinni ja himmasi.

Vasempaan nostin vielä paristi. Siinä ainoastaan katsoin että nousi vasen ja niin me mentiin. Koitin vain myötäillä Riksen isoa laukkaa ja ei se nyt ihan täydellisesti vielä onnistunut mutta herranpieksut, hurjasti paremmin kuin ennen! Minä laukkasin, en vain matkustanut! Leijuin pilvissä! Ajatelkaa, näin pienistä asioista sitä voi melkeen itkeä ja nauraa yhtäaikaa. 
Harmitti että Satu ei ollut näkemässä. Mahtaako moinen onnistua enään ikinä kuuna päivänä? Oliko tämä nyt sattuman kauppaa vai uskaltaako tässä ajatella, että yhteinen sävel saattaa sittenkin löytyä? Nyt kesällähän Rikse saa liikuntaa enemmin ja maastoköpöttely sekä koulusatula teki varmaan oman asiansa. 

Voi olla, että kuvittelen vain, mutta jotenkin Riksekin tuntui jotenkin tyytyväiseltä. Kentällä jo hörähti pari kertaa (tai sitten se ryki tai yski, mutta haluan ajatella sen hörähdyksenä, kun kuullosti ihan siltä). Karsinassa painoi pään olkapäälle (tässäkin kohtaa saattoi oikeasti hamuta ruokakuppia, mutta ei kai sitä lasketa, eihän?) tosin vähän närkästyi, kun menin kajoamaan herkkää hipipää märällä sienellä. Rikse ei oikein siedä edes harjausta. No, antaa toki harjata mutta ei nauti siitä ja harmistuu.

Sen verran täpinöissäni olin, että pakkohan se oli Sadulle soittaa, hehkuttaa onnistumista ja toivoa tiistain tunnille Rikseä. Tähänastihan olen muutamaa poikkeusta lukuunottamatta harjoitellut Riksellä lähinnä itsenäisesti. Tuntuu, että tuntityöskentelyyn olisi vaikea osallistua, kun tavoitteena on on ollut vain rento hevonen, ilman mitään ihmeellisempiä kuvioita. 

Löytyikö meille se punainen lanka vai oliko tämä sattuman kauppaa? Se jää nähtäväksi. 

Olen siis jälleen kerran rakastunut tähän hevoseen, niin kuin aina. Tädin haasteheppa, jota en usko(nut) koskaan oppivani ratsastamaan. En osaa sitä vieläkään, mutta selkeästi edistystä on tullut. Uskon siihen varovasti toistaiseksi, kunnes putoan taas maan pinnalle (toivottavasti en kuitenkaan sananmukaisesti). Mutta nyt leijutaan.

Maanantaina mennään kuitenkin ensin ilman satulaa. Siihen en sentään Rikseä pyytänyt.

Minä jatkan leijumista, heip!