sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Gimp, bannerihelvetti ja kaikenmaailman koodit!

Tässä on nyt postaushommat olleet ihan retuperällä, ja siihen on syynä Gimp -ohjelma. Tuo on roikkunut koneellani jo kauan, mutta en ole osannut mokomaa käyttää. Nyt sitten päätin vähän perehtyä ja niinhän siinä kävi, että jäin ihan koukkuun! Piti tehdä banneri, ja tietenkään ensimmäinen ei ollut hyvä. Sitten piti tehdä toinen ja kolmas jne jne. Lopulta kun sain kelvollisen aikaiseksi, en saanut blogin muuta asua banneriin sopivaksi. Tästä tuli ihan kamala oravanpyörä!! Loppujen lopuksi löysin itseni lisäämästä bloggeriin kaikenmaailman koodeja ja hössötyksiä.... Liian myöhään tajusin laittaa blogin "näkymättömäksi", kun testailin erilaisia ulkoasuja. Eli jos olet käynyt tässä kuluneen viikon aikana katsomassa, on koko blogi saattanut näyttää vähän hassulta.

Huhhhuh... nyt saapi pysyä tällaisena ja sillä sipuli! ...no, ehkä jotain pieniä muutoksia sallitaan?


Laitetaanpa tähän perään kuvia bannereista.


Eka tekemäni banneri joskus aikaa sitten. Taisi hetken olla käytössä.


Tämä oli pitkäänkin käytössä. Yksinkertainen, mutta tykkäsin kovasti.



Tämäkin oli hetken käytössä. Eka banneri jossa koitin läpinäkyvää taustaa ja varjostuksia.




Tähänkin tykästyin. On vain jotenkin kesäinen ja tähän en löytänyt sopivaa ympäristöä.




PItihän sitä vaähän kukerruksiakin koittaa....





Tähän sitten päädyin. Talvisempaan ulkoasuun.

torstai 20. marraskuuta 2014

Missä kaikki tuntitädit luuraa?

Silloin tällöin etsin uusia blogeja luettavakseni. Yleensä ratsastusaiheisia, ylläriylläri!
Hienoja, taidokkaasti tehtyjä blogeja upeine bannereineen (minä en sitä gimppiä oikein ole sisäistänyt, olisiko kellään hyvää, lyhyttä ja ennenkaikkea YKSINKERTAISTA ohjetta?) asiantuntevine teksteineen on paljon tarjolla. Näitä voi vain ihailla. Useimmilla on pitkä kokemus hevosista ja ratsastetaan jo vähän "fiinimmällä" tasolla ja hypätään korkeita luokkia. Usein hevonen on oma tai ainakin vuokralla tai ylläpidossa.
Mutta missä on kaikki täti(ja setä)ratsastajat?? Tai oikeastaan ne tuntitädit, jotka tuuppailevat niillä ratsastuskoulun hevosilla mutta tietyllä tavalla tavoitteellisesti, eli pyrkivät kehittymään ja oppimaan uutta? Ja varsinkin ne aikuisena "startanneet", aloittelijat, hengenheimolaiset, sielunkumppanit, jotka painivat meidän aloittelijoiden ongelmien tasolla. Onnistuiko peräänanto ja mistä sen tietää ...ja mikä se edes on? Karkasiko hevonen alta tai osuttiinko edes esteelle?
Kaipaisinkin nyt vinkkejä näistä blogeista. Laitappa linkkiä kommenttikenttään, jos sellaisen tiedät, tai mainosta ihmeessä omaasi! Mainoksen saa tällätä kommentteihin, vaikka "kriteerit" ei täyttyisikään, Ei olla niin turhan tarkkoja. Ikäkään ei ole este.

