perjantai 18. huhtikuuta 2014

Tämän viikon tiivistelmä

Tällä viikolla postaukset on jääneet tekemättä. Mulla on ollut jo usean viikon ajan jonkinlainen kevätväsymys, ja loma tuli enemmän kuin tarpeeseen. Vietän nyt siis talvilomaa. Miksi ihmeessä jätin sen näin myöhäselle??

Justiina-vene on siis nyt ajettu tänne, ja pääsin testaamaan itsekkin sitä sunnuntaina. Käytiin vain pienellä ajelulla, keli ei ollut mitenkään mukava. Lauantainen ajo raisiosta ranmarinaan kesti aika tarkkaan 12 tuntia. Hatun nosto kuskeille, minusta ei sille reissulle olisi ollut. Mutta kyllä olivatkin reissun jälkeen väsyneitä.
Sunnuntaina tuotiin patjat pois veneestä, ja ne odottavatkin nyt putsausta. Onneksi ovat siistissä kunnossa. Edellinen omistaja on päällystänyt ne aika vasta uudelleen. Ostin myös uutta terassimattoa, joista olisi tarkoitus leikata uudet matot lattialle. Pitänee käydä tekemässä kaavat ensin. Maton leikkaaminen paikan päällä saattaa olla hankalaa.

Sitten taas heppailuasiaa.

Maanantaina olin taas koulutunnilla melkkilässä. Alla Leevi. En muistanut ottaa leevistä vieläkään kuvaa tuonne heppojen välilehdile. Mentiin ulkokentällä ja Leevi oli taas oma, pirteä itsensä. Mentiin paljon ilman jalustimia ja tunti olikin aika rankka. Mitään suuria ahaa elämyksiä ei tällä kertaa syntynyt. Etupainoa sain vähän "kevennettyä" ja laukka ehkä vähän parempaa kuin yeensä.

Tiistain tunnin piti olla täynnä, mutta sain viestin jossa kerrottin , että oli tullut pari peruutusta ja pääsin siis tunnille. Loppujen lopuksi peruutuksia oli tullut niin monta, että meitä oli tunnilla vain kaksi. Minulla oli taas leevi. Tunnin pitikin Nabris, vakiopettajamme tytär. Yllätykseksi mentiinkin niitä kirottuja puomeja ja hypättiin pieniä esteitä. Mulla ei ollut liiviä päällä, hypätessä käytän sitä aina, mutta menihän se näinkin, varsinkin kun ei menty mitään rataa. Itsesasiassa täytyy sanoa että puomit meni nyt paremmin. Pohjustelin jo Nabrikselle että ne eivät tahdo mulla sujua laukassa. Nabris opastikin aina lähestymisessä että "jatka" tai "pidä". Se helpotti huomattavasti, kun askel passasi paremmin. Jonkinlaista hyppyinnostusta tuli taas. Hypännyt olen lähinnä ponitallilla, mutta nyt harkitsin, josko osallistuisi jollekkin Nabriksen pitämälle estevalmennus tunnille.

Keskiviikkona olikin sitten ponitallin vuoro. Tunti oli esteitä ja ala luottoponi Vaavi. harjoiteltiin rataa, viikon päästähän on ponitallin kisat :) Ensin ratsatettiin rata normaalisti ja toiseen kertaan mentiin ns. uusinta rataa, pienillä teillä. Hypyt meni kohtalaisesti ja ajattelinkin, että pienet tiet ei tuu onnistumaan multa, saavutus on jo sinänsä räpiköidä rata jotenkin läpi. Mutta kyllä ne onnistui....melkein :D Yhdelle esteelle en tohtinut kääntää niin tiukasti kun olisi pitänyt. Yksinkertaisesti mulle tuli sellainen tunne, että poni kaatuu, vaikka vaavi on ketterä kuin mikä ja olisi kääntynyt varmasti ihan hyvin. 
Vaavi oli muuten alkutunnista laiska, mutta ans olla kun kuuli ja näki ensimmäisen ratsukon hyppäävän yhden esteen niin johan alkoi virtaa löytymään :D

Oli puhetta, että ensikerralla harjoittelemme tuota tiukkaa kääntymistä laukassa, että minäkin saan sitä itsevarmuutta ja pystyn toteamaan, että poni ei kaadu :D. Olen varannut estetunnin sekä tiistaille, että keskiviikolle.

Vielä sunnuntain kisoista, jotka ratsastettiin siis melkkilässä.

Ystäväni tytär tui neljänneksi leevillä. Hevosella oli kisavirtaa ja ratsastaja taisi lähinnä ohjaila suurimman osan radasta. Leevi määräsi vauhdin. Mutta puhdas rata tuli ja vauhti oli melkoinen. Hevoset hyppäsivät ekaa kertaa ulkona ja kaikissa tuntui olevan ekstravirtaa. Ratsastaja sanoi, että kun pilli vihelsi, Leevi oli ampassu liikkeelle kuin tykin suusta :D
Tätikin joutui yllättäen töihin kisoissa. Olin liputtajana 70 uokassa. Hankalaa, kun pitää muistaa huitoa sillä lipulla oikeeseen aikaan, niin jotenkin ei voinut täysilä leskittyä seuraamiseen, vaikka saikin olla aitiopaikalla, radalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi rohkeasti