tiistai 23. syyskuuta 2014

Alkuviikon menoa

Maanantaina jatkoin teemaa: ratsastusta vähillä varusteilla. Rohkenin koittaa Morttia pelkällä riimulla, ja ihan hyvinhän se sujui. Mortti omaa varmaan maailman tasaisimman ravin ja laukan, joten ilman satulaa meno ei tuota ongelmia. Nyt menin myös ilman kuolaimia, pelkällä riimulla ja ohjilla ja hyvinhän tuo pysyi käsissä. Tamma on vielä melko rauhallinen, tähän aikaan vuodesta.

Perään meillä oli vielä ilman satulaa tunti, ja sen ratsastin Pallerolla, myös riimulla ja ohjilla. Pohkeenväistöt ja sen sellaiset eivät menneet kovinkaan mallikkaasti, mutta toisaalta, eipä tuo sujunut tänään kuolaimet suussa ja satula selässäkään. Mutta kivaa oli ja suosittelen koittamaan.
Pallero on jotenkin hassun koominen poni. Mua alkaa aina naurattaa siellä selässä, kun kipitellään sitä poniravia pitkin maneesia. Hihittelenkin aina pitkin tuntia. Teemaan sopisi loistavasti sirkuspelle asu, ainakin mulle tulee siellä selässä aina sellanen fiilis :D

Tänään tuo Mortti-Pallero teema jatkui. Mortilla ratsastelin "pienten tunnilla" ilman jalustimia, josko se istunta siitä vähän paranisi. Perään oli tarkoitus lähteä maastoon, mutta kanssaratsastajat olivat niin kylmissään, että vaihdettiin tunti kouluun, ja sehän sopi minulle vallan mainiosti. Tosin Satu oli kaavaillut alleni Palleroa, koska Moppe-herra oli laitumella, joten koulutunti mentiinkin sitten "sirkusponilla" hihitellen. Ihan kivaa vaihteluahan tuo oli, vaikka poikkeuksellisessti olenkin viimeaikoina viettänyt useamman tunnin Palleron selässä, niin en juurikaan tällä ratsastele ihan tavallisia koulutunteja.

Näiden tuntien jälkeen minulla olisi ollut vielä mahdollisuus osallistua estetunnille ja ratsukseni olisin saanut Sissin, tallin oman tytön kisaponin. Sissi on juuri ja juuri ponikokoinen, joten sen puoleen ihan passelin mittainen minulle. En ole Sissillä ratsastanut kuin muutaman kerran koulua ja tiedän että poni kuumuu esteillä, joten en ole varma olisiko pysynyt minulla hanskassa. Tilaisuus päästä testaamaan kyllä houkutteli, mutta jätin kuitenkin väliin. Selkä oli jo väsynyt lähes parin tunnin ratsastelusta. Pyysin kuitenkin mahdollisuutta päästä testaamaan Sissiä joku toinen kerta esteillä.

Huomenna onkin sitten tiedossa estetunti ja elättelen toiveita Mortista. Toisaalta, kun nyt väläytin sen Sissin testaamisen ilmoille, pahoin pelkään, että se on jo huomenna edessä ;)

Saas nähdä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi rohkeasti