Huomenna Melkkilään pitkästä aikaa. Katsotaan mitä saadaan aikaan. Tuleeko huutia vai kehuja. Heips.


keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Kolme tuntia, kolme hevosta

Blogihaasteen myötä, sivunkatselut ovat kasvaneet mukavasti. Uusia seuraajia ei ole vielä tullut, mutta Susanna (Susu ratsastaa) ja Riikka (elämää eri askellajeissa) seuraavat sentään raapustelujani uskollisesti, joten tiedän, että en kirjoita ihan ja pelkästään itselleni, vaikka blogi toimiikin samalla eräänlaisena harrastuspäiväkirjana. Riikka on myös osallistunut blogitallin haasteeseen, harrastusanalyysi.
Mukava olisi toki saada uusiakin seuraajia, joten rohkeasti vain liittymään jäseneksi ja kommentoida saapi myös, nimellä tai nimettömänä. Kiva olisi kuulla erityisesti muiden aikuisratsastajien (varsinkin aikuisena aloittaneiden) mielipiteitä ja kokemuksia, mutta kaikki ovat tervetulleita ihan ikään katsomatta.

Mutta nytpä asiaan...

Ensimmäinen tunti

Tällä viikolla ratsastukset jäivät jälleen kerran yhteen päivään, joten taas otettiin koko rahalla.. Kolme tuntia ja kolme hevosta. Tai, no, kolme ponia.
Ensimmäisellä tunnilla menin Ponitalla, joka on valitettavan pieni minulle (edelleen :D), mutta olen tykästynyt tähän poniin kovasti ja muilla hevosilla jo sen verran tunteja tiedossa, että valitsin tämän pirtsakan pakkauksen alleni. Ponitasta kerroinkin jo aikaisemmin täällä. Mentiin ihan perushuttua ja puomeja. Poni on kyllä mainio tapaus. Menohaluja riittää ja ihan omaksi huvikseni pyöräytin pari miniminikokoista ravivolttia, ihan vaan sen takia, koska se on niin kivaa, koska tämä poni todellakin pyörähtää vaikka paikallaan! Ja se laukka. Jostain syystä minulla on aina "mittarina" se laukka ja se on tällä tapauksella todella mukava ja eteenpäin pyrkivä. Mistä nyt saataisiin tuolle ponille massaa ja korkeutta lisää?? Vai pitääkö tässä itse laihtua luurangoksi, mutta miten jalkoja saisi lyhennettyä?? Hmm... Ponita ei ole koskaan varsonut. Tästä huomautinkin Satulle, että olisiko korkea aika ...ja ehkä sellainen hevoskokoinen ori tarvittaisiin hommaan?

Toinen tunti

Seuraava tunti olikin sitten esteitä. Onneksi tallilla on nyt TET-harjoittelijoita auttamassa. Minä vaan hyppään hevosen selästä toiseen. Tytöt laittoivat kuntoon, toivat maneesiin ja veivät edellisen ratsun pois. Kyllä tädin kelpaa, palvelu pelaa. Alla oli siis Sissi ja nyt taasen jännitti ihan kamalasti. Tehtävät olivat ehkä aavistuksen haastavia vielä makuuni, siis nyt kun alla oli Sissi mutta kummasti niistä vaan selvittiin. Kaipaisinkin nyt enemmin yksinkertaisia hyppyjä ja tekniikkaharjoittelua, enkä välittäisi hypätä varsinaisesti rataa. Ensiviikolla on sitten onneksi sitä tekniikka treeniä tarjolla. Ja uskokaa tai älkää, olisi ollut jopa Mortti vapaana mutta täti valkkasikin sille tunnille Sissin! Ihan vaan sen takia, että mennään yksinkertaisia ja pieniä esteitä, niin siinäpä oiva tilaisuus harjoitella ponilla. Ponilla on nimittäin valtava voima ja esteimu, tätiä vähän meno välillä heikottaa, mutta onhan maneesissa seinät. Ei kait se läpi niistä voi mennä, vai voiko??

Tällä kertaa radassa taisi olla jo sentään 70-80 cm korkuisia esteitä. Vaikka ei sillä sinänsä niin väliä. Siinä vaiheessa kun meinaan lentää sinne kaulalle, niin korkeus ei siihen juuri vaikuta. Ihan sama efekti 40 cm esteessä. Nyt olen keskittynyt siihen että paino todellakin  pysyy jalustimilla ja yritän saada pidettyä sen katseen esteen yli. Tosin minulle kerrottiin, että heti kun näyttää ettei se askel ihan sovi, niin jään tuijottamaan alas estettä. Apua, miten siitä pääsee irti!? Lisää treeniä...

Kädet pysyivät nyt myös jo paremmin alhaalla. Olen huomannut, että esim. voltilla taivuttaessa asentoni on ollut täysin väärä! Jotenkin oma kroppani on tönkkö ja menossa suoraan eteenpäin, vaikka hevoselta pyydän taipumista. Nyt olen hoksannut, että siihen auttaa, kun laittaa kädet kylkeen kiinni, ja näin ollen vedän sisempää hartiaa ensin jopa vähän liioitellusti taaksepäin ja samalla painoni siirtyy sinne missä sen pitäisikin olla, tai ainakin luulen niin. Taivutukset alkoivat sujumaan heti paremmin, kun ratsastaja ei selässä tavallaan "vänkää" vastaan. Toivottavasti se alkaisi joskus tulemaan ihan luonnostaan. Suunnan vaihdon jälkeen nimittäin, joudun oikein ajatuksella "muuttamaan" asentoani. Tämä on auttanut myös käden vakauteen.

Kolmas tunti

...ja ei kun uutta ponia alle! Vanha "luottoponini" Vaavi. Mentiin aika rauhallinen koulutunti, Vaavihan edelleen kasvattelee kuntoaan, pitkän sairasloman jälkeen. Alkutunnista poni oli melko laiska mutta ekan laukan jälkeen virtaskaa ja menohalua olisi riittänyt. Vaavilla oli kiva mennä taas ja jälleen nauratti laukkaaminen, kun se on niin kertakaikkisen hidasta etenemistä. Mukavaa tepsuttelua. Pyörivää ja ihan reipasta, maisema vaan ei vaihdu. Tästä tunnista en niin valtavan ihmeellisiä saanut irti, muuta kuin sen, että liian lyhyillä jalustimilla on turha yrittää istua rennossa harjoitusravissa. kunnon koulujalustimet vaan, tai ilman jalustimia, vaikka tuntuukin, että jalat roikkuu siellä jossain vatsan alla.

Tällä viikolla en enään ponitallille pääse ja tässä mietiskelen, että ottaisinko yhden irtotunnin pitkästä aikaa Melkkilästä, vai malttaisiko vain ensiviikkoon.

Eipä tässä sen kummempia, heip!

tiistai 18. marraskuuta 2014

Blogihaaste: harrastusanalyysi



Löysinpä tuolta uudesta blogitallista viikon blogihaasteen: harrastusanalyysi. Riikka ehti jo minut haastamaankin hommaan blogissaan elämää eri askellajeissa.  Blogitallin haasteeseen pääset tästä.

No jokainenhan tietysti kirjoittaa hevosharrastuksestaan, se on selvä, Kuka sitä nyt taitoluistelusta alkaisi kynäilemään. Todellisuudessa tämän postauksen kirjoittamisesta ei tahtonut tulla yhtään mitään. Ensin teksti oli loputtoman tylsä, sitten homma karkasi käsistä. Eksyin aiheesta ja huomasin jaarittelevani ajatuksistani ja historiastani sitä sun tätä. Ehkä kirjoittelen niistä joskus omia postauksia. Mutta koitetaanpa nyt sitten kuitenkin ihan tämän haasteen puitteissa...

Mitä minä oikein teen?

Olen tätiratsastaja, joka ei omista omaa hevosta, siis sellainen tuntitäti. Tai ehkä monen tunnin täti... Ryhdyin ratsastamaan pari vuotta sitten, enkä juurikaan omaa heppatyttö historiaa, lapsena käytyä muutamaa alkeiskurssia ja vähäistä itsenäistä ratsastelua lukuunottamatta . Olen nyt siis 37-vuotias. Yritän päästä ratsastuksen saloihin vasta näin aikuisena ja kehitynkin pikkuhiljaa, vaikka polku on ollut toisinaan kivikkoinen ja välillä tuntuu että homma ei etene ja vanhana ei opi.
Talli jossa käyn, on estepainotteinen joten kumpaakin mennään, sekä koulua että esteitä. Lapsena käydyn alkeiskurssin myötä tiesin suurin piirtein perusasiat. Siis lähinnä miten hevosen saa liikkeelle, pysähtymään, miten kevennetään ja tunnistin askellajit. Mistään muusta minulla ei sitten ollut hajuakaan. Mikä ihmeen peräänanto? Voiko hevosta ohjata muullakin kuin ohjilla? Tässä oli siis lähtökohdat....
Jo heti ensimmäisen kokeilutunnin jälkeen homma vei mennessään. Jäin kertakaikkiaan koukkuun. En pystynyt pitämään itseäni pois tallilta ja turha kuvitella että yksi tunti kerran viikkossa olisi riittänyt! Eheeei... jos tallillani järjestettäisiin tunteja 5 kertaa viikossa, olisin luultavasti mukana kaikilla. Kuinka minusta tuli tätiratsastaja vol 1 ja vol 2 löytyy linkkien takaa.

Miksi minä ratsastan?

Sitä olenkin tässä parin vuoden aikana kysynyt itseltäni muutaman kerran. Miten ihmeessä tämä harrastus vei sohvaperunan mennessään?? Varsinkin silloin, kun tallilta on tultu kotiin, lähes parku kurkussa. Ollaan pudottu, tai vähintään lennetty kaulalle. Alla on ollut liian "pirtsakka" hevonen näin tätiratsastajan makuun, on menty pukkilaukkaa ja pelottanut niin vietävästi, tai sitten on muuten vaan on mennyt kaikki mönkään.
Toisaalta yhtä usein, vähintään, olen tullut kotiin hymyssä suin ja innosta puhkuen. Mieheni, herra Tee on saanut kuulla yksityiskohtaisia selostuksia mitenkä me hypättiin tai kuinka korkeaa mentiin ja että nyt hoksasin ulko-ohjan merkityksen ja on se Mortti vaan niiin lutunen ja ihana ja ja ja ja...... Herra Tee on ollut aina "toooosi innoissaan". Kostoksi aina alkaa kertomaan pilkeistään, uistimistaan, jigeistään ja ties mistä värikoukuista ja hilavitkuttimista, mitkä ei kiinnosta minua vähääkään, enkä niistä ymmärrä ja vaikka olen halkeamaisillaan innosta kertoa omia juttujani. Välillä olen saanut kuulla kuittailua: koiran kanssa lenkillä on tullut kuulemma vastaan poniratsukko. Kulki kuulemma hienosti muodossa, luultavasti sillä oli olympiakuolain ja ei, sillä ei ollut lännensatulaa... Selvästikin herra Tee on joutunut liikaa kuulemaan heppahömpötysjuttuja ;)
Mutta ymmärrän pointin, kiviäkin kiinnostaa....

Olen ollut vuosia melkoinen sohvaperuna, olen sitä vieläkin, kunhan vaan ehdin. Koitin lenkkeilyä, jumppaa, zumbaa, punttisalia, uintia. Eivät olleet minun juttu. Punttisalista tulee "huumetta", moni väittää. Kun aloitat salilla käymisen, et kohta enää pysty olemaan poissa. Siitä tulee riippuvaiseksi.
No, minä en tullut. Eka kerta oli ihan jees, toinenkin kerta, kolmannella menin vain, koska kortissa oli maksettuja kertoja jäljellä ja ratsastuspiireistä tuttu ystävä kävi kanssani, saatiinpahan höpötellä siinä samalla hevosista. Salihommat jäi viiteen kertaan. Niin tylsää, aina sitä samaa. Ei yllätyksiä eikä onnistumisen elämyksiä. Boooring. Koittakaapa ratsastusta.

Ratsastus tuo sisältöä elämääni. Asia jolle voi omistautua. Haasteita, onnistumisia, epäonnistumisia. Jokainen tunti on erilainen. Välillä ylitän itseni ja sen jälkeen fiilis on mahtava. Jatkuvasti oivallan ja opin uutta, välillä otan takapakkia, mutta koskaan ei ole tylsää. Työasiat jää taka-alalle, orastava flunssa unohtuu hetkeksi, kunto kasvaa, ryhti paranee. Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin.... En vain kykene pysymään poissa tallilta. Teen asioita joita en koskaan kuvitellut tekeväni!

Miten minä ratsastan?

Käyn siis Ponitallilla. Tarkoituksena olisi käydä kolme kertaa viikossa, mutta työ haittaa harrastuksia, varsinkin ne työajat. Tällä hetkellä minulla on vuokrauskausi menossa eli mahdollisuus ratsastaa ma-pe niin paljon kuin haluan. Hintaan sisältyy niin opetustunnit kuin itsenäiset ratsastelut. Vuokra ei ole sidottu tiettyyn hevoseen, vaan lähes kaikki tallin hevoset ja itselleni sopivat ponit ovat käytettävissäni. Homma on tallilla joustavaa ja hyvin vapaamuotoista. Tallilla ei pipo kiristä. Kaiken lisäksi asun ihan tallin lähellä joten homma helpottuu huomattavasti. Kesällä saan ihailla laiduntavia karvakorvakavereitani suoraan olkkarin ikkunasta!



Ponitalli on vahvasti estepainotteinen ja tallilla on loistavia esteponeja- ja hevosia, joilla myös kilpaillaan.
Muistan aikanaan, vuosia sitten, kun yövyimme eräällä leirintäalueella, jonka vieressä sattui olemaan estekisat. Katselin hommaa ihaillen ja mietin, että niin se hevosharrastus jäi sitten alkuunsa lapsena ja tuotakaan en koskaan päässyt kokeilemaan. Nyt se olisi myöhästä. Kuvittelin tosiaan, että aikuisena ei voisi opetella hyppäämään esteitä! Olin käynyt ponitallilla vasta joitain kertoja, kun opettajani Satu laittoi maahan puomin ja pyysi laukkaamaan puomin yli, samalla neuvoen kevyttä istuntaa ja myötäämistä. Tämän jälkeen hän nosti puomin juuri ja juuri irti maasta ja pyysi tulemaan uudestaan. Ai että minua jännitti. Korkeus oli varmaan 20 cm! Olin ihmeissäni. Voiko olemattomalla ratsastustaidolla jo opetella esteloikkaa ja vielä näin vanhana??! Kyllä näköjään voi.
"Esteurani" on ollut todella kivikkoinen ja homma on ollut toisinaan melkoista räpiköimistä. Välillä on podettu niin pahaa estekammoa, että 40 cm ylityksetkin on pelottaneet. Vasta nyt olen alkanut pääsemään vähän hommaan sisään ja oikeasti voin jo vähän keskittyä hyppytekniikan säätämiseen eikä homma ole pelkkää "selviytymistä". Kuka olisi uskonut pari vuotta sitten, että nyt olen jo ylittänyt muutaman kerran metrisen okserin!

Kuva: Jenni Julin

Kuva: Janina Julin




Lisään tähän haasteeseen vielä oman kysymyksen:

Mutta miten minä haluaisin ratsastaa?

Haluaisin olla se. joka hoitaa hevosen tilanteessa kuin tilanteessa. Ei arkaile karsinaan menemistä, vaikka polle odottaa siellä korvat luimussa kääntäen peräpäätä ovelle päin. Haluaisin olla se joka saa hevosen rauhoittumaan pelkällä omalla rauhallisella olemuksellaan. Totuus on kuitenkin valitettavasti ihan toinen: olen arkajalka. Jos takakavio heilahtaa muutaman kerran harjatessa, tai tiedän hevosen vain muuten olevan hankala, alan jännittämään, siis hoitaessa. Apuja joutuu pyytämään jatkuvasti.
Selässä haluaisin olla se joka rauhoittaa sen jännittyneen hevosen, Saa pinkeämmänkin ratsun rentoutumaan, istuu kauniisti, omaa hyvän tasapainon vaikka hevonen hötkyilisi, ratsastaa pehmeällä kädellä ja ei koskaan jää roikkumaan ohjiin. Haluaisin, mutta totuus on toinen. Jos hevonen höökää mahdottomalla vauhdilla esteradalla tai muuten vaan, jään roikkumaan ruokottomasti ohjiin.

Haluaisin oppia hyviä hevosmiestaitoja, rohkeutta, ratsastuksen saloista puhumattakaan. pikkuhiljaa edetään, mutta välillä tuntuu että junnataan paikallaan pahasti.

Toiveena olisi tulevaisuudessa päästä osallistumaan pieniin este- ja/tai koulukisoihin. Esimakua on saatu Ponitallin omista sisäisistä ja leikkimielisistä estekisoista jo pari kertaa. Ehkä vielä joskus...

Kuva: Jenni Julin



sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Oletteko löytäneet blogitallin?

Löysinpä tuolta Kaktun ja Futuran  blogista uuden Blogitallin, johon on siis kerätty parhaita hevosaiheisia blogeja. Osaa blogeista olinkin joskus käynyt lueskelemassa ja Kaktun ja Futuran blogia tulee seurattuakin. Käykääpä katsomassa täältä . Itse ajattelin kahlata nuo läpi jossain vaiheessa, kun ehdin.


Eilen minulla oli vapaa lauantai ja käytiin herra Teen kanssa samoilemassa metsässä. Herra Tee poimi sieniä ja minä otin valokuvia. Olen hankkinut uuden puhelimen jossa on nyt sitten se super kamera ja tosiaan, aika hyviä kuvia sillä saapi aikaiseksi. Testasin myös postauksen tekemistä pelkällä puhelimella. Onnistuu se linkkeineen kuvineen päivineen, mutta kieltämättä siihen tarvittiin muutama ärräpää, sovelluslataus ja rutkasti kärsivällisyyttä.

 
 







torstai 13. marraskuuta 2014

Tällä kertaa ei lennetty kaulalle

Kirjoittelin viimeviikon maanantain tehoratsastuksista pitkän postausluonnoksen, joka jäi sitten kesken ja julkaisematta. Postauksesta tuli kertakaikkiaan niin tylsä, että en sitä viitsinyt edes alkaa muokkaamaan. Tehtiin sitä ja tätä, laukka meni niin ja näin...Viimeviikosta on kerrottavaa lähinnä se, että ratsastelin maanantaina yhteensä 3.5 h joista tunnin aamupäivällä ja loput illalla. Mentiin sekä koulua, että esteitä ja kohokohta hommassa oli se, että loikkasin Mortilla metrisen okserin! Eikä muuten pelottanut sitten yhtään!


Tämä viikko on ollut koulupainotteinen, mutta eilen mentiin esteitä. Olin rohkaissut mieleni ja pyytänyt Sissiä. Ne jotka ovat blogiani seuranneet, tietävät miten ekalla yrittämällä Sissin kanssa kävi. Muistin virkistämiseksi, kyseiseen postaukseen pääseepi tästä
Mortin ratsastaja oli perunut tuntinsa ja ratsun vaihto houkutteli, mutta Satupa oli sitä mieltä, että jospa nyt vaan kiltisti kiipeäisin sinne Sissin selkään. Ei muutakuin härkää sarvista... Tunti oli selvästi räätälöity minulle. Ensin ympyrällä laukkaa yhden puomin yli. Välillä Sissi kaahotti puomin ohi sisäkautta, varsinkin vasemmassa laukassa. Mihin hävisi ratti?? Tälle ponille tuntuisi tuo oikea olevan luontevampi. Tämän jälkeen puomiharjoitukset jatkuivat kolmen sarjana, ja jokaiseen väliin tuli yksi laukka-askel. Mietin, että kunhan ensimmäiseen puomiin saan askeleen osumaan hyvin niin loppuhan sujuu sitten itsestään. Ja niinhän se meni!
Seuraavaksi kolmen sarja nostettiin esteiksi ja edelleen homma luisti. Kieltämättä tämä poni on melkoinen voimanpesä. Vähän totuttelemista on tuohon vauhtiin ja kovaan esteimuun. Näin vauhdikkaalla tapauksella en olenkaan hypännyt ja selvä se, onhan poni Nitan kisaponi, joka mm. nähtiin muutama viikko sitten HIHSsissä. Lopussa vielä hyppäsimme radan, johon sisältyi tämä sarja kaksi kertaa eri suunnista ja yksi yksittäinen este. Ekalla kerralla reitti unohtui, kun olin niin huojentunut alun onnistumisesta mutta toisella kerralla homma mentiin jo kertalaakista! Hyvä minä!

Meidän meno ei kaikenkaikkiaan ollut varmasti mitään kaunista  katseltavaa. Sissi on huono nimenomaan laukan nostovaiheessa ja joduin ennen varsinaisia hyppyjä ottamaan useamman laukkavoltin ennen kuin laukka tuntui hyvin pyörivältä, eikä nelitahtiselta yli-innokkalta kaahottamiselta. Tätä täytyypi enemmin harjoitella ihan koulutunneilla tai itsenäisesti. Poni oli myös mahdottoman täpinöissään ja olisi mieluiten lähtenyt höökäämään täyttä vauhtia ja itse jäin ruokottomasti roikkumaan ohjiin. Sissillä myös pää nousee todella ylös laukatessa (johtunee siitä täpinästä) ja ohjat jäivätkin yllättävän pitkiksi laukassa, ja tämä taas aiheutti sen että käteni nousivat johonkin korkeuksiin. Eli ratsastus oli oikeastaan melkoisen surkeaa mutta tavoite oli tällä tunnilla se, että olisin jokaisessa hypyssä samaan aikaa kuin hevonen, ja se tuli täytettyä! Kerran tuli se surullisen kuuluisa pikkuaskel, ennen estettä, (se jonka jälkeen yleensä lensin kaulalle) mutta tälläkertaa täti pysyi melko tukevasti satulassa. Taoin päähäni tiukasti jo alkutunnista, että pidän painon vahvasti jalustimilla ja pohkeen mahdollisimman edessä estettä lähestyttäessä, jotta "kippaamis" efektiä ei tulisi, jos askelia pitää sovitella.
Vielä kun saisi muutaman onnistuneen hyppytunnin niin sitten voisi alkaa keskittymään siihen kunnolliseen ratsastukseen ja tekniikkaan, varsinkin kun vauhtia pitää himmata, jotta homma ei jäisi ohjissa roikkumiseen.

Kerrotaanpa vielä, että menin tällä viikolla tunnin Vaavilla, yli puolen vuoden tauon jälkeen. Ponihan on ollut minulle se opetusmestari varsinkin esteillä. Jos olet seurannut blogiani, niin tiedät, että vohkaan lähes jokaisessa postauksessa siitä laukasta ja sen hankaluudesta, kaikilla hevosilla ja poneilla. Nyt täytyy sanoa, että enpä ihmettele. Vaavilla on ihan käsittämättömän pieni laukka, joka pyörii jotenkin mukavasti ja on erittäin miellyttävä istua. Tunnilla yritin saada laukkaan koko ajan lisää vauhtia, vaikka jatkuvasti tuli kommenttia että oikein hyvä pyörivä laukka siinä. Tuntui vaan, että maisema ei vaihdu. Jos tällaiseen laukkaan on tottunut niin satavarmasti " normaali" hevosen laukka tuntuu ihan järjettömän kovalta vauhdilta, saatikka sitten sellaisen, jolla on oikeasti vielä iso laukka! Tulipahan tähänkin asiaan edes jonkinlaista selitystä.

No, ensiviikolla sitten homma jäänee taas yhteen päivään, mutta luulen sen olevan sitäkin tehokkaampi!

Vaavi on aivan varma, että tädillä on jotakin herkkuja